Piilolinssien huolimaton käyttö aiheuttaa miljoona silmätulehdusta vuodessa

Julkaistu: 11.12.2014 • Muokattu: 2.1.2023
Silmätulehduksia voidaan ehkäistä noudattamalla asianmukaisesta hygieniaa piilolinssien hoidossa.

Piilolinssien huolimaton käyttö aiheuttaa lähes miljoona silmätulehdusta Yhdysvalloissa joka vuosi. Asianmukaisella hygienialla voitaisiin estää suurin osa sarveiskalvon tulehduksista, sanovat asiantuntijat.

Miljoonat amerikkalaiset käyttävät piilolinssejä väärin pitämällä niitä liian pitkään tai jättämällä ne puhdistamatta kunnolla. Tästä aiheutuu lähes miljoona silmätulehdusta vuosittain, kertoo uusi raportti.

Tulehdusten lääketieteellinen nimi on keratiitti eli sarveiskalvon tulehdus. Sarveiskalvo on silmän etummainen osa, joka peittää silmän värillisen osan.

Keratiitin oireita ovat kipu, roskantunne, kyynelvuoto sekä pahimmassa tapauksessa jopa sokeutuminen.

Yhdysvalloissa on arviolta noin 38 miljoonaa piilolinssien käyttäjää. Heille suurin riskitekijä on piilolinssien huolimaton hoito.

"Piilolinssit tarjoavat paljon etuja, mutta ne eivät ole riskittömät. Keratiitti voi olla pelottava tulehdus, mutta se on ehkäistävissä terveellisillä elämäntavoilla sekä silmien ja piilolinssien asianmukaisella hoidolla", sanoo Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen epidemiologi Jennifer Cope.

Jotkut pahat tavat, kuten piilolinssit päässä nukkuminen, linssien puhdistamisen laiminlyönti, piilolinssinesteen "kierrättäminen" ja piilolinssit päässä uiminen, kasvattavat keratiitin riskiä.

"Esimerkiksi piilolinssien kanssa nukkuminen kasvattaa keratiittiriskiä yli 20-kertaiseksi", Cope kertoo.

Mikäli hoitoon hakeudutaan nopeasti, heti oireiden ilmaannuttua, keratiitti voidaan parantaa suhteellisen helposti ilman pysyviä silmävaurioita. Hoito ei kuitenkaan ole kovin edullinen.

Yhdysvalloissa tehdään silmätulehdusten takia noin 930 000 lääkärikäyntiä ja 58 000 päivystyspoliklinikkakäyntiä joka vuosi. Nämä maksavat yhteensä yli 175 miljoonaa dollaria (140 miljoonaa euroa).

Raportin mukaan naiset hakeutuvat silmätulehdusten vuoksi silmälääkärille (63 prosenttia) ja päivytykseen (55 prosenttia) miehiä useammin. Keratiitti on suunnilleen yhtä yleinen kaikissa ikäryhmissä teineistä senioreihin.

"Ellei keratiittia hoideta ajoissa, se voi aiheuttaa arpeutumista, joka heikentää näköä, ja äärimmäisissä tapauksissa johtaa sokeutumiseen. Oireiden pikainen tunnistaminen ja hoitoon hakeutuminen on olennaista. Potilaat huomaavat ongelman lähes aina itse, koska tulehdus on kivulias ja näkö voi olla olla samea", kertoo silmätautien professori Alfred Sommer Baltimoren yliopistosta.

Sommerin mukaan likaiset piilolinssikotelot ja huolimattomat puhdistuskäytännöt voivat aiheuttaa mikrobien pääsemisen piilolinsseihin ja kasvattaa keratiittiriskiä merkittävästi. Piilolinssien poistaminen yöksi sekä suositeltujen puhdistus- ja säilytyskäytäntöjen noudattaminen minimoi nämä riskit.

