Mikäli uit ja tarvitset näönkorjausta, kannattaa harkita vahvuudellisten uimalasien hankkimista. Vahvuudelliset uimalasit eli ns. optiset uimalasit helpottavat huomattavasti harrastusta, kun näet tarkasti niin vedessä kuin veden allakin. Optisten uimalasien kanssa ei tarvitse huolehtia piilolinssien putoamisesta veteen, ja ne ehkäisevät myös vaarallisia silmätulehduksia aiheuttavien mikrobien pääsemisen silmiin.
Kloori saa silmät punoittamaan
Klooria käytetään mm. uimaveden desinfiointiin.
Kloori (Cl) on halogeeneihin kuuluva alkuaine, jota käytetään desinfiointiaineena vedenpuhdistuksessa muun muassa uimahalleissa.
Allasvesiiin lisätään klooria, joka puhdistaa vettä. Ollessaan kosketuksessa silmien kanssa, ne voivat aiheuttaa ärsytystä, kutinaa, kyynelvuotoa ja punasilmäisyyttä. Kloorin aiheuttamat silmäoireet ovat usein voimakkaampia lapsilla ja vanhuksilla.
Vastoin yleistä luuloa punasilmäisyyttä ei aiheuta kloorin määrä, vaan laatu. Kun allasveteen lisätään klooria, se on ns. vapaata klooria. Kun kloori puhdistaa vettä, se muuttuu sitoutuneeksi klooriksi. Likaisessa vedessä on paljon sitoutunutta klooria, joka aiheuttaa iho- ja silmäreaktioita vapaata klooria enemmän.
Piilolinssit silmissä uimista ei suositella
Silmäasiantuntijat suosittelevat välttämään piilolinssit päässä uimista, koska vedessä olevat mikro-organismit voivat silmään päästessään aiheuttaa silmätulehduksi. Vedessä on lukuisia mikrobeja, viruksia ja bakteereja, jotka voivat tarttua piilolinssin pinnalle tai alle ja aiheuttaa infektion.
Yksi silmille vaarallisimmista vedessä elävistä eliöistä on akantameba, joka voi aiheuttaa erittäin vaikean akantameba keratitis -silmätulehduksen. Akantameban aiheuttama infektio voi vaatia sarveiskalvon siirron ja hoitamattomana johtaa pysyvään näkökyvyn menettämiseen. Yli 80 % akantameba keratiittiin sairastuvista on piilolinssien käyttäjiä.
Silmätulehdusriskin minimoimiseksi uidessa kannattaa käyttää piilolinssien sijasta optisia uimalaseja.
Uimalasit vahvuuksilla avuksi
Uimalaseja on saatavilla eri vahvuuksilla eli taittovoimakkuuksilla. Taittovoimakkuuden yksikkö on dioptria (D). Vahvuudellisia uimalaseja myydään puolen diopterin välein likinäön korjaamiseen -1,5 diopterista aina -10 diopteriin saakka. Kaukotaittoisuutta korjaavat plusmerkkiset linssit ovat harvinaisempia, mutta myös sellaisia myydään alan erikoisliikkeissä ja nettikaupoissa.
Uimalasien vahvuus on usein hyvin lähellä omaa näönkorjaustarvettasi, muttei välttämättä täysin sama kuin silmälaseissa tai piilolinsseissä. Uimalasien taittovoimakkuus eroaa yleensä enintään 0,25 diopteria normaalista näönkorjaustarpeesta, joten niillä saavutetaan riittävä näkö usein muutointin sumeissa vesiympäristöissä.
Uimalasien voimakkuuksien laskeminen
Ensimmäinen askel uimalasien valinnassa on selvittää tarvittava vahvuus dioptreissa, jotta niillä saavutetaan mahdollisimman tarkka näkö. Voit laskea voimakkuuden itse tai pyytää apua omalta optikoltasi.
