Piilolinssisovitus - mitä siitä tulee tietää?

Julkaistu: 18.9.2014 • Muokattu: 26.3.2020
Nainen valmistautumassa laittamaan piilolinssin silmään

Kun olet kiinnostunut hankkimaan piilolinssit ensimmäistä kertaa, haluat päivittää piilolinssireseptiäsi tai vaihtaa piilolinssityyppiä tai -merkkiä, sinun tulee varata aika optikolle piilolinssisovitukseen. Optikko tai silmälääkäri tutkii silmiesi terveydentilan ja määrittää silmillesi parhaiten sopivat piilolinssit oikeilla voimakkuuksilla.

Piilolinssit luetaan lääketieteellisiksi laitteiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että ne istuvat hyvin silmiisi. Siksi piilolinssien käyttämiseen tarvitaan aina laillistetun optikon antama piilolinssimääräys. Silmien terveydentila on tutkittava säännöllisesti.

Jos olet käyttänyt piilolinssejä aikaisemmin, piilolinssisovituksen pohjatietona käytetään viimeisintä silmälasimääräystäsi. Mikäli edellisestä näöntarkastuksesta on kulunut yli puoli vuotta, kannattaa varata aika samalla näöntarkastukseen.

Ellet ole aiemmin käyttänyt piilolinssejä, sovitukseen kuuluu myös piilolinssien käytön opastus ja pääset myös kokeilemaan linssien laittamista ja pois ottamista ensimmäistä kertaa.

Näöntarkastus

Mitä piilolinssisovituksessa tapahtuu?

Piilolinssisovitus sisältää sekä asiakkaan kuulemisesta että mittauksia.

1. Esitutkimus

Esitutkimuksessa optikko tai silmälääkäri kyselee sinulta elintavoista ja mieltymyksistä. Tarkoituksena on selvittää kuinka paljon ja minkälaisissa olosuhteissa aiot käyttää piilolinssejä.

Tietyt piilolinssit sopivat paremmin urheiluun ja aktiiviseen elämäntapaan, kun taas toiset piilolinssit voivat olla paremmat paljon matkusteleville, jotka haluavat silloin tällöin nukkua piilolinssit päässä. Myös harrastukset, työ, allergiat, yleissairaudet ja lääkitykset voivat vaikuttaa piilolinssityypin valintaan.

2. Silmien perustutkimus

Samoin kuin yhdet kengät eivät sovi kaikille, eivät myöskään yhdet piilolinssit sovi kaikille. Silmien perustutkimuksessa optikko tai silmälääkäri tekee erilaisia mittauksia, joilla selvitetään minkälaiset piilolinssit sopivat silmillesi. Perustutkimuksessa käydään läpi silmäluomet, sidekalvo, kyynelfilmi, sarveiskalvo ja limbuksen alue.

Sarveiskalvon mittaukset

Ensin silmästä mitataan sarveiskalvon kaarevuus keratometri-nimisellä laitteella. Keratometri analysoi sarveiskalvon valoheijastuksia, joiden perusteella se päättelee silmän pinnan kaarevuuden. Näiden mittausten avulla silmälääkäri valitsee sopivan kaarevuuden ja koon piilolinsseillesi. Koska keratometri mittaa vain pientä osaa sarveiskalvosta, voidaan tietokoneella tehdä vielä tarkempia lisämittauksia (sarveiskalvon topografia).

Mikäli silmän pinta on epätasainen astigmatismista eli hajataitteisuudesta johtuen, saatat tarvita näönkorjaukseen toorisia linssejä. Myös toorisia linssejä on nykyään saatavilla päivä-, kuukausi-, moniteho- ja värillisinä linsseinä.

Pupillin ja iiriksen mittaukset

Optikko saattaa mitata myös pupillien ja värikalvon (iiris) koot. Mittaukset voidaan tehdä manuaalisesti kortilla tai viivaimella, tai siihen voidaan käyttää tarkoitukseen sopivia tarkkoja laitteita. Mittaustuloksia käytetään oikean kokoisten piilolinssien valintaan.

Kyynelkalvon arviointi

Piilolinssisovituksessa voidaan tehdä myös kyynelkalvon (kyynelfilmi) arviointi, jossa mitataan onko silmiesi kyynelnesteen eritys normaali piilolinssien käyttöä varten.

