Leonardo da Vinciä pidetään usein piilolinssien isänä hänen vuoden 1508 Codex of the Eye -teoksessa esittelemänsä mallinsa ansiosta. Teoksessa da Vinci esittelee tavan vaikuttaa sarveiskalvon voimaan upottamalla pää vesikulhoon. Hän ei kuitenkaan ollut kiinnostunut näkövirheiden korjaamisesta, vaan hän halusi tutkia silmän mukautuvuutta. Monien mielestä da Vincin ideat kuitenkin johtivat nykyaikaisten piilolinssien kehittämiseen yli 350 vuotta myöhemmin.
René Descartes toi esiin uuden idean vuonna 1636, missä lasinen nesteellä täytetty putki asetettiin suoraan kosketukseen silmän sarveiskalvon kanssa. Putken toinen pää oli muotoiltu korjaamaan näköä, mutta idea osoittautui epäkäytännölliseksi, koska se esti kokonaan silmien räpyttelyn.
Vuonna 1801 tiedemies Thomas Young teki silmän mukautuvuutta tutkivia kokeiluja ja rakensi nesteellä täytetyn "silmäkupin", johon hän sovitti mikroskoopin okulaarin. Youngin "silmäkuppia" voidaan pitää piilolinssin edeltäjänä, mutta da Vincin tapaan sitäkään ei oltu suunniteltu korjaamaan valon vääränlaisesta taittumisesta aiheutuvia näkövirheitä.
Linssin huomattiin mahdollistavan näkövirheiden korjaamisen
Adolf Gaston Eugen Fick
Vuonna 1845 John Herschel esitti Encyclopedia Metropolitanan alaviitteessä kaksi ideaa näkövikojen korjaamiseksi. Ensimmäinen oli "pallomainen, liivatetta sisältävä lasikapseli" ja toinen "läpinäkyvää ainetta sisältävä sarveiskalvomuotti".
Vaikka Herschel ei tiettävästi koskaan itse testannut näitä ideoita, useat keksijät, kuten unkarilainen Dr. Dallos (1929), käyttivät ideoita myöhemmin muotin ottamiseen elävästä silmästä. Tämä mahdollisti ensimmäistä kertaa linssien valmistamisen silmän luonnollisia muotoja mukaillen.
Vasta vuonna 1887 valmisti saksalainen lasinpuhaltaja F.E.Muller ensimmäisen silmään laitettavaksi tarkoitetun, läpinäkyvän esineen.
Seuraavana vuonna saksalainen filologi Adolf Eugen Fick valmisti ja sovitti ensimmäisen onnistuneen piilolinssin. Työskennellessään Zürichissä, Fick puhalsi lasista halkaisijaltaan 18-21 mm linssejä, jotka oli muotoiltu istumaan silmämunan päällä. Näin linssit rasittivat vähemmän silmän herkimpiä alueita. Hän testasi linssejä ensin kaniineilla, itsellään ja lopuksi vapaaehtoisilla. Fickin työ Contactbrille julkaisiin vuonna 1888.
Fickin kehittämä linssi osoittautui liian kookkaaksi ja kömpelöksi, eikä sitä kyennyt pitämään kuin muutaman tunnin kerrallaan.
Vuonna 1888 August Müller valmisti linssistä mukavamman version, jolla hän sai korjattua oman vahvan likinäköisyytensä. Myös Louis J. Girard teki silmän valkuaisen päälle asetettavasta lasilinssistä oman versionsa.
Lasisista muoviin
William Feinbloom
Lasista tehdyt linssit olivat ainoa piilolinssityyppi 1930-luvulle saakka, jolloin kehitettiin muovisten linssien valmistuksen mahdollistava PMMA (polymetyylimetakrylaatti).
Vuonna 1936 optometristi William Feinbloom esitteli ensimmäiset, huomattavasti lasisia linssejä kevyemmät ja miellyttävämmät muoviset piilolinssit. Nämä linssit oli valmistettu lasin ja muovisekoitteesta.
Vuonna 1949 valmistettiin ensimmäiset sarveiskalvon päälle asetettavat linssit. Nämä olivat huomattavasti pienempikokoiset ja niitä voitiin käyttää jopa 16 tuntia päivässä. 1960-luvulla PMMA:sta valmistettiin ensimmäiset pitkälle kehittyneet piilolinssit, jotka alkoivat kiinnostamaan myös suurta yleisöä. PMMA-linssien haittapuoli oli, että ne eivät läpäisseet lainkaan happea, mistä aiheutui monenlaisia terveyshaittoja.
1970-luvun lopulta lähtien, ja vielä aina 1980- ja 1990-luvuille asti kehitettiin happea läpäiseviä piilolinssejä, eli RGP-linssejä (engl. Rigid Gas Permeable). RGP- ja PMMA-linssit olivat ns. kovia piilolinssejä.
Ensimmäiset pehmeät piilolinssit 1960-luvulla
Otto Wichterle. Kuva: Unknown, Wikimedia Commons
Pehmeiden linssien läpilyönti tapahtui vuonna 1959 tsekkiläisten kemistien Otto Wichterlen ja Drahoslav Limin toimesta. Kaksikko julkaisi työnsä Hydrophilic gels for biological use, mikä johti 60-luvulla ensimmäisten pehmeiden hydrogeelilinssien valmistukseen.
Lue myös: Ensimmäiset piilolinssit tehtiin lasten rakennussarjalla
1970-luvulla pehmeitä linssejä määrättiin jo enemmän kuin kovia linssejä, mikä johtui niiden paremmasta mukautuvuudesta. Pehmeitä linssejä kehiteltiin seuraavat 25 vuotta, keskittyen niiden hapenläpäisevyyden parantamiseen.
Vuonna 1999 tuli markkinoille ensimmäiset silikonihydrogeelistä valmistetut piilolinssit. Uusi silikonihydrogeelimateriaali käytti hyväkseen silikonimateriaalin erittäin hyvää hapen läpäisevyyttä sekä hydrogeelin 30 vuoden kehityksen tuloksena saavutettua mukavuutta.
Silikonihydrogeelimateriaali mahdollisti ensimmäiset jatkuvakäyttöiset yötäpäivää-linssit, mutta materiaalia käytetään nykyään myös muissa linssityypeissä.
Lue myös: Hydrogeeli- vai silikonihydrogeeli?
Piilolinssien historia aikajanalla
Virstanpylväitä piilolinssien historiallisessa kehityksessä:
- 1508 Leonardo ja Vinci esittelee idean linssistä, jolla voisi vaikuttaa sarveiskalvon taittovoimaan
- 1823 Englantilainen tähtitieteilijä Sir Sir John Herschel luo käytännöllisen linssin konseptin
- 1887 Ensimmäinen lasinen piilolinssi luodaan ja se peittää koko silmän
- 1939 Luodaan ensimmäiset muoviset piilolinssit
- 1948 Pehmeät piilolinssit, jotka peittävät vain sarveiskalvon
- 1959 Otto Wichterle valmistaa ensimmäiset hydrogeelipiilolinssit
- 1971 Esitellään pehmeät piilolinssit
- 1978 Esitellään kovat RGP-piilolinssit
- 1981 Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikevirasto FDA hyväksyy ensimmäiset yötäpäivää-linssit
- 1982 Esitellään pehmeät monitehopiilolinssit
- 1987 Esitellään pehmeät kertakäyttölinssit
- 1999 Esitellään ensimmäiset silicone hydrogel -piilolinssit
- 2002 Ensimmäiset silicone hydrogel -linssit tulevat markkinoille Yhdysvalloissa
- 2002 FDA hyväksyy ortokeratologian (Ortho-K) eli vain yöllä pidettävät piilolinssit
- 2010 Kustomoidut silikoonihydrogeelilinssit tulevat saataville
Lähteet: Wikipedia (viitatty 5/2009), Contactlenses.org