Onko piilolinssit päässä turvallista käydä suihkussa?
Julkaistu: 13.4.2015 • Muokattu: 2.3.2024
Piilolinssit ovat oikein käytettynä erittäin turvallinen tapa varmistaa hyvä näkö. Vaikka piilolinssejä voi käyttää pitkiäkin aikoja päivittäin, ne kannattaa ottaa pois tiettyinä hetkinä. Ne tulisi ottaa pois silmistä aina ennen kuin ne voivat altistua minkäänlaiselle epäpuhtaalle vedelle (esim. uima-altaat, vesijohtovesi, sauna ja suihku).
Muun muassa suurimpien piilolinssivalmistajien tuotteita valvova Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA ei suosittele piilolinssien kanssa suihkussa käyntiä. Sen mukaan linssit tulisi laittaa silmiin vasta suihkussa käymisen jälkeen. Mikäli piilolinssejä käytetään suihkussa, on suositeltavaa pitää silmät tiukasti suljettuina.
Piilolinssien pois ottaminen aina ennen suihkussa käyntiä voi tuntua vaivalloiselta, mutta se pienentää huomattavasti riskiä saada vaarallisia silmätulehduksia, jotka voivat aiheuttaa kipua, näön heikkenemistä tai jopa sokeutta. Lisäksi suihkussa käytettävät pesuaineet, kuten saippua, shampoo ja hoitoaineet, voivat tarttua piilolinsseihin ja aiheuttaa pidempiaikaista silmien ärsytystä.
Akantameba keratiitti
Akantameba on yksisoluinen ameba, joka aiheuttaa silmätulehduksia. Nämä organismit elävät ja selviävät hyvin erilaisissa paikoissa, kuten ilmassa, maaperässä ja vedessä. Näistä ne voivat päätyä myös piilolinssinesteisiin ja piilolinsseihin. Yksi yleisimmistä tartuntatavoista on vesijohtoveden käyttäminen piilolinssien puhdistukseen. Akantamebat voivat tarttua sekä piilolinsseihin että piilolinssinesteeseen. Mikäli piilolinssejä pidetään silmissä pitkiä aikoja, akantamebat voivat lisääntyä ja vahingoittaa silmiä.
Akantameban aiheuttama silmätulehdus akantameba keratiitti on harvinainen, mutta vakava silmätulehdus, joka voi pahimmillaan johtaa näön menettämiseen tulehtuneessa silmässä.
Suomessa on maailman laadukkain vesijohtovesi
Unescon raportin mukaan Suomessa on maailman paras vesijohtovesi. Se on laadultaan erinomaista ja suoraan juotavaksi kelpaavaa. Veden laatua myös valvotaan jatkuvasti.
Korkeasta laadusta huolimatta myös Suomessa vesijohtovesi sisältää mikrobeja, mutta silmätulehdusriski on meillä selvästi pienempi. Hyvästä vedenlaadusta huolimatta myös Suomessa tavataan muutamia tapauksia akantameba keratiittia joka vuosi.
Ulkomailla vesijohtoveden laatu ei välttämättä ole kovin hyvä, joten siellä piilolinssien käyttäjien kannattaa olla tarkkana.
Poista linssit ja minimoi silmätulehdusriski
Tavallinen vesijohtovesi sisältää mikro-organismeja, jotka voivat olla vaarallisia silmiin joutuessaan. Vesijohtovedestä saatavan silmätulehduksen riski on Suomessa pieni, mutta riskin minimoimiseksi piilolinssit kannattaa ottaa pois ennen suihkua.
Jotkut käyttävät piilolinssejä myös suihkussa, mutta pitävät silmät kiinni ja välttävät silmien hieromista suihkun aikana.
