Uusilla piilolinssien käyttäjällä on usein alussa hankaluuksia piilolinssien laittamisessa silmään, kun silmä räpsähtää juuri ennen kuin linssi koskettaa silmää. Samalla linssi voi pudota tai taittua, jonka jälkeen se täytyy puhdistaa tai kostuttaa piilolinssinesteellä.
Silmien räpyttely on luonnollinen refleksi, jonka avulla silmä suojelee itseään ulkoapäin tulevilta ärsytyksiltä. Silmäripset ja -luomet muodostavat puolustuslinjan pölyä ja muita hiukkasia vastaan siten, etteivät ne pääse ärsyttämään silmämunaa. Räpyttely myös tasoittaa kyynelkalvoa, ja pitää silmät jatkuvasti puhtaina ja kosteina.
Tekniikka
Tässä on yksi hyväksi havaittu tekniikka piilolinssien laittamiseen käyttäjillä, joilla on ongelmia silmien räpyttelyn kanssa. Muista pestä kädet ensin huolellisesti saippualla ja kuivaa ne nukkaamattomalla pyyhkeellä.
Seiso mahdollisimman lähellä peiliä.
Kallista päätä alaspäin ikään kuin katsoisit kenkiäsi ja pidä katse niin ylhäällä kuin mahdollista. Näin et nää lähestyvää sormea, mutta näet kuitenkin tarpeeksi laittaaksesi linssin silmään.
Laita piilolinssin alareuna silmään ensin, jolloin se on alaluomen alla "turvassa" silmän räpyttelyltä.
Kun linssi on kokonaan silmässä, laske katseesi ja räpyttele silmiä pari kertaa, kunnes linssi asettuu silmän keskelle.
Harjoitus tekee mestarin
Piilolinssien laittaminen tulee helpommaksi joka kerralla, kun yrität sitä. Räpyttely on täysin normaali reaktio, joka helpottuu kun opit koskemaan silmiäsi.
Harjoitus 1: Harjoittele ensin silmän valkoisen osan koskettamista sormella ilman piilolinssiä. Aseta vapaan käden peukalo silmän alaluomelle ja etusormi yläluomelle. Avaa silmä mahdollisimman isoksi vetämällä kevyesti peukalolla alaluomea alas ja etusormella yläluomea ylös. Kosketa kevyesti silmän valkoista osaa toisen käden etusormella. Tämä harjoitus pitää tietysti tehdä huolellisesti pestyillä käsillä silmätulehdusten välttämiseksi.
Harjoitus 2: Harjoittele piilolinssien laittamista 5 minuuttia päivässä esim. tämän videon avulla. Ellet saa linssiä silmään, pidä taukoa ja kokeile uudestaan joku toinen päivä. Tällä tavoin et stressaa asiasta, mutta pääset pikkuhiljaa siitä jyvälle.
Toiset oppivat piilolinssien laittamisen helpommin, kun toisilla siihen voi mennä viikkoja. Jokainen löytää varmasti lopulta itselleen sopivan tekniikan, joten älä luovuta!
Tietoa silmien räpyttelystä
Silmän räpäytys hidastettuna. Kuva Wikimedia Commons
Silmien räpyttely on semi-autonominen refleksi, jossa silmäluomet menevät kiinni ja aukeavat nopeasti. Sillä on keskeinen tehtävä levittää kyynelnestettä sekä puhdistaa silmän sarveiskalvoa ja sidekalvoa. Räpäyksen nopeus riippuu monista asioista, kuten väsymyksestä, silmävammoista, lääkityksestä ja sairauksista.
Räpyttelyn ensisijainen tehtävä on pitää silmät jatkuvasti puhtaina ja kosteina levittämällä kyynelnestettä sekä estää silmän kuivuminen.
Räpyttelyrefleksi suojaa silmiä myös ulkoisilta ärsykkeiltä. Silmäluomiin kiinnittyneet silmäripset ottavat kiinni suurimman osan pölyhiukkasista ennen kuin ne pääsevät silmään. Silmien räpyttelyä ohjaa useita lihaksia, joista tärkeimmät ovat silmän sulkeva silmän kehälihas (orbicularis oculi) ja silmän aukaiseva levator palpebrae superioris. Yksi silmän räpäys on normaalisti kestoltaan 100-400 millisekuntia.
