Piilolinssit eli piilarit ovat kirkkaat ja ohuet, muovista valmistetut apuvälineet, joita voidaan käyttää silmien taittovirheiden korjaamiseen silmälasien sijasta tai kosmeettisista syistä silmien ulkonäön tai värin muuttamiseksi.
Piilolinssi asetetaan silmän sarveiskalvon päälle, jossa se pysyy paikoillaan pintajännityksen ansiosta. Koska piilolinssit ovat suorassa kosketuksessa silmän kanssa, ne tarjoavat usein silmälaseja luonnollisemman kuvan, erityisesti näkökentän äärialueilla.
Piilolinssit eivät myöskään kerää pinnalleen näköä haittaavaa kosteutta, kuten vettä, lunta tai hikeä. Tästä syystä monet kokevat ne sopivammaksi näönkorjausmuodoksi urheillessa ja liikkuessa. Piilolinssien kanssa voidaan käyttää aurinkolaseja tai suojalaseja.
Piilolinssien historiaa
Alkuperä ja ensimmäiset prototyypit
Leonardo da Vinci (1452–1519) mainitaan usein piilolinssien idean keksijänä hänen vuonna 1508 julkaisemansa Codex of the Eye -oppaan ansiosta. Teoksessaan da Vinci kuvaili menetelmää sarveiskalvon tehon muuttamiseksi joko upottamalla pää vesikulhoon tai pitämällä vedellä täytettyä lasista puolipalloa silmän edessä. Da Vinci ei kuitenkaan ollut kiinnostunut näön korjaamisesta, vaan silmän mukautuvuuden tutkimisesta.
René Descartes (1596–1650) ehdotti näönkorjaukseen käytetävää laitetta, joka koostui nesteellä täytetystä lasiputkesta, jonka päässä oli linssi. Idea oli mahdoton toteuttaa, koska putki oli tarkoitus asettaa suoraan kosketukseen silmän sarveiskalvon kanssa, jolloin silmien räpyttely olisi ollut mahdontonta.
Brittiläinen yleisnero Thomas Young (1773–1829) suunnitteli Descartesin idean pohjalta alkeelliset piilolinssit. Hän kiinnitti vedellä täytettyjä linssejä silmiinsä neutraloidakseen sarveiskalvon taittovoiman, jonka hän sitten korjasi toisilla linsseillä.
Brittiläinen matemaatikko ja astronomi John Herschel (1792–1871) kehitteli kaksi ideaa näönkorjaukseen. Ensimmäinen oli "pallomainen lasikapseli, joka olisi täytetty eläinperäisellä hyytelöllä" ja toinen "sarveiskalvosta otettava muotti, joka voitaisiin valaa jonkinlaiseen läpinäkyvään väliaineeseen." Vaikka Herschel ei tiettävästi koskaan kokeillut ideoitaan, muun muassa unkarilainen fyysikko John Dallos kehitti niiden pohjalta menetelmän muotin valmistamiseen elävästä silmästä.
Vaikka Louis J. Girard keksi skleraalisen piilolinssin vuonna 1887, ensimmäiset sellaiset valmisti saksalainen silmälääkäri Adolf Gaston Eugen Fick vuonna 1888. Fick kokeili halkaisijaltaan 18-21 mm:n kokoisia, kovasta lasista puhallettujen piilolinssien asettamista ensin kaneilla, sitten itsellään ja lopuksi joukolla vapaaehtoisia. Hän esitteli työnsä Contactbrille maaliskuussa 1888. Fickin skleraaliset linssit olivat suuret ja raskaat, joten niitä pystyi käyttämään vain pari tuntia kerrallaan.
Skleraalinen tarkoittaa jotakin, joka liittyy silmän kovakalvoon (lat. sklera). Kovakalvo on silmän valkoinen, valoa läpäisemätön kalvo, joka muodostaa silmämunan uloimman seinämän. Kovakalvo peittää koko silmän, lukuun ottamatta sen etuosaa, jossa kovakalvon tilalla on valoa läpäisevä sarveiskalvo. Skleraaliset piilolinssit peittivät sarveiskalvon lisäksi osan kovakalvosta.