Esimerkiksi Schirmerin liuskatestissä silmän alaluomen alle asetetaan pieni paperinpalanen. Tämän jälkeen pidät silmiä suljettuna viiden minuutin ajan, jonka jälkeen paperiliuska poistetaan. Testituloksista voidaan päätellä kärsitkö kuivasilmäisyydestä ja tarvitsetko mahdollisesti kuiville silmille sopivia piilolinssejä, jotka pitävät silmät paremmin kosteina.

Kuivat silmät voivat aiheuttaa piilolinssien käyttäjillä epämukavuuden ja roskan tunnetta silmissä, ellei ongelmaa ole huomioita linssien valinnassa.

Silmän etuosan tutkiminen

Sarveiskalvon terveydentila arvioidaan biomikroskoopin avulla, jossa valonlähteenä toimii rakolamppu. Tällä laitteella saadaan suurennettu kuva sarveiskalvosta ja muista kudoksista, joiden perusteella silmälääkäri arvioi silmän etuosan terveydentilaa. Laitteella voidaan havaita myös piilolinssien käytöstä aiheutuneet muutokset silmissä.

Piilolinssien sovittaminen

3. Piilolinssisovitus

Varsinaisessa piilolinssisovituksessa valitaan tarpeisiisi parhaiten sopivat piilolinssit.

Optikko voi ensin laittaa piilolinssit silmiisi, jonka jälkeen pääset harjoittelemaan niiden laittamista heti itse. Optikko neuvoo ja ohjeistaa perusteellisesti kaikissa vaiheissa, joten prosessi ei ole lainkaan pelottava.

Kun piilolinssit ovat silmissä, niiden annetaan asettua hetken, kunnes kyynelnesteen eritys tasaantuu ja linssit tuntuvat mukavilta silmissä.

Piilolinssien istuvuus varmistetaan mikroskoopilla, jonka avulla optikko näkee keskittyykö linssi silmään ja että linssi pääsee liikkumaan sopivasti silmän pinnalla. Optikko pyytää sinua räpyttelemään silmiä nähdäkseen miten piilolinssi liikkuu silmässä.

Lopuksi tehdään vielä näöntarkastus piilolinssit silmissä, millä varmistetaan, että näet niillä varmasti hyvin ja että niiden voimakkuus on oikea.

Ensisovituksessa saat suulliset ja kirjalliset ohjeet piilolinssien käyttöön ja hoitoon. Sovituksen jälkeen saat mukaasi ensimmäisen piilolinssiparin.

4. Jälkitarkastus

Jälkitarkastus tehdään ensikäyttäjille yleensä noin kaksi viikkoa piilolinssisovituksen jälkeen. Mikäli käytössä on yötäpäiväälinssit, jälkitarkastus on hyvä tehdä heti aamusta ensimmäisen piilolinssit päässä nukutun yön jälkeen. Muiden linssien osalta jälkitarkastus suositellaan tehtäväksi iltapäivällä, kun piilolinssit ovat olleet silmissä useamman tunnin.

Jälkitarkastuksessa arvioidaan piilolinssien toimivuutta. Optikko kysyy miten olet nähnyt piilolinsseillä, miten ne ovat istuneet silmiisi ja onko niiden käytössä ilmennyt mitään ongelmia, kuten epämukavuuden tunnetta, kirvelyä tai verestystä.

Silmä tutkitaan mikroskoopilla piilolinssien käytöstä johtuvien muutosten havaitsemiseksi. Mikäli silmissä ei ole merkkejä ongelmista, optikko kirjoittaa piilolinssimääräyksen. Piilolinssimääräys on yleensä voimassa yhden vuoden, jonka jälkeen se on hyvä uusia vähintään kerran vuodessa tehtävässä piilolinssikontrollissa.

Muista, että silmälääkäri tai optikko on ystäväsi ja hänen tehtävänsä on huolehtia, että silmäsi pysyvät terveinä ja näet niillä mahdollisimman hyvin. Kerro avoimesti mahdollisista ongelmista piilolinssien käytössä ja voitte yhdessä etsiä paremmat piilolinssit toisenlaisilla ominaisuuksilla.

Piilolinssien käyttö on turvallista, kun käytössäsi on oikeanlaiset piilolinssit ja noudatat niiden käytössä optikon puhdistukseen, säilytykseen ja käyttöaikoihin antamia ohjeita!