Miehet ja naiset räpyttelevät silmiään yhtä paljon. Ehkäisypillereitä käyttävät naiset räpyttelevät silmiään 32 % enemmän tuntemattomasta syystä. Räpyttelyjen väli on yleensä 2-10 sekuntia. Keskimäärin ihminen räpäyttää silmiään 10 kertaa minuutissa ja noin 11 000 kertaa päivässä. Kun silmät ovat fokusoituneet tietyyn kohteeseen, kuten kirjaan tai tietokoneen näyttöruutuun, räpyttely vähenee vain noin 3-4 kertaan minuutissa. Tämä on yksi pääsyistä miksi silmät kuivuvat ja väsyvät helposti näyttöpäätetyössä.
Piilolinssi, jonka reunaan on istutettu hyviä bakteereja saattaa tulevaisuudessa parantaa kuivasilmäisyydestä kärsivien käyttäjien mukavuutta. Monet piilolinssien käyttäjät kärsivät silmien kuivumisesta käytön aikana. Piilolinssiin upotetut hyvät bakteerit voivat vähentää kuivasilmäisyyden oireita. Turvalliset bakteerit vapauttavat hyaluronihappoa, joka auttaa pitämään silmät kosteina ja mukavina. Innovaatio voi tuoda helpotusta miljoonille piilolinssien käyttäjille. Saksalaiset tutkijat […]
Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]
Piilolinssien valinta voi olla monimutkainen prosessi, joka vaatii huomioimaan useita tekijöitä, mukaan lukien piilarien mukavuus, hinta ja linssityyppi. Yksi tärkeä, mutta usein sivuutettu tekijä on piilolinssien hapenläpäisevyys. Tässä blogijutussa kerromme, mikä piilolinssin hapenläpäisevyys tarkoittaa, miksi se on tärkeä ja miten piilolinssien hapenläpäisevyys on kehittynyt vuosien varrella. Lisäksi tarjoamme listan piilolinsseistä, […]
Pehmeät piilolinssit ovat saatavilla hydrogeeli- tai silikonihydrogeelimateriaaleista valmistettuna – mutta kumpi on sinulle paras? Yleisimmät piilolinssien valmistusmateriaalit ovat hydrogeeli ja silikonihydrogeeli, jotka tunnetaan yleisesti pehmeinä piilolinsseinä. Sekä hydrogeeli- että silikonihydrogeelilinssit on valmistettu pehmeästä vesipohjaisesta muovimateriaalista. Kun linssit kostutetaan vedellä tai linssinesteellä, materiaali imee kosteutta ja pehmentää linssiä. Vastaavasti kun linssi […]
Piilolinsseihin liittyy paljon muotisanoja, joita käytetään kuvaamaan piilolinssejä ja niiden ominaisuuksia. Yksi niistä on Johnson & Johnsonin valmistamissa Acuvue-piilolinsseissä käytettävä HydraLuxe-teknologia. Tässä jutussa kerromme, mitä HydraLuxe oikein tarkoittaa, mitä se tekee silmillesi ja mitkä piilolinssisi hyödyntävät tätä teknologiaa. Mikä HydraLuxe on? Valmistaja Johnson & Johnsonin mukaan HydraLuxe-teknologia on: Luonnollisten kyynelten […]
Piilolinssit ovat täydellinen ratkaisu heille, jotka haluavat välttää silmälaseja hinnalla millä hyvänsä. Monille piilolinssit ovat esteettisempi vaihtoehto kuin silmälasit, ja siksi moni turvautuu niihin aina kuin mahdollista. Tästä herää kaksi keskeistä kysymystä: Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä? Onko piilolinssien jatkuva käyttö haitallista? Onko piilolinssejä turvallista käyttää joka päivä? Piilolinssien päivittäinen […]
Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]
Uusi tutkimus paljastaa, että monet Yhdysvalloissa valmistettavat pehmeät piilolinssit sisältävät syöpää aiheuttavia "ikuisia kemikaaleja". Tutkijat testasivat 18 suosittua piilolinssimerkkiä ja löysivät niistä erittäin korkeita määriä orgaanista fluoria, joka on yksi ikuisista kemikaaleista. Tutkimuksesta raportoi muun muassa Guardian. Mitä ikuiset kemikaalit ovat? Ikuiset kemikaalit (engl. forever chemicals) tunnetaan myös nimellä PFAS-yhdisteet. […]