Polymetyylimetakrylaatin (PMMA) kehitys 1930-luvulla vauhditti muovisten piilolinssien valmistusta. Vuonna 1936 yhdysvaltalainen optometristi William Feinbloom esitteli ensimmäiset lasin ja muovin sekoituksesta valmistetut linssit, ja vuonna 1939 unkarilainen optometristi István Györffy ensimmäiset kokonaan muovista valmistetut piilolinssit.
Sarveiskalvolinssit ja kovat piilolinssit
Vuonna 1949 kehitettiin ensimmäiset "sarveiskalvolinssit". Ne olivat paljon pienemmät kuin koko näkyvän silmän peittävät skleraaliset linssit, ja niitä voitiin käyttää jopa 16 tuntia päivässä.
Valmitustekniikan kehityksen myötä PMMA-linsseistä tuli ensimmäiset piilolinssit, jotka houkuttelivat myös suurta yleisöä. Muun muassa Yhdysvaltain presidentti Lyndon Baines Johnson käytti sellaisia.
PMMA eli polymetyylimetakrylaatti on muovi, jota käytettiin ensimmäisissä kovissa piilolinsseissä. Se on vahva, kestävä ja läpinäkyvä materiaali, josta käytetään myös nimitystä akryyli tai pleksilasi. Materiaalina sillä oli kuitenkin merkittävä ongelma: se ei läpäissyt happea, mikä voi johtaa sarveiskalvon turvotukseen ja uudissuonittumiseen.
Ensimmäiset sarveiskalvolinssit 1950- ja 1960-luvilla olivat suhteellisen kalliit ja helposti särkyvät, mikä johti piilolinssivakuutusmarkkinoiden kehittymiseen. Replacement Lens Insurance -yhtiö luopui piilolinssivakuutusten tarjoamisesta vasta vuonna 1994, kun piilolinsseistä oli tullut niin edullisia, että yrityksen toiminta ei enää ollut kannattavaa.
Happea läpäisevät ja pehmeät piilolinssit
Yksi PMMA-linssien huonoista puolista oli, että ne eivät läpäisseet happea silmän sidekalvolle ja sarveiskalvolle, mistä aiheutui runsaasti ongelmia silmien terveydelle.
1970-luvun lopulla sekä 1980- ja 1990-luvuilla kehitettiin happea läpäiseviä piilolinssejä, joiden kehittämisessä merkittävässä roolissa oli yhdysvaltalainen kemisti Norman Gaylord. Yhdessä näitä polymeerejä kutsutaan jäykiksi kaasua läpäiseviksi linsseiksi (engl. rigid gas permeable lenses, eli RGP-linssit).
Perusteellisen läpimurron pehmeiden piilolinssien kehityksessä tekivät kuitenkin tšekkiläiset kemistit Otto Wichterle ja Drahoslav Lím, jotka julkaisivat työnsä "Hydrofiiliset geelit biologisessa käytössä" Nature-lehdessä vuonna 1959. Heidän työnsä johti ensimmäisten hydrogeelilinssien markkinoille tulemiseen joissakin maissa jo 1960-luvulla.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi Soflens-materiaalin vuonna 1971, jonka jälkeen mukavampia pehmeitä linssejä alettiin nopeasti määräämään potilaiden käyttöön enemmän kuin kovia piilolinssejä.
Seuraavien 25 vuoden aikana pehmeiden piilolinssien polymeerit kehittyivät yhä paremmiksi ja happea läpäisevimmiksi.
Vuonna 1972 brittiläinen optometristi Rishi Agarwal ehdotti ensimmäisen kerran kertakäyttöisiä pehmeitä piilolinssejä.
Vuonna 1998 Ciba Vision toi markkinoille ensimmäiset silikonihydrogeelilinssit. Silikonihydrogeelien etu oli äärimmäisen korkea hapenläpäisevyys, ja lisäksi ne tarjosivat vähintään yhtä hyvää mukavuutta ja kliinistä suorituskykyä kuin hydrogeelilinssit. Silikonihydrogeelilinssejä suositeltiin alun perin vain yön yli -käyttöön, joskin valtaosa nykyään myytävistä piilolinsseistä on valmistettu silikonihydrogeeleistä.