Piilolinssisovituksen kesto ja hinta

Piilolinssisovitus kestää aiemmin piilolinssejä käyttäneillä noin 30 minuuttia ja uusilla käyttäjillä noin 60 minuuttia.

Sovituksen hinta on optikkoliikkeestä riippuen noin 20-60 euroa.

Lisätietoa ja lähteet:

Mainos
LensWay: 10 % alennusta kaikista piilolinsseistä alekoodilla "Piilari".

Lisää juttuja aiheesta...

Clariti elite -piilolinssit poistuvat markkinoilta

CooperVision on lopettanut Clariti elite ‑kuukausilinssien valmistuksen huhtikuussa 2024, joten nämä piilolinssit tulevat poistumaan myös optikkoliikkeiden ja verkkokauppojen valikoimista vähitellen. Päätös on aiheuttanut hämmennystä monien pitkäaikaisten käyttäjien keskuudessa. Mitä tämä tarkoittaa sinulle ja mitkä piilolinssit voivat korvata Clariti eliten? Lyhyesti: CooperVision on lopettanut Clariti elite -piilolinssien valmistuksen. Taustalla on yhtiön […]

Johnson & Johnsonilta uudet kertakäyttölinssit hajataiton ja ikänäön korjaamiseen

Acuvue-tuotteistaan tunnettu piilolinssivalmistaja Johnson & Johnson lanseerasi ensimmäiset kertakäyttöpiilolinssit, jokt aon suunniteltu samanaikaisesti sekä astigmatismista (hajataitteisuudesta) että presbyopiasta (ikänäkö) kärsiville käyttäjille. Katsaus: Acuvue Oasys Max 1-Day Multifocal for Astigmatism -linssit on nyt saatavilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Acuvue Oasys Max 1-Day for Astigmatism -linssien lanseerausta odotetaan myöhemmin tänä kesänä. Aiemmin piilolinssimarkkinoilla […]

Hyvien bakteerien avulla itsevoiteleva piilolinssi: Uusi ratkaisu kuivasilmäisyyden hoitoon?

Piilolinssi, jonka reunaan on istutettu hyviä bakteereja saattaa tulevaisuudessa parantaa kuivasilmäisyydestä kärsivien käyttäjien mukavuutta. Monet piilolinssien käyttäjät kärsivät silmien kuivumisesta käytön aikana. Piilolinssiin upotetut hyvät bakteerit voivat vähentää kuivasilmäisyyden oireita. Turvalliset bakteerit vapauttavat hyaluronihappoa, joka auttaa pitämään silmät kosteina ja mukavina. Innovaatio voi tuoda helpotusta miljoonille piilolinssien käyttäjille. Saksalaiset tutkijat […]

Mitä piilolinssien vesipitoisuus tarkoittaa?

Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]

Piilolinssien hapenläpäisevyys: Mitä se oikein tarkoittaa?

Piilolinssien valinta voi olla monimutkainen prosessi, joka vaatii huomioimaan useita tekijöitä, mukaan lukien piilarien mukavuus, hinta ja linssityyppi. Yksi tärkeä, mutta usein sivuutettu tekijä on piilolinssien hapenläpäisevyys. Tässä blogijutussa kerromme, mikä piilolinssin hapenläpäisevyys tarkoittaa, miksi se on tärkeä ja miten piilolinssien hapenläpäisevyys on kehittynyt vuosien varrella. Lisäksi tarjoamme listan piilolinsseistä, […]

Pehmeät piilolinssit: hydrogeeli vai silikonihydrogeeli?

Pehmeät piilolinssit ovat saatavilla hydrogeeli- tai silikonihydrogeelimateriaaleista valmistettuna – mutta kumpi on sinulle paras? Yleisimmät piilolinssien valmistusmateriaalit ovat hydrogeeli ja silikonihydrogeeli, jotka tunnetaan yleisesti pehmeinä piilolinsseinä. Sekä hydrogeeli- että silikonihydrogeelilinssit on valmistettu pehmeästä vesipohjaisesta muovimateriaalista. Kun linssit kostutetaan vedellä tai linssinesteellä, materiaali imee kosteutta ja pehmentää linssiä. Vastaavasti kun linssi […]

Mikä on HydraLuxe-teknologia?