Mike Krumholz, 21-vuotias mies Floridasta, menetti toisesta silmästään näön otettuaan päiväunet piilolinssit silmissään. Herättyään hänen silmänsä näyttivät punaisilta ja tuntuivat kuin allergisessa reaktiossa. Lääkärissä hänen silmässään diagnosoitiin väärin HSV1-viruksen aiheuttama herpesinfektio. Vierailtuaan viidellä eri silmälääkärillä ja kahdella erikoislääkärillä, hänen silmässään diagnosoitiin erittäin harvinainen loinen, nimeltä akantameba. Se aiheuttaa vuonna 1973 […]
Piilolinsseistä on tullut viime vuosina yhä suositumpia, koska ne tarjoavat kätevän ja huomaamattoman tavan korjata näköongelmia. Piilolinssien käyttö voi kuitenkin olla toisinaan hankalaa, varsinkin ensimmäistä kertaa piilolinssejä käyttäville. Tässä jutussa tarjoamme vinkkejä ja niksejä, jotka voivat tehdä piilolinssien käytöstä helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa kaikille piilolinssien käyttäjille. Olitpa sitten aloittelija ja […]
Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta. Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]
Jokainen silmälasien käyttäjä tuntee sen kiusan, kun silmälasit huurtuvat. Silmälasit huurtuvat, koska linsseihin muodostuu kosteuden ja lämpötilagradienttien yhteisvaikutuksen seurauksena kosteutta. Likaiset linssit voivat edesauttaa huurtumista. Mutta voivatko piilolinssit mennä huuruun? Silmälasit huurtuvat kondensaation takia Silmälasit huurtuvat, koska hien, hengityksen tai ympäristön kosteuden aiheuttama vesihöyry laskeutuu kylmien linssien pinnalle ja muuttuu […]
Näkö on tärkein ihmisen aisteista. Sanojen, tarinoiden ja äänien avulla voimme kuvitella outoja asioita ja kaukaisia paikkoja, mutta vasta niiden näkeminen saa meidät uskomaan, että ne ovat todella olemassa. Siksi panostamme niin paljon näön korjaamiseen, kun silmien optiikka ei toimi - käytetäänpä korjaamiseen sitten silmälaseja, piilolinssejä tai leikkausta. Tällä MinutePhysicsin […]
Käytätkö piilolinssejä? Amerikan silmätautiakatemian (American Academy of Ophthalmology, AAO) asiantuntijat uskovat, että siirtyminen käyttämään silmälaseja voi hidastaa koronavirusepidemian leviämistä. Meneillään oleva COVID-19-pandemia on saanut ihmiset miettimään enemmän mitä he tekevät käsillään, koska kasvojen - ja erityisesti suun, nenän ja silmien - koskettelun on varoitettu levittävän virusta. AAO:n mukaan piilolinssien käyttäjillä […]
Silmälasit ovat optinen apulaite, jotka koostuvat lasista tai kovasta muovista valmistetuista linsseistä, sekä linsseihin kiinnitettyihin kehyksiin tai pelkkiin sankoihin. Linssien välissä on nenävarren ylittävä silta, joka yhdessä korvien päälle asetettavien sankojen kanssa saa silmälasit pysymään silmien edessä. Silmälasien tehtävä on auttaa taittovikaista henkilöä näkemään paremmin, mutta silmälaseja käytetään myös pelkästään […]
Tavallinen kodin askare voi muuttua hetkessä painajaiseksi, kuten vaasalainen Sanna Syri sai ikäväkseen kokea kesäkuussa. Hän oli täyttämässä tiskikonetta, kun pieni määrä pesuainetabletin sisältöä päätyi vahingossa hänen silmäänsä. Seuraukset olivat dramaattiset – silmän sarveiskalvo tuhoutui osittain, ja vamma vaati nopeasti sairaalahoitoa. Tapaus on hyvä muistutus kaikille, miten vaarallisia päivittäin käytettävät […]
