Piilolinssit pelkästään lukemiseen?

Julkaistu: 21.5.2016 • Muokattu: 24.5.2022
lukulasit

Toisinaan silmien näkö ei tarvitse korjausta kaukana sijaitseviin kohteisiin, vaan pelkästään lukemiseen ja muuhun lähityöskentelyyn. Jos tarvitset lukemiseen lukulaseja, voitko hankkia tähän tarkoitukseen myös piilolinssit?

Taittovikaa, jossa silmä näkee lähelle huonosti, mutta kauas hyvin, kutsutaan kaukotaittoisuudeksi eli hyperopiaksi. Siinä silmämunaan tuleva valo ei taitu verkkokalvolle, vaan hieman sen taakse. Tämä johtuu siitä, että silmämuna on hieman litistynyt, jolloin mykiön ja verkkokalvon välimatka on liian lyhyt. Lähinäkö heikkenee myös iän myötä, jolloin puhutaan ikänäöstä.

Piilolinsseillä voidaan silmälasein tavoin korjata useimpia taittovikoja. On tärkeää käydä optikolla näöntutkimuksessa ennen piilolinssien hankkimista, jotta tiedät minkälaiset piilolinssit sopivat juuri sinulle.

Tilanteessa, jossa tarvitset näönkorjaukseen pelkästään lukulaseja, optikkosi suosittelee todennäköisesti silmälasien käyttämistä, koska ne on helppo ottaa pois ja laittaa takaisin päähän milloin tahansa. Piilolinssejä pidetään yleensä päässä pitkiäkin jaksoja yhtäjaksoisesti, eikä niiden pois ottaminen ja uudelleen laittaminen ole yhtä helppoa ja näppärää kuin silmälasien. Piilolinsseillä näkö voi myös tilapäisesti sumentua ylöspäin katsottaessa.

Monovision-piilolinssit. Kuva: MD-Health.com.

Jos kuitenkin haluat käyttää mieluummin piilolinssejä lukemiseen, on sinulla useita vaihtoehtoja.

Monovision-piilolinsseillä näkö korjataan siten, että näet toisella silmällä lähelle ja toisella kauas.

Monovision-piilolinsseissä molempia silmiä käytetään eri tarkoituksiin ja aivot oppivat mukautumaan uudenlaiseen tilanteeseen. Siinä dominoivaa silmää käytetään yleensä kaukoetäisyyksiä varten.

Lue myös Tiedätkö kumpi silmäsi on dominoiva? Näin selvität helposti

Toinen huomioitava asia on, miten monovision-menetelmä vaikuttaa ns. binokulaariseen näköön eli siihen miten silmät kykenevät yhdessä tulkitsemaan binokulaarisia syvyysvihjeitä etäisyyksien arviointiin. Toisistaan erillään olevat silmät välittävät hieman erilaisen kuvan aivoille, jotka kykenevät arvioimaan esineiden syvyydellistä sijoittumista.

Vaikka monovision-menetelmä tarjoaa hyväksyttävissä olevan kompromissin, se ei välttämättä ole oikea ratkaisu kaikille. Monovision-linssit vaativat aina totutteluajan, eivätkä kaikki tunne oloaan mukavaksi tällaisilla linsseillä luettaessa.

Toinen vaihtoehto on pehmeät monitehopiilolinssit, joilla näet sekä kauas että lähelle samanaikaisesti. Monitehopiilolinsseissä on kaksi tai useampi voimakkuutta, joita käytetään eri etäisyyksille katsottaessa. Kaksiteholinssissä on suurempi kaukokatselualue, jota käytetään kauas katsottaessa ja pienempi lukualue, jota käytetään lähelle katsottaessa.

Moniteholinsseissä on lisäksi välialue, jota käytetään "puoliväliin" katsottaessa. Progressiivisissa linsseissä linssin voimakkuus muuttaa rajattomasti yläosan kaukokatselualueesta alaosan lukualueeksi. Katselualuetta vaihdetaan samaan tapaan kuin lukulaseja käytettäessä.