CooperVision on lopettanut Clariti elite ‑kuukausilinssien valmistuksen huhtikuussa 2024, joten nämä piilolinssit tulevat poistumaan myös optikkoliikkeiden ja verkkokauppojen valikoimista vähitellen. Päätös on aiheuttanut hämmennystä monien pitkäaikaisten käyttäjien keskuudessa. Mitä tämä tarkoittaa sinulle ja mitkä piilolinssit voivat korvata Clariti eliten? Lyhyesti: CooperVision on lopettanut Clariti elite -piilolinssien valmistuksen. Taustalla on yhtiön […]
Acuvue-tuotteistaan tunnettu piilolinssivalmistaja Johnson & Johnson lanseerasi ensimmäiset kertakäyttöpiilolinssit, jokt aon suunniteltu samanaikaisesti sekä astigmatismista (hajataitteisuudesta) että presbyopiasta (ikänäkö) kärsiville käyttäjille. Katsaus: Acuvue Oasys Max 1-Day Multifocal for Astigmatism -linssit on nyt saatavilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Acuvue Oasys Max 1-Day for Astigmatism -linssien lanseerausta odotetaan myöhemmin tänä kesänä. Aiemmin piilolinssimarkkinoilla […]
Isossa-Britanniassa on ensimmäistä kertaa tarjolla uudenlainen laserleikkaus, joka voi tarjota mahdollisuuden nähdä paremmin kuin "täydellinen näkö". Innovatiivinen tekniikka tarjoaa erityisesti heikosta näöstä kärsiville potilaille mahdollisuuden saavuttaa "supernäkö" ainutlaatuisen, juuri potilaalle personoidun leikkauksen avulla. Monet pitävät tekniikkaa merkittävänä läpimurtona, joka lupaa parempia tuloksia kuin perinteiset silmälasien korvaamiseen tarkoitetut laserleikkaukset. Heikkonäköiset voivat […]
Tavallinen kodin askare voi muuttua hetkessä painajaiseksi, kuten vaasalainen Sanna Syri sai ikäväkseen kokea kesäkuussa. Hän oli täyttämässä tiskikonetta, kun pieni määrä pesuainetabletin sisältöä päätyi vahingossa hänen silmäänsä. Seuraukset olivat dramaattiset – silmän sarveiskalvo tuhoutui osittain, ja vamma vaati nopeasti sairaalahoitoa. Tapaus on hyvä muistutus kaikille, miten vaarallisia päivittäin käytettävät […]
Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]
Silmäteräväli, tai pupillien välinen etäisyys (engl. pupillary distance, PD), on silmiesi pupillien välinen mitta. Se on tärkeä tieto silmälaseja hankittaessa, ja tarvitset sen aina ostaessasi silmälasit verkosta. Silmäteräväliä ei aina merkitä silmälasireseptiin. Vaikka pupillien välinen etäisyys on helppo mittauttaa optikkoliikkeessä, palvelu voi olla maksullinen. Tässä blogijutussa kerromme, miten voit mitata […]
Piilolinssi, jonka reunaan on istutettu hyviä bakteereja saattaa tulevaisuudessa parantaa kuivasilmäisyydestä kärsivien käyttäjien mukavuutta. Monet piilolinssien käyttäjät kärsivät silmien kuivumisesta käytön aikana. Piilolinssiin upotetut hyvät bakteerit voivat vähentää kuivasilmäisyyden oireita. Turvalliset bakteerit vapauttavat hyaluronihappoa, joka auttaa pitämään silmät kosteina ja mukavina. Innovaatio voi tuoda helpotusta miljoonille piilolinssien käyttäjille. Saksalaiset tutkijat […]
Digitaalinen näkörasitus (Computer Vision Syndrome) on yhä yleisempi terveysongelma modernissa yhteiskunnassa, jossa älypuhelimet, tietokoneet, tabletit ja muut digitaaliset laitteet ovat olennainen osa päivittäistä elämäämme. Termi viittaa silmien väsymiseen ja rasitukseen, joka johtuu pitkäaikaisesta altistumisesta digitaalisille näytöille. Vaikka digitaaliset laitteet ovatkin parantaneet monia elämän osa-alueita, niiden liiallisella käytöllä voi olla negatiivisia […]
Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]
Visus-arvo on termi, johon saatat törmätä eri elämäntilanteissa – silmälääkärin vastaanotolla, optikon tutkimuksessa tai ajokorttia hankkiessa. Tämä mittari antaa tärkeää tietoa silmän kyvystä erottaa yksityiskohtia, ja se on olennainen osa näkökyvyn arviointia. Tässä blogikirjoituksessa avaamme visus-arvon merkitystä: kerromme, mikä visus-arvo on, miten se mitataan ja miksi sen ymmärtäminen on tärkeää […]
Piilolinssien valinta voi olla monimutkainen prosessi, joka vaatii huomioimaan useita tekijöitä, mukaan lukien piilarien mukavuus, hinta ja linssityyppi. Yksi tärkeä, mutta usein sivuutettu tekijä on piilolinssien hapenläpäisevyys. Tässä blogijutussa kerromme, mikä piilolinssin hapenläpäisevyys tarkoittaa, miksi se on tärkeä ja miten piilolinssien hapenläpäisevyys on kehittynyt vuosien varrella. Lisäksi tarjoamme listan piilolinsseistä, […]