- Tarkista omien silmien arvot viimeisimmästä silmälasi- tai piilolinssireseptistä.
- Laske voimakkuus kaavalla 0,5 x CYL + SPH, jonka tuloksena saat voimakkuuden dioptreina.
- Valitse uimalasit, joiden vahvuus on lähimpänä yo. kaavalla saatavaa voimakkuutta.
SPH (tai PWR) on linssin voimakkuus ja CYL (sylinteri) mittaa hajataitteisuuden määrää.
Esimerkki 1: Jos reseptissäsi voimakkuus on -5.0 ja sylinteri +2.0, laskutoimituksella (0,5 x 2.0) + -5.0 saadaan linssin voimakkuudeksi -4.0 diopteria.
Esimerkki 2: Jos reseptin voimakkuus on -2.0 ja sylinteri -1.0, laskutoimituksella (0,5 x -1.0) + -2.0 saadaan linssin voimakkuudeksi -2,5 diopteria.
Uimalasimallin valitseminen
Uimalasien tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat:
- Vesitiiviys. Tärkein asia uimalaseja valittaessa on, että ne ovat vesitiiviit, jotta ne eivät falskaa eikä vesi ei pääse vuotamaan niiden sisälle.
- Istuvuus. Uimalasien tulee istua hyvin silmän ympärillä olevien luiden rakenteeseen. Varsinkin kalliimpien uimalasien kohdalla, ne on aina hyvä sovittaa ennen ostamista. Varmista, että uimalaseissa on säädettävä nauha ja nenäsilta/nenäkappale.
- Huurtumisenesto. Uimalasien huurtuminen on tyypillinen ongelma. Kannattaa hankkia uimalasit joissa on AF-huurtumisenesto (anti-fog).
- UV-suoja. Jos uit ulkona, varmista, että uimalasit tarjoavat suojan ultraviolettisäteilyä vastaan.
- Linssin väri. Jos uit paljon ulkona, kannattaa harkita kevyen sävytyksen ottamista laseihin. Sävytys estää auringonvalon häikäisyä ja ehkäisee silmien siristelyä uidessa.
- Käyttötarkoitus. Voimakkuuksilla olevia uimalaseja on saatavilla niin kilpa-, kunto-, aktiivi- kuin harrasteuimareillekin.
- Muunneltavuus. Jotkut brändit, kuten Aqua Sphere, myyvät uimalaseja, joiden linssit ovat vaihdettavissa. Muunneltavuus on hyvä silloin, kun näkö muuttuu.
Mistä hyvät uimalasit vahvuuksilla?
Optisia uimalaseja myydään optikkoliikkeissä, kuten Instrumentarium, Specsavers ja Nissen, sekä urheilukaupoissa, kuten Intersport, Sportia, Stadium ja XXL. Hyviä ja edullisia uimalaseja vahvuuksilla myydään myös monissa nettikaupoissa. Tarjolla on oma valikoima myös lapsille.
Suomalaisia verkkokauppoja:
- Aquanetti.fi - Speedon uimalaseja vahvuuksilla -8.0...-1.5 .
- Karkkainen.com
- Klubbensport.fi
- Marinekauppa.com - Speedon uimalaseja
- Swimnet.fi
Ulkomaisia verkkokauppoja:
- Amazon.co.uk - Hyvä valikoima erilaisia uimalaseja vahvuuksilla.
- eBay.co.uk - Hyvä valikoima optisia uimalaseja.
Tilatessa ulkomaisista verkkokaupoista, varmista a) missä maassa myyjä sijaitsee ja b) mistä maasta tuotteet lähetetään. EU:n talousalueelta tilatessa vältyt yllätyksiltä arvonlisävero- ja tullimaksuasioissa.
Lisätietoa ja lähteet:
- https://yle.fi/a/3-5669837
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Kloori
- https://www.swimoutlet.com/blogs/guides/how-to-choose-prescription-goggles
Tuotekuvat: Amazon.com