Lue lisää piilolinssien historiasta.
Piilolinssien tyypit
Piilolinssit voidaan luokitella useilla tavoilla: ensisijaisen tehtävän, materiaalin, käyttöajan tai vaihtovälin perusteella.
Tehtävät
- Taittovirheiden korjaus. Piilolinssien pääasiallinen tehtävä on silmien taittovikojen korjaaminen. Taittoviassa silmän sarveiskalvon tai mykiön rakenne tai sijainti poikkeaa siten, että verkkokalvolle syntyvä kuva on epätarkka. Epätarkkuudet syntyvät, kun silmään tulevien valonsäteiden leikkauspiste ei osu verkkokalvolle, vaan joko sen eteen tai taakse. Piilolinsseillä voidaan silmälasien tavoin korjata useimpia taittovikoja, mukaan lukien likitaittoisuus (myopia), kaukotaittoisuus (hyperopia), hajataittoisuus (astigmatismi) ja ikänäkö (presbyopia). Lue lisää taittovioista.
- Likitaitteisuuden (myopia) korjaus. Likitaitteisuudessa silmän rakenteellinen pituus on silmän taittovoimaan nähden liian pitkä. Likitaittoinen sarveiskalvo taittaa valoa liian voimakkaasti, jolloin valonsäteiden leikkauspiste jää verkkokalvon eteen. Likitaitteisuudessa on vaikea nähdä kauas, sillä silmä ei kykene vähentämään liiallista taittovoimaansa millään tavalla. Lähinäkö sen sijaan on yleensä hyvä. Likitaittoisuuden korjaamiseen käytetään koveraa miinuslinssiä, joka kasvattaa silmään tulevan valon polttoväliä.
- Kaukotaitteisuuden (hyperopia) korjaus. Kaukotaitteisuudessa silmän rakenteellinen pituus on silmän taittovoimaan nähden liian lyhyt ts. silmämuna on hieman litistynyt. Kaukotaitteisessa silmässä on liian vähän valontaittovoimaa, jolloin tuleva kuva taittuu verkkokalvon taakse, eikä verkkokalvolle. Kaukotaitteisuudesta kärsivät näkevät huonosti lähelle, mutta hyvin kauas. Kaukotaitteisuus korjataan kuperalla pluslinssillä. Lievä kaukotaitteisuus ei aiheuta juurikaan oireita, koska silmä pystyy lisäämään puuttuvan taittovoiman mykiön avulla. Suurempi kaukotaitteisuus aiheuttaa silmien väsymistä. Lähinäkö heikkenee myös ikääntymisen myötä noin 40-45 ikävuoden tienoilla. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä ikänäkö.
- Hajataitteisuuden (astigmatismi) korjaus. Hajataitteisuudessa silmä taittaa valoa eri tavoin riippuen siitä, tuleeko valo silmään pysty- vai vaakasuunnassa, jolloin silmässä on kaksi erilaista taittovoimaa kohtisuorassa toisiaan vastaan. Koska valo osuu verkkokalvolla eri kohtiin, voivat pystysuorat linjat näyttää teräviltä samalla, kun poikkisuorat linjat hämärtyvät, tai toisin päin. Hajataitteisuus esiintyy yleensä liki- tai kaukotaittoisuuden kanssa, mutta voi ilmetä myös ilman niitä. Hajataitteisuutta korjataan toorisilla piilolinsseillä, joissa on eri taittovoima vaaka- ja pystysuunnassa. Toorisilla linsseillä on oltava oikea suuntaus, jotta ne eivät pääse pyörimään paikoillaan. Tämä varmistetaan painottamalla linssin pohjaa tai käyttämällä muita ominaisuuksia, jotka saavat linssin pysymään oikeassa asennossa. Mekanismit toimivat harvoin täydellisesti, mikä voi johtaa kohdistusvirheisiin, epätäydelliseen korjaukseen tai näön hämärtymiseen silmiä räpäytettäessä. Muutoin toorisilla linsseillä on kaikki pehmeiden piilolinssien edut, kuten edullisuus, helppokäyttöisyys ja lyhyt tottumisjakso.