Keratiitin ehkäisemiseksi on syytä noudattaa näitä ohjeita piilolinssien käytössä:

  • Pese kädet huolellisesti saippualla ja vedellä ennen piilolinssien käsittelyä
  • Poista piilolinssit ennen nukkumista, suihkua ja uimista
  • Hankaa ja huuhtele linssit desinfioivalla hoitonesteellä pois ottamisen jälkeen
  • Hankaa ja huuhtele piilolinssikotelo hoitonesteellä ja ilmakuivaa kotelo ylösalaisin
  • Ottaa uusi piilolinssikotelo käyttöön vähintään kolmen kuukauden välein

On suositeltavaa pitää mukana aina myös silmälaseja siltä varalta, että piilolinssit on jostain syystä poistettava silmistä.

Jaa ystävillesi:

Lisää juttuja aiheesta...

Mikä on visus-arvo?

Visus-arvo on termi, johon saatat törmätä eri elämäntilanteissa – silmälääkärin vastaanotolla, optikon tutkimuksessa tai ajokorttia hankkiessa. Tämä mittari antaa tärkeää tietoa silmän kyvystä erottaa yksityiskohtia, ja se on olennainen osa näkökyvyn arviointia. Tässä blogikirjoituksessa avaamme visus-arvon merkitystä: kerromme, mikä visus-arvo on, miten se mitataan ja miksi sen ymmärtäminen on tärkeää […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssien hapenläpäisevyys: Mitä se oikein tarkoittaa?

Piilolinssien valinta voi olla monimutkainen prosessi, joka vaatii huomioimaan useita tekijöitä, kuten mukavuus, hinta ja linssityyppi. Yksi tärkeä, mutta usein sivuutettu tekijä on hapenläpäisevyys. Tällä sivulla kerromme, mikä hapenläpäisevyys on, miksi se on tärkeää ja miten piilolinssien hapenläpäisevyys on kehittynyt vuosien varrella. Lisäksi tarjoamme listan piilolinsseistä, jotka tarjoavat parhaan hapenläpäisevyyden […]

Jaa ystävillesi:
Pehmeät piilolinssit: hydrogeeli vai silikonihydrogeeli?

Pehmeät piilolinssit ovat saatavilla joko hydrogeeli- tai silikonihydrogeelimateriaaleista valmistettuna – mutta kumpi on sinulle paras? Yleisimmät piilolinssien valmistusmateriaalit ovat hydrogeeli ja silikonihydrogeeli, jotka tunnetaan yleisesti pehmeinä piilolinsseinä. Sekä hydrogeeli- että silikonihydrogeelilinssit on valmistettu pehmeästä vesipohjaisesta muovimateriaalista. Kun linssit kostutetaan vedellä tai linssinesteellä, materiaali imee kosteutta ja pehmentää linssiä. Vastaavasti kun […]

Jaa ystävillesi:
Mikä on HydraLuxe-teknologia?

Piilolinsseihin liittyy paljon muotisanoja, joita käytetään kuvaamaan piilolinssejä ja niiden ominaisuuksia. Yksi niistä on Johnson & Johnsonin valmistamissa Acuvue-piilolinsseissä käytettävä HydraLuxe-teknologia. Tässä jutussa kerromme, mitä HydraLuxe oikein tarkoittaa, mitä se tekee silmillesi ja mitkä piilolinssisi hyödyntävät tätä teknologiaa. Mikä HydraLuxe on? Valmistaja Johnson & Johnsonin mukaan HydraLuxe-teknologia on: Luonnollisten kyynelten […]

Jaa ystävillesi:
Mikä on LACREON-teknologia?

LACREON-teknologia on patentoitu piilolinssiteknologia, jota piilolinssivalmistaja Johnson & Johnson käyttää valmistamissaan 1-Day Acuvue Moist- ja Acuvue Define -piilolinsseissään. Tämä teknologia on suunniteltu parantamaan piilolinssien käyttömukavuutta ja kosteutta koko päivän ajan. LACREON-teknologia toimii siten, että se lukitsee kosteuttavan ainesosan piilolinsseihin. Tämä auttaa pitämään linssit kosteina ja mukavina, mikä on erityisen tärkeää […]

Jaa ystävillesi:
Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä?