Piilolinsseihin liittyy paljon muotisanoja, joita käytetään kuvaamaan piilolinssejä ja niiden ominaisuuksia. Yksi niistä on Johnson & Johnsonin valmistamissa Acuvue-piilolinsseissä käytettävä HydraLuxe-teknologia. Tässä jutussa kerromme, mitä HydraLuxe oikein tarkoittaa, mitä se tekee silmillesi ja mitkä piilolinssisi hyödyntävät tätä teknologiaa. Mikä HydraLuxe on? Valmistaja Johnson & Johnsonin mukaan HydraLuxe-teknologia on: Luonnollisten kyynelten […]

Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä?

Piilolinssit ovat täydellinen ratkaisu heille, jotka haluavat välttää silmälaseja hinnalla millä hyvänsä. Monille piilolinssit ovat esteettisempi vaihtoehto kuin silmälasit, ja siksi moni turvautuu niihin aina kuin mahdollista. Tästä herää kaksi keskeistä kysymystä: Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä? Onko piilolinssien jatkuva käyttö haitallista? Onko piilolinssejä turvallista käyttää joka päivä? Piilolinssien päivittäinen […]

Piilolinssien myynti maittain vuonna 2022

Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]

Piilolinsseistä löydettiin syöpää aiheuttavia kemikaaleja

Uusi tutkimus paljastaa, että monet Yhdysvalloissa valmistettavat pehmeät piilolinssit sisältävät syöpää aiheuttavia "ikuisia kemikaaleja". Tutkijat testasivat 18 suosittua piilolinssimerkkiä ja löysivät niistä erittäin korkeita määriä orgaanista fluoria, joka on yksi ikuisista kemikaaleista. Tutkimuksesta raportoi muun muassa Guardian. Mitä ikuiset kemikaalit ovat? Ikuiset kemikaalit (engl. forever chemicals) tunnetaan myös nimellä PFAS-yhdisteet. […]

Mies otti tirsat piilarit päässä – lihansyöjäloinen söi toisen silmän

Mike Krumholz, 21-vuotias mies Floridasta, menetti toisesta silmästään näön otettuaan päiväunet piilolinssit silmissään. Herättyään hänen silmänsä näyttivät punaisilta ja tuntuivat kuin allergisessa reaktiossa. Lääkärissä hänen silmässään diagnosoitiin väärin HSV1-viruksen aiheuttama herpesinfektio. Vierailtuaan viidellä eri silmälääkärillä ja kahdella erikoislääkärillä, hänen silmässään diagnosoitiin erittäin harvinainen loinen, nimeltä akantameba. Se aiheuttaa vuonna 1973 […]

Piilolinssien käyttö aloittelijalle: Kattava opas

Piilolinssit ovat monille helppo ja huomaamaton tapa korjata näköä ilman silmälaseja. Ne vapauttavat liikkumaan, urheilemaan ja elämään ilman kehyksiä kasvoilla. Aloittelijalle piilolinssien käyttö voi kuitenkin tuntua aluksi monimutkaiselta: miten linssi asetetaan oikein, kuinka se poistetaan, ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon hygieniassa? Tässä kattavassa oppaassa käymme läpi piilolinssien käytön vaihe […]

Suosituinta sisältöä...

Piilolinssien myynti maittain vuonna 2022

Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]

Miten piilolinssit, hoitonesteet ja pakkaukset kierrätetään?

Jos haluat elää vastuullisesti ja tehdä kestävämpiä arkipäiväisiä valintoja, harrastat luultavasti kierrätystä. Palautat pantilliset juomapullot ja -tölkit pullonpalautukseen. Saatat lajitella paperit, pahvit ja lasijätteet erikseen ja toimittaa ne niille tarkoitettuihin keräysastioihin. Lajittelet myös biojätteet tai kukaties kompostoit ne omassa kompostissa. Mutta entä piilolinssien käyttäjät? Tiedätkö, miten käytetyt piilolinssit, niiden hoitonesteet […]

Tiedätkö kumpi silmäsi on dominoiva? Näin selvität helposti

Useimmilla meistä on dominoiva silmä tai silmä, joka tekee hieman enemmän töitä kuin toinen silmä. Vaikka käytät molempia silmiäsi katsellessasi kohteita, käytät dominoivaa silmääsi enemmän. Olet saattanut huomata taipumuksen käyttäessäsi kameraa, mikroskooppia tai teleskooppia. Katsot niiden läpi vaistonvaraisesti dominoivalla silmälläsi. Tässä jutussa kerromme, mitä dominoiva silmä tarkoittaa ja miten selvität […]