Mikäli haluat kokeilla monitehopiilolinssejä, optikkosi tulee mitata lähinäkösi arvot ilman visuaalisia vihjeitä. Optikko suosittelee myös sarveiskalvosi kokoon ja muotoon sekä kyynelfilmiin parhaiten sopivia linssejä.

Suosittelemme keskustelemaan optikon kanssa sinulle parhaiten sopivasta ratkaisusta.

Lisätietoa: Specsavers (Arkistoitu). Kuvat: Pixabay, MD Health.

Jaa ystävillesi:

Lisää juttuja aiheesta...

Piilolinsseistä löydettiin syöpää aiheuttavia kemikaaleja

Uusi tutkimus paljastaa, että monet Yhdysvalloissa valmistettavat pehmeät piilolinssit sisältävät syöpää aiheuttavia "ikuisia kemikaaleja". Tutkijat testasivat 18 suosittua piilolinssimerkkiä ja löysivät niistä erittäin korkeita määriä orgaanista fluoria, joka on yksi ikuisista kemikaaleista. Tutkimuksesta raportoi muun muassa Guardian. Mitä ikuiset kemikaalit ovat? Ikuiset kemikaalit (engl. forever chemicals) tunnetaan myös nimellä PFAS-yhdisteet. […]

Jaa ystävillesi:
Mies otti tirsat piilarit päässä – lihansyöjäloinen söi toisen silmän

Mike Krumholz, 21-vuotias mies Floridasta, menetti toisesta silmästään näön otettuaan päiväunet piilolinssit silmissään. Herättyään hänen silmänsä näyttivät punaisilta ja tuntuivat kuin allergisessa reaktiossa. Lääkärissä hänen silmässään diagnosoitiin väärin HSV1-viruksen aiheuttama herpesinfektio. Vierailtuaan viidellä eri silmälääkärillä ja kahdella erikoislääkärillä, hänen silmässään diagnosoitiin erittäin harvinainen loinen, nimeltä akantameba. Se aiheuttaa vuonna 1973 […]

Jaa ystävillesi:
Vinkkejä piilolinssien käyttöön

Piilolinsseistä on tullut viime vuosina yhä suositumpia, koska ne tarjoavat kätevän ja huomaamattoman tavan korjata näköongelmia. Piilolinssien käyttö voi kuitenkin olla toisinaan hankalaa, varsinkin ensimmäistä kertaa piilolinssejä käyttäville. Tässä jutussa tarjoamme vinkkejä ja niksejä, jotka voivat tehdä piilolinssien käytöstä helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa kaikille piilolinssien käyttäjille. Olitpa sitten aloittelija ja […]

Jaa ystävillesi:
Lääkäri poisti 23 piilolinssiä potilaan silmästä

Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta.  Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]

Jaa ystävillesi:
Voivatko piilolinssit mennä huuruun?

Jokainen silmälasien käyttäjä tuntee sen kiusan, kun silmälasit huurtuvat. Silmälasit huurtuvat, koska linsseihin muodostuu kosteuden ja lämpötilagradienttien yhteisvaikutuksen seurauksena kosteutta. Likaiset linssit voivat edesauttaa huurtumista. Mutta voivatko piilolinssit mennä huuruun? Silmälasit huurtuvat kondensaation takia Silmälasit huurtuvat, koska hien, hengityksen tai ympäristön kosteuden aiheuttama vesihöyry laskeutuu kylmien linssien pinnalle ja muuttuu […]

Jaa ystävillesi:
Johnson & Johnsonilta uudet piilolinssit digilaitteiden käyttäjille

Kun sekä aikuiset että lapset viettävät yhä enemmän aikaan puhelimien, tablettien ja tietokoneiden näyttöjen ääressä, ovat piilolinssivalmistajat lähteneet taisteluun digitaalisten laitteiden aiheuttamaa silmien väsymistä vastaan. Nyt yksi maailman neljästä suuresta piilolinssivalmistajasta, Johnson & Johnson, kertoo tuovansa markkinoille uudet silmien väsymistä ehkäisevät kertakäyttölinssit. Jo aiemmin CooperVision toi markkinoille Biofinity Energys -piilolinssit, […]