- Ikänäön (presbyopia) korjaus. Ikänäkö on useimmille noin 40-45 ikävuoden tienoilla kehittyvää tilaa, jossa silmä menettää kykyään tarkentaa lähellä oleviin kohteisiin. Ikänäkö johtuu silmän mykiön asteittaisesta jäykistymisestä ja sitä ympäröivän kapselipussin joustavuuden heikkenemistä. Ikänäkö ilmenee usein siten, että pienellä painettua tekstiä on vaikea lukea. Ikänäköä voidaan korjata monitehopiilolinsseillä tai monovision-menetelmällä. Moniteholinsseissä on lukulasien tavoin kaksi näköaluetta: keskeltä kovera ja laidoilta kupera linssi tarkentaa tarvittaessa lähelle tai kauas. Monovision-menetelmässä käytetään yksiteholinssejä, joista toinen on tarkoitettu kaukonäköä ja toinen lähinäköä varten. Aivot oppivat käyttämään eri silmää eri etäisyyksille katsottaessa.
- Muut näönkorjaustyypit. Henkilöt, joilla on väriaistihäiriöitä, voivat saada apua punertavista X-Chrom -piilolinsseistä. Vaikka tällaiset piilolinssit eivät palauta värinäköä, ne auttavat osaa käyttäjistä erottamaan värejä paremmin. Punaista suodattavista piilolinsseistä voi olla hyötyä äärimmäiseen valoherkkyyteen esimerkiksi akromatopsiasta kärsiville. FDA-hyväksytyt ChromaGen-piilolinssit voivat parantaa värinäkemistä sekä tuoda parannuksia lukihäiriöpotilaiden lukukykyyn.
- Kosmeettiset piilolinssit. Kosmeettisia piilolinssejä käytetään muuttamaan silmän ulkonäköä, joskin niillä voidaan korjata myös taittovirheitä. Kosmeettisilla piilolinsseillä on myös lääketieteellistä käyttöä. Niillä voidaan esimerkiksi palauttaa vaurioituneen tai puuttuvat iiriksen ulkonäkö ja jossain määrin myös toimintaa. Kuten kaikki piilolinssit, myös kosmeettiset linssit kasvattavat komplikaatioriskiä, mukaan lukien silmien punoitus, ärsytys ja infektiot. Kosmeettiset piilolinssit on sovitettava optikolla ennen käyttöä.
- Terapeuttiset piilolinssit. Skleraalisia linssejä voidaan käyttää parantamaan näköä sekä vähentämään kipua ja valoherkkyyttä potilailla, jotka kärsivät silmäsairuksista, kuten vaikea kuivan silmän oireyhtymä, mikroftalmia, keratokonus, sarveiskalvon pullistuma, Stevens-Johnsonin oireyhtymästä, Sjögrenin oireyhtymästä sekä muut komplikaatiot ja poikkeamat.
Materiaalit
- Kovat piilolinssit. Lasiset piilolinssit eivät koskaan olleet tarpeeksi mukavia, jotta ne olisivat saavuttaneet laajaa suosiota. PMMA-materiaaleista valmistettuja linssejä kutsutaan nykyään koviksi piilolinsseiksi. Olivat käytössä vielä 1970-luvulla.
- RGP-piilolinssit. Paranneltujen materiaalien ansiosta kovista piilolinsseistä saatiin enemmän happea läpäiseviä RGP-linssejä. RGP-piilolinssit ovat pehmeitä kestävämmät ja keräävät pinnalleen vähemmän likaa ja proteiineja. Ne voivat sopia joillekin vaikeasta astigmatismista kärsiville, jotka eivät saavuta riittävän hyvää näköä pehmeillä linsseillä, allergioista kärsiville sekä tietyistä silmäsairauksista kärsiville.