Tässä ovat japanilaiset piilolinssipinsetit

Onko sinulla usein ongelmia piilolinssien laittamisessa silmiin? Meillä Suomessa piilolinssit on totuttu asettamaan piilolinssit silmiin sormilla, mutta Japanissa paikallinen yritys on kehittänyt kätevän laitteen, jolla piilarien asettamisen ainakin luvataan tulevan helpommaksi. Kyseessä on eräänlaiset piilolinssipinsetit, joita kutsutaan nimellä Meruru. Meruru-piilolinssipinsetit mahdollistavat piilolinssien asettamisen ja poistamisen ilman sormien käyttämistä. Tuote on […]

Tutkimus: Nauru toimii yhtä hyvin kuivasilmäisyyteen kuin silmätipat

Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]

Piilolinssit ja meikki

Piilolinssit ovat olennainen osa monien ihmisten elämää, tarjoten helpon ja turvallisen vaihtoehdon näönkorjaukseen silmälasien sijasta. Samalla meikit ovat monille päivittäinen tapa korostaa omaa kauneutta ja ilmaista itseään. Käytettäessä piilolinssejä ja meikkejä, on tärkeää ottaa huomioon erityisvaatimukset ja varotoimet, jotta silmät pysyvät terveinä ja meikki näyttää parhaaltaan. Tässä blogijutussa kerrotaan, miten […]

Lääkäri poisti potilaan silmästä 23 piilolinssiä

Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta.  Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]

Mitä näöntarkastuksessa tehdään ja mitä se maksaa?

Näöntarkastus on silmälääkärin tai optikon suorittama sarja testejä, jotka suoritetaan potilaan näkö- ja erottelukyvyn selvittämiseksi. Näöntarkastukseen sisältyy myös muita silmien terveyteen liittyviä testejä ja tutkimuksia. Silmäterveyden alan ammattilaiset suosittelevat käymään säännöllisesti perusteellisessa näöntarkastuksessa, koska monet silmäsairaudet ovat oireettomia. Näöntarkastuksen tarkoitus on selvittää minkälaisessa kunnossa näkösi on, ja minkälaisia näönkorjaustarpeita sinulla […]

Piilolinssisovitus - mitä siitä tulee tietää?

Kun olet kiinnostunut hankkimaan piilolinssit ensimmäistä kertaa, haluat päivittää piilolinssireseptiäsi tai vaihtaa piilolinssityyppiä tai -merkkiä, sinun tulee varata aika optikolle piilolinssisovitukseen. Optikko tai silmälääkäri tutkii silmiesi terveydentilan ja määrittää silmillesi parhaiten sopivat piilolinssit oikeilla voimakkuuksilla. Piilolinssit luetaan lääketieteellisiksi laitteiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että ne istuvat hyvin silmiisi. Siksi piilolinssien […]

Voiko piilolinssinestettä käyttää silmätippoina?

Piilolinssien käyttäjillä, joilla on silmäallergioita tai silmien kuivumista, saattaa olla kiusaus käyttää piilolinssinestettä silmätippoina tuodakseen helpotusta silmille. Peset piilolinssinesteellä linssisi, joten miksi et voisi käyttää sitä myös silmien huuhteluaineena? Piilolinssinesteen käyttäminen silmätippoina ei ole hyvä idea ja se voi vahingoittaa silmiäsi pitkällä aikavälillä. Loppujen lopuksi piilolinssineste on turvallista vain piilolinsseille. […]

Mies sai bionisen silmän ja näki vaimonsa ensi kertaa vuosikymmeneen

Sokea minnesotalaismies Allen Zderad, 68, ei ollut nähnyt vaimoaan ja lapsenlapsiaan yli vuosikymmeneen, ennen kuin uusi laite käynnistettiin Mayo Clinicin tutkimusyksikössä helmikuussa 2015. "Kyllä", Zderak huudahtaa, kun vaimon piirteet alkavat pikkuhiljaa tarkentua. Hän ei löytänyt enempää sanoja, vaan nappasi vaimonsa syleilyynsä. "Se (laite) on hiomaton, mutta merkittävä. Se toimii", hän […]

Voiko hitsaaminen sulattaa piilolinssin silmään kiinni?

Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]