Jaa ystävillesi:
Värilliset piilolinssit vahvuuksilla

Jos käytät silmälaseja, voit päästä niistä eroon piilolinsseillä, mutta miksi et kokeilisi samalla jotain uutta ja muuttaisi hieman silmiesi ulkonäköä? Värillisillä piilolinsseillä voit muuttaa silmiesi ulkonäköä korostamalla niiden luonnollista väriä tai muuttamalla sen kokonaan toiseksi. Ja niitä on saatavilla myös vahvuuksilla. Tässä jutussa käsittelemme värillisiä piilolinssejä vahvuuksilla ja kerromme, mitä […]

Jaa ystävillesi:
Sfääriset ja asfääriset piilolinssit

Oikean piilolinssityypin valinta voi olla hämmentävää, koska tarjolla on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Yhdessä silmäasiantuntijan kanssa tehtävä päätös piilolinssityypistä riippuu muun muassa piilolinssien vahvuuksista ja elämäntavoistasi, mutta myös siitä, miten usein aiot käyttää piilolinssejä ja miten paljon olet valmis käyttämään aikaa niiden hoitoon. Valintojen taustalla on tiettyjä teknisiä asioita, jotka […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssien poisto pitkillä kynsillä [video]

Rakennekynsiä rakastavat kohtaavat monia päivittäisiä ongelmia, joita muilla ei yksinkertaisesti ole. Tekokynsiä rakastavien pitää varoa pakkauksien avaamista, käsillä syömistä ja jopa wc:ssä käymistä. Yksi geelikynsiin liittyvistä ongelmista on piilolinssien käsittely. Tässä jutussa neuvomme, miten poistat piilolinssit helpoiten rakennekynsillä. Koska nipistysmenetelmä on pitkillä kynsillä miltei mahdotonta, paras tapa poistaa piilarit on […]

Jaa ystävillesi:
Voiko piilolinssi kadota silmään?

Kun joku kysyy "voiko piilolinssi kadota silmään", hän haluaa yleensä tietää voiko piilolinssi siirtyä paikaltaan silmän etuosasta ja jäädä loukkuun silmän taakse. Hyviä uutisia: Se on mahdotonta. Useimmat piilolinssien käyttäjät ovat kokeneet sen epätoivon, kun piilarin pitäisi olla silmässä, mutta näkö on sumea ja linssi tuntuu hävinneen silmään. Piilolinssi ei […]

Jaa ystävillesi:
Voiko hitsaaminen sulattaa piilolinssin silmään kiinni?

Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]

Jaa ystävillesi:
Miten piilolinssit, hoitonesteet ja linssipakkaukset kierrätetään?

Jos haluat elää vastuullisesti ja tehdä kestävämpiä arkipäiväisiä valintoja, harrastat luultavasti kierrätystä. Palautat pantilliset juomapullot ja -tölkit pullonpalautukseen. Saatat lajitella paperit, pahvit ja lasijätteet erikseen ja toimittaa ne niille tarkoitettuihin keräysastioihin. Lajittelet myös biojätteet tai kukaties kompostoit ne omassa kompostissa. Tässä jutussa pohdimme, miten piilolinssit, piilolinssinesteet, linssipakkaukset ja kotelot kierrätetään […]

Jaa ystävillesi:

Suosituinta sisältöä...

Tutkijat kehittivät silmätipan joka voi parantaa kaihin

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet uuden lääkkeen, joka voidaan annostella silmään tippoina ja joka voi kutistaa tai poistaa kokonaan harmaakaihin – yleisimmän sokeutumista aiheuttavan silmäsairauden. Lääkettä ei ole vielä testattu ihmisillä, mutta Kalifornian yliopiston tutkimusryhmä uskoo voivansa toistaa kliiniset kokeet ja tarjota vaihtoehdon toistaiseksi ainoalle hoidolle, jota kaihipotilaille on tarjolla – […]