Pehmeät piilolinssit ovat saatavilla hydrogeeli- tai silikonihydrogeelimateriaaleista valmistettuna – mutta kumpi on sinulle paras? Yleisimmät piilolinssien valmistusmateriaalit ovat hydrogeeli ja silikonihydrogeeli, jotka tunnetaan yleisesti pehmeinä piilolinsseinä. Sekä hydrogeeli- että silikonihydrogeelilinssit on valmistettu pehmeästä vesipohjaisesta muovimateriaalista. Kun linssit kostutetaan vedellä tai linssinesteellä, materiaali imee kosteutta ja pehmentää linssiä. Vastaavasti kun linssi […]
Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]
Jos haluat elää vastuullisesti ja tehdä kestävämpiä arkipäiväisiä valintoja, harrastat luultavasti kierrätystä. Palautat pantilliset juomapullot ja -tölkit pullonpalautukseen. Saatat lajitella paperit, pahvit ja lasijätteet erikseen ja toimittaa ne niille tarkoitettuihin keräysastioihin. Lajittelet myös biojätteet tai kukaties kompostoit ne omassa kompostissa. Mutta entä piilolinssien käyttäjät? Tiedätkö, miten käytetyt piilolinssit, niiden hoitonesteet […]
Useimmilla meistä on dominoiva silmä tai silmä, joka tekee hieman enemmän töitä kuin toinen silmä. Vaikka käytät molempia silmiäsi katsellessasi kohteita, käytät dominoivaa silmääsi enemmän. Olet saattanut huomata taipumuksen käyttäessäsi kameraa, mikroskooppia tai teleskooppia. Katsot niiden läpi vaistonvaraisesti dominoivalla silmälläsi. Tässä jutussa kerromme, mitä dominoiva silmä tarkoittaa ja miten selvität […]
Onko sinulla usein ongelmia piilolinssien laittamisessa silmiin? Meillä Suomessa piilolinssit on totuttu asettamaan piilolinssit silmiin sormilla, mutta Japanissa paikallinen yritys on kehittänyt kätevän laitteen, jolla piilarien asettamisen ainakin luvataan tulevan helpommaksi. Kyseessä on eräänlaiset piilolinssipinsetit, joita kutsutaan nimellä Meruru. Meruru-piilolinssipinsetit mahdollistavat piilolinssien asettamisen ja poistamisen ilman sormien käyttämistä. Tuote on […]
Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]
Piilolinssit ovat olennainen osa monien ihmisten elämää, tarjoten helpon ja turvallisen vaihtoehdon näönkorjaukseen silmälasien sijasta. Samalla meikit ovat monille päivittäinen tapa korostaa omaa kauneutta ja ilmaista itseään. Käytettäessä piilolinssejä ja meikkejä, on tärkeää ottaa huomioon erityisvaatimukset ja varotoimet, jotta silmät pysyvät terveinä ja meikki näyttää parhaaltaan. Tässä blogijutussa kerrotaan, miten […]
Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta. Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]
Näöntarkastus on silmälääkärin tai optikon suorittama sarja testejä, jotka suoritetaan potilaan näkö- ja erottelukyvyn selvittämiseksi. Näöntarkastukseen sisältyy myös muita silmien terveyteen liittyviä testejä ja tutkimuksia. Silmäterveyden alan ammattilaiset suosittelevat käymään säännöllisesti perusteellisessa näöntarkastuksessa, koska monet silmäsairaudet ovat oireettomia. Näöntarkastuksen tarkoitus on selvittää minkälaisessa kunnossa näkösi on, ja minkälaisia näönkorjaustarpeita sinulla […]
Kun olet kiinnostunut hankkimaan piilolinssit ensimmäistä kertaa, haluat päivittää piilolinssireseptiäsi tai vaihtaa piilolinssityyppiä tai -merkkiä, sinun tulee varata aika optikolle piilolinssisovitukseen. Optikko tai silmälääkäri tutkii silmiesi terveydentilan ja määrittää silmillesi parhaiten sopivat piilolinssit oikeilla voimakkuuksilla. Piilolinssit luetaan lääketieteellisiksi laitteiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että ne istuvat hyvin silmiisi. Siksi piilolinssien […]
Piilolinssien käyttäjillä, joilla on silmäallergioita tai silmien kuivumista, saattaa olla kiusaus käyttää piilolinssinestettä silmätippoina tuodakseen helpotusta silmille. Peset piilolinssinesteellä linssisi, joten miksi et voisi käyttää sitä myös silmien huuhteluaineena? Piilolinssinesteen käyttäminen silmätippoina ei ole hyvä idea ja se voi vahingoittaa silmiäsi pitkällä aikavälillä. Loppujen lopuksi piilolinssineste on turvallista vain piilolinsseille. […]
Sokea minnesotalaismies Allen Zderad, 68, ei ollut nähnyt vaimoaan ja lapsenlapsiaan yli vuosikymmeneen, ennen kuin uusi laite käynnistettiin Mayo Clinicin tutkimusyksikössä helmikuussa 2015. "Kyllä", Zderak huudahtaa, kun vaimon piirteet alkavat pikkuhiljaa tarkentua. Hän ei löytänyt enempää sanoja, vaan nappasi vaimonsa syleilyynsä. "Se (laite) on hiomaton, mutta merkittävä. Se toimii", hän […]
Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.