Piilolinssit ovat täydellinen ratkaisu heille, jotka haluavat välttää silmälaseja hinnalla millä hyvänsä. Monille piilolinssit ovat esteettisempi vaihtoehto kuin silmälasit, ja siksi moni turvautuu niihin aina kuin mahdollista. Tästä herää kaksi keskeistä kysymystä: Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä? Onko piilolinssien jatkuva käyttö haitallista? Onko piilolinssejä turvallista käyttää joka päivä? Piilolinssien päivittäinen […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssien myynti maittain vuonna 2022

Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]

Jaa ystävillesi:
Näärännäppy silmässä ja sen hoito

Näärännäppy on yleinen, mutta vaaraton silmävaiva, joka näyttää pieneltä patilta. Se voi olla aristava, turvonnut tai punoittava, ja näppy saattaa märkiä. Vaivaa esiintyy kaikenikäisillä, eikä se ole vaarallinen, vaikka patti saattaakin olle kipeä ja tuntua häiritsevältä. Tässä jutussa kerromme, mikä on näärännäppy, miten sitä voi hoitaa itse ja milloin kannattaa […]

Jaa ystävillesi:
Mistä silmien räpyttely johtuu?

Silmien räpyttely on puoliautonominen kehon toiminto, jossa silmäluomi sulkeutuu ja avautuu nopeasti. Aikuinen ihminen räpäyttää silmiään noin 12 kertaa minuutissa ja yksi silmänräpäys kestää noin kolmasosasekunnin. Ihmiset räpyttelevät silmiään luonnollisena refleksinä, jolla on useita tärkeitä tarkoituksia. Räpyttelyn ensisijainen tarkoitus on suojata ja kosteuttaa silmiä sekä poistaa ärsyttäviä aineita sarveis- ja […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinsseistä löydettiin syöpää aiheuttavia kemikaaleja

Uusi tutkimus paljastaa, että monet Yhdysvalloissa valmistettavat pehmeät piilolinssit sisältävät syöpää aiheuttavia "ikuisia kemikaaleja". Tutkijat testasivat 18 suosittua piilolinssimerkkiä ja löysivät niistä erittäin korkeita määriä orgaanista fluoria, joka on yksi ikuisista kemikaaleista. Tutkimuksesta raportoi muun muassa Guardian. Mitä ikuiset kemikaalit ovat? Ikuiset kemikaalit (engl. forever chemicals) tunnetaan myös nimellä PFAS-yhdisteet. […]

Jaa ystävillesi:
Mikä on makula?

Makula (macula lutea) on soikea pigmentoitunut alue ihmisen ja muiden eläinten verkkokalvon keskellä. Ihmissilmän makulan halkaisija on noin 5,5 millimetriä, ja se on jaettu umbo-, foveola- ja foveal-vaskulaarisiin vyöhykkeisiin, sekä fovea-, parafovea- ja perifovea-alueisiin. Anatominen makula (5,5 mm) on huomattavasti suurempi kuin kliininen makula, joka 1,5 millimetrin koossa vastaa anatoomista […]

Jaa ystävillesi:
Mikä on näkökentän sokea piste?

Oletko koskaan huomannut näkökentässäsi pienen kohdan, jossa esineet näyttävät katoavan tai eivät näy ollenkaan? Olet saattanut löytää silmän sokean pisteen. Meidän kaikkien molemmissa silmissä on sokea piste, mutta emme yleensä huomaa sitä, koska toinen silmä kompensoi puuttuvan tiedon. Tässä jutussa kerromme, mikä sokea piste on, mistä se johtuu ja miten […]

Jaa ystävillesi:

Suosituinta sisältöä...

Sfääriset ja asfääriset piilolinssit

Oikean piilolinssityypin valinta voi olla hämmentävää, koska tarjolla on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Yhdessä silmäasiantuntijan kanssa tehtävä päätös piilolinssityypistä riippuu muun muassa piilolinssien vahvuuksista ja elämäntavoistasi, mutta myös siitä, miten usein aiot käyttää piilolinssejä ja miten paljon olet valmis käyttämään aikaa niiden hoitoon. Valintojen taustalla on tiettyjä teknisiä asioita, jotka […]