Jaa ystävillesi:
Oliiviöljyn terveyshyödyt silmille ja näölle

Silmät ovat yksi kehon tärkeimmistä elimistä. Niiden avulla voimme nähdä ja kokea ympäröivää maailmaa. Hyvän silmäterveyden ylläpitäminen on elintärkeää elämänlaadun ylläpitämiseksi, mutta monet eivät ole tietoisia, mitä he voivat tehdä suojatakseen näkökykyään. Yksi silmäterveyden ylläpitämisen menetelmistä on oliiviöljyn sisällyttäminen ruokavaliooon. Oliiviöljy on terveellisten rasvojen, vitamiinien ja antioksidanttien lähde, jolla on […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinsseistä löydettiin syöpää aiheuttavia kemikaaleja

Uusi tutkimus paljastaa, että monet Yhdysvalloissa valmistettavat pehmeät piilolinssit sisältävät syöpää aiheuttavia "ikuisia kemikaaleja". Tutkijat testasivat 18 suosittua piilolinssimerkkiä ja löysivät niistä erittäin korkeita määriä orgaanista fluoria, joka on yksi ikuisista kemikaaleista. Tutkimuksesta raportoi muun muassa Guardian. Mitä ikuiset kemikaalit ovat? Ikuiset kemikaalit (engl. forever chemicals) tunnetaan myös nimellä PFAS-yhdisteet. […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssit parhaalla UV-suojalla

Ihon suojaaminen auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä on itsestäänselvyys, mutta entä silmät? UV-säteilystä on silmille enemmän haittaa kuin ehkä uskotkaan. Altistumme päivittäin UVA- ja UVB-säteilylle jopa pilvisinä päivänä, ja siksi UV-suojalla varustettujen piilolinssien käyttö voi olla erittäin hyödyllistä silmien terveydelle. Mitä ultraviolettisäteily on Ultraviolettisäteily eli UV-säteily on esimerkiksi auringosta, loiste- ja halogeenivalaisimista […]

Jaa ystävillesi:
Vita-Pos -silmävoiteen käyttö piilolinssien kanssa?

Lukijamme kysyy: "Hei! Minulla on käytössä silikoniset kuukausilinssit, jotka otan yöksi pois. Olen alkanut kärsiä kuivien silmien ongelmista ja silmät punoittaa aamulla. Käytän päivisin piilareille sopivaa kostutustippaa, mutta yöksi haluaisin laittaa jotain järeämpää. Kysymykseni siis on: Voinko laittaa yöksi kunnon voidetta, esimerkiksi Vita-pos-salvaa, joka sisältää mm. parafiinia ja valkovaseliinia?" Silmien […]

Jaa ystävillesi:
Teknologia parantamaan ihmisten näköä kehitysmaissa

Toisinaan on helppo unohtaa, miten onnekkaita olemme. Näemme maailman aina kirkkaana meille määrätyillä silmälaseilla tai piilolinsseillä. Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä onnekkaita. Maailman Terveysjärjestö WHO:n mukaan korjaamattomat taittovirheet on iso globaali ongelma ja yleisin näkövammojen aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Kehitysmaissa näönhuolto on useimmille joko saavuttamattomissa tai liian kallista. Toivoa ei kannata kuitenkaan […]

Jaa ystävillesi:
Voivatko piilolinssit mennä huuruun?

Jokainen silmälasien käyttäjä tuntee sen kiusan, kun silmälasit huurtuvat. Silmälasit huurtuvat, koska linsseihin muodostuu kosteuden ja lämpötilagradienttien yhteisvaikutuksen seurauksena kosteutta. Likaiset linssit voivat edesauttaa huurtumista. Mutta voivatko piilolinssit mennä huuruun? Silmälasit huurtuvat kondensaation takia Silmälasit huurtuvat, koska hien, hengityksen tai ympäristön kosteuden aiheuttama vesihöyry laskeutuu kylmien linssien pinnalle ja muuttuu […]