- Pehmeät piilolinssit on nykyään eniten määrätty piilolinssityyppi. Pehmeät linssit ovat joustavampia ja niitä voidaan jopa taivuttaa esimerkiksi piilolinssiä silmään laitettaessa ja poistettaessa. Hydrogeelilinsseissä on korkea vesipitoisuus, minkä ansiosta ne läpäisevät enemmän happea. Vuonna 1998 markkinoille tulleilla silikonihydrogeelilinsseillä on erittäin korkea hapenläpäisyvyys ja osaa niistä voidaan käyttää jopa yön yli. Lue myös Pehmeiden piilolinssien materiaalit.
Käyttöajat
- Kertakäyttöpiilolinssejä käytetään yksi päivä, jonka jälkeen ne hävitetään ja uusi pari otetaan käyttöön.
- Kuukausilinssit poistetaan illalla ennen nukkumaan menoa, puhdistetaan ja säilötään desinfioivaan piilolinssien hoitonesteeseen. Kuukausilinssejä käytetään enintään 30 päivän ajan, jonka jälkeen uusi pari otetaan käyttöön.
- Yötäpäiväälinssit on suunniteltu jatkuvaan käyttöön, myös yön yli nukkuessa. Tyypillisesti yötäpäiväälinssejä voi käyttää 6 peräkkäisenä yönä, jonka jälkeen ne on puhdistettava ja säilöttävä desinfioivaan piilolinssien hoitonesteeseen. Uudet silikonihydrogeelimateriaalit mahdollistavat vielä pidemmän käyttöajan, jopa 30 peräkkäistä yötä. Piilolinssien käyttäminen nukkuessa kasvattaa infektioiden, haavaumien ja uudissuonittumisen riskiä.
Noudata piilolinssien käyttöajoissa silmälääkärin tai optikon määräyksiä.
Vaihtoväli
Piilolinssit voidaan luokitella myös niiden vaihtoaikataulun mukaan.
- Kertakäyttölinssit eli päivälinssit heitetään pois yhden käyttökerran jälkeen. Koska kertakäyttölinssien ei tarvitse kestää jatkuvaa käyttöä, niistä tehdään ohuempia ja kevyempiä, mikä parantaa niiden käyttömukavuutta. Lyhyen vaihtovälin linssit keräävät pinnalleen vähemmän allergeenaja ja bakteereja, joten ne sopivat paremmin allergikoille ja käyttäjille, jotka ovat alttiita infektioille.
- Viikkolinssit vaihdetaan uusiin yhden tai kahden viikon välein optikon määräyksen mukaisesti.
- Kuukausilinssit vaihdetaan uusiin 30 päivän käytön jälkeen.
- Neljännesvuosilinssit vaihdetaan uusiin 3 kuukauden välein. Näin pitkän vaihtovälin linssejä ei myydä Suomessa.
Vaikka eri vaihtovälin piilolinssit voidaan valmistaa samasta materiaalista, valmistusprosessin erot määräävät onko kyseinen linssi tarkoitettu kertakäyttö-, viikko- vai kuukausilinssiksi.
Voimakkuus
- Sfäärisiä linssejä käytetään korjaamaan likitaitteisuutta ja kaukotaitteisuutta. Ne taittavat valoa tasaisesti joka suuntaan.
- Tooriset linssit korjaavat hajataitteisuutta sekä likitaitteisuutta tai kaukotaitteisuutta. Toorisia linssejä on saatavana sekä pehmeinä että kovina linsseinä.
- Monitehopiilolinssit on suunniteltu korjaamaan ikänäköä eli presbyopiaa (ikänäön aiheuttamaa lähinäön heikkenemistä). Niillä voidaan korjata myös liki- ja kaukotaitteisuutta. Saatavilla sekä pehmeinä että kovina piilolinsseinä.
Piilolinssien valmistus
Tyypillisesti pehmeät piilolinssit valmistetaan massatuontantona, kun taas kovat piilolinssit räätälöidään tarkoin potilaalle.
Neljä johtavaa piilolinssivalmistajaa ovat:
- Johnson & Johnson; valmistaa mm. Acuvue-linssejä
- CooperVision; valmistaa mm. Biofinity-linssejä
- Alcon; valmistaa mm. Dailies-linssejä
- Bausch & Lomb; valmistaa mm. Soflens-linssejä
Katso kaikki merkittävimmät piilolinssien valmistajat.