Jaa ystävillesi:
Lukijan kysymys: iWear-piilolinssien vaihtaminen toisiin

Lukijamme kysyy: "Minulla on resepti Nisseniltä iWear Activ -piilolinsseihin, jotka sopivatkin minulle ihan hyvin. Haluaisin kokeilla jotain muitakin mutta optikko ei suostu antamaan tietoa miten niitä voi keskenään vertailla. Omat ikänäköni voimakkuudet koskevat kuulemma ainoastaan näitä tiettyjä iWear-linssejä ja toisenmerkkisissä linsseissä on ihan eri merkinnät. Pitääkö paikkansa vai onko mahdollista […]

Jaa ystävillesi:
Crazy-piilolinsseillä kokonaan uusi ilme silmiin

Crazy-piilolinssit (myös kosmeettiset piilolinssit tai bilelinssit) on tarkoitettu muuttamaan väliaikaisesti silmän ulkonäköä. Niillä voidaan korjata myös taittovikoja. Kosmeettisia linssejä on nähty viime aikoina paljon viihdeteollisuudessa, kuten elokuvahahmoilla ja vampyyrisarjojen tähdillä. Crazy-piilolinsseillä voi hankkia huomiota herättävän ulkonäön tai tyylin esimerkiksi bileisiin, naamiaisiin, cosplayhyn tai urheilutapahtumiin. Niitä on saatavana koko värikalvon peittävinä […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssikontrolli varmistaa näön ja silmien terveyden

Piilolinssikontrolli eli piilolinssitarkastus on piilolinssien käyttäjille tehtävä toimenpide, jossa optikko tarkastaa silmiesi terveydentilan ja varmistaa, että nykyinen piilolinssityyppi on edelleen sopiva silmillesi. Samalla varmistetaan, että piilolinssien voimakkuus vastaa nykyistä näönkorjaustarvettasi. Miksi piilolinssikontrolli tehdään? Piilolinssikontrollin tarkoitus on varmistaa, että näet käyttämilläsi piilolinsseillä mahdollisimman hyvin ja niiden käyttäminen on edelleen turvallista ja […]

Jaa ystävillesi:
Johnson & Johnsonilta uudet piilolinssit digilaitteiden käyttäjille

Kun sekä aikuiset että lapset viettävät yhä enemmän aikaan puhelimien, tablettien ja tietokoneiden näyttöjen ääressä, ovat piilolinssivalmistajat lähteneet taisteluun digitaalisten laitteiden aiheuttamaa silmien väsymistä vastaan. Nyt yksi maailman neljästä suuresta piilolinssivalmistajasta, Johnson & Johnson, kertoo tuovansa markkinoille uudet silmien väsymistä ehkäisevät kertakäyttölinssit. Jo aiemmin CooperVision toi markkinoille Biofinity Energys -piilolinssit, […]

Jaa ystävillesi:
Vanhentuneet piilolinssit on riski (video)

Tällä videolla kerrotaan mitä voi tapahtua jos käytät piilolinssejä pidempään kuin pakkauksen tuoteselosteessa on ohjeistettu. Lyhyt suomenkielinen referaatti videosta: Piilolinssien pinnalle kertyy käytössä aina bakteereja ja proteiineja. Tästä seuraa usein silmien ärsytystä, punasilmäisyyttä ja kutinaa. Parhaassa tapauksessa joudut käyttämään silmälaseja, kunnes silmäsi paranevat. Pahimmassa tapauksessa silmän sarveiskalvo tulehtuu, mikä voi […]

Jaa ystävillesi:
Monovisio-näönkorjaus piilolinsseillä

Ikänäkö eli presbyopia on useimmille noin 45-50 vuoden iässä kehittyvä tila, jossa silmien kysy tarkentaa lähietäisyyksille vaikeutuu. Se havaitaan yleensä vaikeutena lukea pientä tekstiä ja tarkentaa lähellä oleviin kohteisiin. Monovisio (tai monovision) tarkoittaa ikänäön korjaamista siten, että toinen silmä näkee tarkasti kauas ja toinen lähelle. Ikänäköä korjataan eri menetelmin. Useimmat […]

Jaa ystävillesi:
Mittaa pupillien etäisyys kätevällä mittarilla

Kun olet tilaamassa silmälaseja netistä, tarvitset pupillien välisen etäisyyden (myös silmäväli, PD tai KV). Tätä arvoa ei kuitenkaan aina merkitä silmälasireseptiin, ellet huomaa sitä erikseen pyytää. Pupillien välisen etäisyyden voi kuitenkin helposti mitata myös itse - ainakin tällä Lensonin työkalulla. Tulosta ja leikkaa mittari tästä linkistä ja katso allaolevalta videolta […]

Jaa ystävillesi:
Voiko piilolinssikotelon puhdistaa keittämällä?