Jaa ystävillesi:
Värilliset piilolinssit vahvuuksilla

Jos käytät silmälaseja, voit päästä niistä eroon piilolinsseillä, mutta miksi et kokeilisi samalla jotain uutta ja muuttaisi hieman silmiesi ulkonäköä? Värillisillä piilolinsseillä voit muuttaa silmiesi ulkonäköä korostamalla niiden luonnollista väriä tai muuttamalla sen kokonaan toiseksi. Ja niitä on saatavilla myös vahvuuksilla. Tässä jutussa käsittelemme värillisiä piilolinssejä vahvuuksilla ja kerromme, mitä […]

Jaa ystävillesi:
Vinkkejä piilolinssien käyttöön

Piilolinsseistä on tullut viime vuosina yhä suositumpia, koska ne tarjoavat kätevän ja huomaamattoman tavan korjata näköongelmia. Piilolinssien käyttö voi kuitenkin olla toisinaan hankalaa, varsinkin ensimmäistä kertaa piilolinssejä käyttäville. Tässä jutussa tarjoamme vinkkejä ja niksejä, jotka voivat tehdä piilolinssien käytöstä helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa kaikille piilolinssien käyttäjille. Olitpa sitten aloittelija ja […]

Jaa ystävillesi:
Tästä syystä ei kannata käyttää halpoja sovittamattomia linssejä

Buzzfeed Life kertoo varoittavan tarinan Julian Hamlinista, 23-vuotiaasta eteläcarolinalaisesta miehestä, jonka toinen silmä sokeutui hänen käytettyään huoltoasemalta ostamiaan piilolinssejä. Hamlin, joka työskentelee tällä hetkellä johdon assistenttina ja vastaanottovirkailijana, kertoo ostaneensa 15 dollaria (n. 13,6 euroa) maksaneen parin piilolinssejä ilman reseptiä vuonna 2010. Näitä halpoja värillisiä linssejä myytiin paikallisen huoltoaseman "kauneusosastolla". […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssit ja ultraviolettisäteily (UV)

Tutkimukset ovat osoittaneet, että auringon ultraviolettisäteily (uv-säteily) on haitallista paitsi iholle, myös silmille. Siksi kannattaa kiinnittää huomiota myös piilolinssien tarjoamaan UV-suojaan. UV-säteily on vaarallista silmille Ultraviolettisäteilyn UVA-säteilyalue on silmien kannalta kaikista ongelmallisin, koska se pääsee silmässä tunkeutumaan mykiöön asti ja aiheuttaa sen samentumista eli harmaakaihia. Harmaakaihi eli katarakti (cataract) on […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssit ja roskan tunne silmässä - 8 mahdollista syytä

Täydellisessä maailmassa piilolinssit istuvat silmän sarveiskalvolla niin mukavasti, että niitä tuskin edes huomaa. Useimmat meistä kuitenkin kokevat piilolinssien käytöstä johtuvaa epämukavuuden tunnetta silmissämme ainakin jossakin vaiheessa elämää. Mitkä asiat voivat aiheuttaa roskan tunnetta tai muuta epämukavuutta piilolinssejä käytettäessä? 1. Kuivasilmäisyys Kun kyynelnesteen määrä tai laatu on heikko, silmät eivät enää […]

Jaa ystävillesi:
Piilari.info logo
Piilari.info © 2009-2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Piilari.info tarjoaa tietoa piilolinsseistä ja niiden käytöstä, sekä jatkuvasti päivittyvän piilolinssien hintavertailun, jonka avulla kuluttajat voivat löytää edullisimman paikan ostaa piilolinssit netistä. Tällä sivustolla esitetty sisältö on luotu informatiivisessa tarkoituksessa, eikä sitä ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteellistä tietoa, diagnooseja tai hoitoja. Noudata piilolinssien käytössä aina silmälääkärin, optikon tai muun näönhuollon ammattilaisen antamia ohjeita. Osa sivustolla olevista linkeistä johtaa yhteistyökumppaneidemme sivuille. Kumppanimme voivat maksaa meille komissiota affiliate-linkkien kautta tulevista myynneistä. Sivuston tietoliikenne on suojattu turvallisella SSL-salauksella.