Piilolinssimääräys
Piilolinssiresepti tai -määräys sisältää monia piilolinsseihin liittyviä parametreja:
- Materiaali
- Tuotemerkki (Brand)
- Kaarevuus (BC) eli linssin säteen pituus keskeltä reunalle, tyypillisesti välillä 8,0-10,0 mm.
- Halkaisija (DIA) on linssin läpimitta reunasta reunaan.
- Voimakkuus, vahvuus eli taittovoimakkuus (SF tai PWR) dioptereissa. Tyypillisesti välillä -20–+20 D.
- Sylinteri (CYL) kuvaa hajataitteisuuden määrää dioptereissa.
- Akseli (AX tai Axis) kuvaa hajataitteisuuden suuntaa astelukuna.
- Lisävahvuus (ADD) kertoo kenttien vahvuuserot linsseissä, tyypillisesti välillä +1.00–+3.00 D.
Lue lisää piilolinssien arvoista ja lyhenteistä.
Vaikka piilolinssien ja silmälasien reseptit voivat näyttää samalta, ne eivät ole keskenään yhteensopivia.
Piilolinssimääräyksen voi antaa vain silmälääkäri tai laillistettu optometristi, jonka tekemässä silmätutkimuksessa selvitetään henkilön soveltuvuus piilolinssien käyttöön.
Piilolinssien käyttö
Ennen piilolinssin tai silmän koskettamista, on tärkeä pestä kädet huolellisesti saippualla ja huuhdella ne hyvin. Piilolinssien käytössä on syytä välttää kosteusvoiteita ja allergeeneja sisältäviä pesunesteitä, koska ne voivat aiheuttaa silmien ärsytystä.
Käsien kuivaaminen pyyhkeellä tai liinalla voi siitää nukkaa käsien kautta linsseihin ja aiheuttaa silmien ärsytystä. Pyyhkeet sisältävät usein runsaasti bakteereja ja niiden käyttöä tulee välttää piilolinssejä käsiteltäessä.
Ennen piilolinssin asettamista, varmista, että se ei ole viallinen. Jos piilolinssi näyttää "rakeiselta", sen pinnalle on voinut kertyä proteiineja, rasvoja ja likaa, jolloin linssi on puhdistettava uudelleen ärsytyksen ehkäisemiseksi.
Varmista, että piilolinssi on oikein päin. Oikein päin oleva piilolinssi näyttää sivusta katsottuna U-kirjaimelta tai puolipallolta. Jos linssin reunat repsottavat ulospäin, se on väärin päin. Osassa piilolinsseistä on oikein-/väärinpäinmerkintä, kuten "1-2-3", joka näkyy linssin sisään katsottaessa ylhäältä päin.
Piilolinssin asettaminen
Piilolinssin asettamiseen silmään on useita toimivia tekniikoita. Yleisin niistä on ottaa piilolinssi ensin etu- tai keskisormen päähän kovera puoli ylöspäin. Pehmeä linssi painetaan kevyesti silmän valkoiselle osalle ja liu-utetaan paikoilleen. Silmä pidetään avoinna vetämällä saman käden toisella sormella silmäluomea alaspäin.
Tyypillisiä ongelmia piilolinssin asettamisessa ovat linssin taittuminen, nurinpäin kääntyminen tai liukuminen pois sormelta. Jos linssi kiinnittyy tiukemmin sormeen kuin silmään, linssiä on hyvä kostuttaa hieman piilolinssinesteellä.
Katso myös video ja ohjeet piilolinssin asettamisesta.
Kun linssi koskettaa silmää ensimmäistä kertaa, sen tulee tuntua mukavalta. Lyhytaikainen ärsytys johtuu yleensä linssiliuoksen ja kyynelnesteen pH- ja/tai suolapitoisuuksien erosta. Epämukavuus häviää nopeasti, kun linssineste valuu pois ja korvautuu luonnollisilla kyynelillä.