Piilolinssejä säilytetään muovisessa piilolinssikotelossa aina silloin, kun niitä ei käytetä (poislukien kertakäyttölinssit, jotka hävitetään jokaisen käyttökerran jälkeen). Piilolinssikotelon muovi kuluu ajan myötä ja se alkaa helposti keräämään piilolinssien ja sormien mukana kulkevia mikro-organismeja ja epäpuhtauksia. Voiko piilolinssikoteloa huuhdella vedellä? Osa silmäasiantuntijoista suosittelee, että piilolinssikotelo huuhdellaan kuumalla vedellä ja jätetään kuivumaan […]

Jaa ystävillesi:
Hetkiä jolloin värisokeat näkevät värit ensimmäistä kertaa

Silmän verkkokalvolla on kolmenlaisia erivärisiin valoihin reagoivia tappisoluja. Värien erottamisen mahdollistavat siniseen, vihreään ja punaiseen valoon reagoivat tappisolut. Tavallisimmissa värinäön häiriöissä, puna-viher- ja viher-punaheikkouksissa, punaista tai vihreää valoa erottava tappisolutyyppi toimii puutteellisesti. Puna-viher- ja viher-punaheikkoutta esiintyy 8 %:lla miehistä ja 0,5 %:lla naisista. Väriheikkoudet aiheuttavat hankaluuksia tilanteissa, joissa värien erottelu […]

Jaa ystävillesi:
Mikä on piilolinssien akseli?

Piilolinssiresepti sisältää useita lyhenteitä, joiden merkitys ei välttämättä ole kovin selvä. Tässä artikkelissa kerrotaan, mikä on piilolinssien akseli tai akselisuunta (lyhenne AX tai Axis). Akseli tai akselisuunta merkitään silmälasi- tai piilolinssireseptiin silloin, kun henkilöllä on hajataitteisuutta eli hajataittoa. Akseli kuvaa hajataittoisuuden akselisuuntaa astelukuna (0-180°). Piilolinssimääräykseen ja tuotepakkaukseen akseli merkitään usein […]

Jaa ystävillesi:
Voiko piilolinssinesteitä sekoittaa keskenään?

Piilolinssien käyttö on arkipäiväistynyt ja monille ne ovat tuoneet näkemisen helppoutta ja vapautta ilman silmälaseja. Piilolinssineste on välttämätön osa useimpien piilolinssien hoitoa. Nesteitä on saatavilla useita eri merkkejä ja tyyppejä, joten monelle saattaa juolahtaa mieleen, voiko eri piilolinssinesteitä sekoittaa keskenään? Tässä jutussa keskustelemme eri piilolinssinesteiden sekoittamista ja miksi se on […]

Jaa ystävillesi:
Piilari.info logo
Piilari.info © 2009-2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Piilari.info tarjoaa tietoa piilolinsseistä ja niiden käytöstä, sekä jatkuvasti päivittyvän piilolinssien hintavertailun, jonka avulla kuluttajat voivat löytää edullisimman paikan ostaa piilolinssit netistä. Tällä sivustolla esitetty sisältö on luotu informatiivisessa tarkoituksessa, eikä sitä ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteellistä tietoa, diagnooseja tai hoitoja. Noudata piilolinssien käytössä aina silmälääkärin, optikon tai muun näönhuollon ammattilaisen antamia ohjeita. Osa sivustolla olevista linkeistä johtaa yhteistyökumppaneidemme sivuille. Kumppanimme voivat maksaa meille komissiota affiliate-linkkien kautta tulevista myynneistä. Sivuston tietoliikenne on suojattu turvallisella SSL-salauksella.