Kaihi, eli harmaakaihi (katarakta), on yleinen silmäsairaus, jossa silmän normaalisti kirkas linssi eli mykiö samentuu ja läpäisee valoa vähemmän, heikentäen vähitellen näköä. Tämä tila kehittyy usein iän myötä ja on maailmanlaajuisesti yksi johtavista syistä sokeuteen. Kaihi vaikeuttaa erityisesti näkemistä hämärässä ja saattaa lisätä silmien herkkyyttä häikäisylle. Moni saattaa pohtia, voiko […]
Heterokromia on termi, jolla tarkoitetaan useimmiten erivärisiä silmiä, mutta sitä voidaan käyttää kuvaamaan myös hiusten tai ihon värivaihteluita. Muun muassa David Bowiella, Vesa-Matti Loirilla ja Aki Palsanmäellä on eriväriset silmät. Silmän heterokromia (heterochromia iridum tai heterochromia iridis) voi olla täydellinen tai osittainen. Täydellisessä heterokromiassa yhden silmän iiris on erivärinen kuin […]
Lääkärien ja hoitajien uuvuttavat viikonloput sairaaloiden ensiapupoliklinikoilla voivat johtaa pitkien vuorojen tekemiseen vähällä unella. Pitkien vuorojen tekeminen ilman nukkumista on herättänyt huolta, koska se voi kasvattaa virheiden ja väärien päätösten todennäköisyyttä potilaiden hoidossa. Uusi silmäkoe voi mahdollistaa tavan testata onko lääkäri liian väsynyt suorittamaan tehtäviään. Kansainvälinen tutkimusryhmä uskoo, että ihmisen […]
Mikäli harrastat laskettelua tai muita talviurheilulajeja ja tarvitset näönkorjausta, voit käyttää joko piilolinssejä, silmälaseja laskettelulasien alla tai laskettelulaseja voimakkuuksilla. Kunnolliset laskettelulasit vahvuuksilla helpottavat elämää, kun näet tarkasti myös rinteessä. Lisäksi ne suojaavat silmiä tapaturmilta ja haitalliselta UV-säteilyltä. Markkinoilla on onneksi paljon yrityksiä, jotka valmistavat laskettelulaseja myös meille taittovirheistä kärsiville. Suojaa […]
Piilolinssit on erinomainen näönkorjausvaihtoehto ihmisille, jotka haluavat terävän näön, mutta eivät käyttää silmälaseja joka päivä. Piilolinssireseptiä varten ei riitä vain silmien taittovirheen tietäminen, vaan sitä varten silmälääkärin tai optikon on mitattava silmän muoto, jolla varmistetaan linssien hyvä istuvuus. Piilolinssien käyttäjien on hyvä tietää, mitä oireita vääränlaisten piilolinssien käyttämisestä voi seurata. […]
Google toi aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain markkinoille puettavat Google Glass -älylasit, joilla voi mm. soittaa puheluita, lähettää viestejä, navigoida, ottaa valokuvia ja nauhoittaa videota. Nyt hakukoneyhtiö on hakenut patenttia mikrokokoiselle kamerakomponentille, joka voitaisiin upottaa piilolinsseihin. Kamera täydentää Googlen aiempaa hanketta, jossa piilolinsseissä olevilla sensoreilla voitaisiin mitata diabates-potilaiden glukoositasoja kyynelnesteestä. Googlen […]
Piilolinssit ovat olleet mullistava keksintö näönkorjauksen alalla, tarjoten vaihtoehdon perinteisille silmälaseille. Ne tarjoavat käyttäjilleen laajemman näkökentän, vapauden liikkua ja urheilla ilman lasien aiheuttamia rajoituksia, sekä esteettisen vaihtoehdon silmälaseille. Piilolinssien käytön aloittamiselle ei ole ehdotonta alaikärajaa, mutta useiden asiantuntijoiden suositusten mukaan piilolinssien käyttö voidaan aloittaa lapsilla aikaisintaan noin 8–14 vuoden iässä. […]
Isossa-Britanniassa sattunut tapaus, jossa 67-vuotiaan naisen silmästä löytyi kaikkiaan 27 piilolinssiä, on kuohuttanut ympäri maailmaa ja saanut monet kysymään "miten se voi olla mahdollista?" Rutiininomaiseen kaihileikkaukseen naista valmistellut hoitohenkilöstö löysi potilaan oikeasta silmästä ensin 17 yhteen liimautunutta piilolinssiä ja samasta silmästä myöhemmin vielä 10 yksittäistä linssiä. British Medical Journalin mukaan […]