Jos ärsytys jatkuu, syynä voi olla likainen, vaurioitunut tai väärin päin silmässä oleva linssi. Poista linssi ja tarkista se vaurioiden ja lian varalta. Puhdista linssi.
Jos ongelmat edelleen jatkuvat, pidä taukoa piilolinssien käytöstä ja ota yhteyttä silmälääkäriisi.
Piilolinssin poistaminen
Piilolinssin poistaminen silmästä väärin, voi johtaa linssin vaurioitumiseen tai silmävammaan, joten siinä on syytä noudattaa huolellisuutta.
Piilolinssi poistetaan silmästä nipistämällä linssi kevyesti peukalon ja etusormen väliin. Toinen yleisesti käytetty tapa on työntää tai vetää linssiä tarpeeksi silmämunan sivulle tai pohjalle, jolloin linssi taittuu ja irtoaa linssiä vahingoittamatta.
Piilolinssien hoito
Piilolinssien asianmukainen hoito riippuu linssimateriaalista ja linssien käyttöaikataulusta. Kertakäyttölinssit hävitetään sekajätteen mukana yhden käyttökerran jälkeen, joten niitä ei tarvitse puhdistaa. Muut piilolinssit edellyttävät säännöllistä puhdistamista ja desinfiointia kertymien ja infektioiden ehkäisemiseksi.
- Monikäyttöiset piilolinssinesteet sopivat piilolinssien puhdistamiseen, huuhteluun, desinfiointiin ja säilytykseen. Osa monikäyttöisistä hoitonesteistä sisältää silikonihydrogeelilinssien pinnan kostuvuutta ja käyttömukavuutta parantavia ainesosia. Monikäyttöiset piilolinssinesteet sisältävät usein säilöntäaineita, kuten bentsalkoniumkloridia tai bentsyylialkoholia. Säilöntäaineettomat hoitonesteet säilyvät lyhyemmän aikaa, mutta sopivat paremmin allergioista ja yliherkkyyksistä kärsiville.
- Vetyperoksidipohjaiset piilolinssinesteet. On varottava, ettei vetyperoksidia joudu silmään, koska se on erittäin kivuliasta ja ärsyttävää. "Kaksivaiheisissa" tuotteissa vetyperoksidi on huuhdeltava pois suolaliuoksella ennen piilolinssien käyttöä. "Yksivaiheisissa" tuotteissa vetyperoksidi reagoi täydellisesti ja muuttuu kokonaan puhtaaksi vedeksi. Jos 2-3 tunnin altistuminen 3-prosenttiselle vetyperoksidille riittää tappamaan linsseistä bakteerit, HIV:n, sienet ja vaarallisen akantameban.
- Suolaliuoksia käytetään linssin huuhteluun puhdistuksen jälkeen. Suolaliuokset eivät desinfioi, joten niitä on käytettävä desinfioivan piilolinssinesteen kanssa. Suolaliuoksen etu on, että se ei voi aiheuttaa allergisia reaktioita, joten ne sopivat myös herkkäsilmäisille ja allergikoille.
Vettä ei tule käyttää piilolinssien puhdistukseen tai säilyttämiseen, koska se sisältää haitallisia mikro-organismeja, jotka voivat olla aiheuttaa vaikeita silmätulehduksia.
Hankaa ja huuhtele -menetelmä
Piilolinssien puhdistuksessa suositellaan käyttämään hankaa ja huuhtele (engl. rub and rinse), jossa piilolinssi puhdistetaan proteiineista, lipideistä ja liasta hankaamalla niitä puhtaan sormen ja kämmentyynyn välissä käyttämällä voiteluaineena pientä määrää piilolinssinestettä.
Vaikka monet valmistajat mainostavat piilolinssinesteitään "no rub" -lauseilla, asiantuntijat suosittelevat hankaamaan linssiä kevyesti ennen säilömistä. Kevyt hankaus ehkäisee mikrobien tarttumista piilolinsseihin, biofilmien muodostumista ja vähentämään mikrobikuormitusta linsseissä ja linssien säilytyskotelossa.
Lähteet: