Opiskelija sokeutui käytettyään piilolinssejä 6 kuukautta yhtäjaksoisesti

Julkaistu: 19.8.2014 • Muokattu: 1.3.2024

Piilolinssejä yhtäjaksoisesti kuusi kuukautta käyttänyt taiwanilainen opiskelijatyttö sokeutui ameban syötyä hänen silmämunansa, kertoo Daily Mail.

Raflaavasta otsikosta huolimatta tarina on totta. Mikroskooppisen pieni yksisoluinen ameba söi Lian Kaon näkökyvyn, sen jälkeen kun hän ei ollut ottanut piilolinssejä pois tai puhdistanut niitä kertaakaan puolen vuoden käytön aikana.

Silmälääkäreiden mukaan tapaus oli erityisen vakava esimerkki siitä, miten voi käydä kun nuori ei huolehdi hygieniasta piilolinssien käytössä.

Paitsi että piilolinssit tulee puhdistaa säännöllisesti, ne pitää myös poistaa silmistä uidessa ja peseytyessä. Linssejä ei suositella pidettäväksi yli kahdeksaa tuntia päivässä.

23-vuotias taiwanilaistyöttö oli pitänyt piilolinssejä silmissä koko ajan - jopa uima-altaassa.

Lääkärit kauhistuivat, kun he poistivat piilolinssit viimein tytön silmistä. Linssin ja silmän välissä viihtynyt ameba oli kirjaimellisesti syönyt tytön silmät.

"Piilolinssien käyttäjät ovat silmätautien riskiryhmää. Silmän hapenpuute voi tuhota silmän epiteelikudosta ja aikaansaada pieniä haavaumia, joihin bakteerit voivat helposti tarttua ja levitä muualle silmään", Taipein silmätautien johtaja Wi Jian-liang kertoo.

Tytön olisi pitänyt heittää linssit pois kuukauden käytön jälkeen, mutta hän jatkoi niiden käyttöä. Nyt hänen sarveiskalvot ovat pysyvästi vahingoittuneet.

Taiwanilaistytöllä todettiin akantameba keratiitti, joka on harvinainen silmätulehdus, mutta yleistyy kesäisin.

Lääkärit kehottavat noudattamaan varovaisuutta piilolinssien käytössä, koska silmätulehdukset voivat kehittyä vuosien aikana. Käyttäjät huomaavat tulehduksen usein vasta kun se on edennyt tarpeeksi pitkälle aiheuttaen mm. punasilmäisyyttä ja silmien ärsytystä.

Hygeniaohjeet piilolinssien käyttäjille

  1. Puhdista piilolinssit päivittäin. Käytä aina valmistajan suosittelemaa puhdistusliuosta ja noudata puhdistusohjeita huolellisesti.
  2. Poista linssit uidessa ja peseytyessä. Veden mukana voi tulla mikro-organismeja, jotka voivat tarttua linssiin ja aiheuttaa infektioita.
  3. Rajoita käyttöaikoja. Noudata piilolinssien käytössä silmälääkärin tai optikon suosituksia käyttöajoista sekä tuotteiden käyttöohjeita. Anna silmiesi levätä ja hengittää.
  4. Vaihda linssit säännöllisesti. Noudata valmistajan suosituksia linssien vaihtoväleistä. Älä käytä linssejä pidempään kuin suositeltu käyttöaika.
  5. Huolehdi käsien puhtaudesta. Pese kädet huolellisesti ja kuivaa ne puhtaalla pyyhkeellä aina ennen linssien käsittelyä.
  6. Vältä linssien koskettelua. Koskettele linssejä vain puhdistuksen ja silmiin laiton yhteydessä. Vältä tarpeetonta koskettelua, joka voi siirtää bakteereja linsseille.

Katso myös: Piilolinssien liiallinen käyttö, oireet ja riskit

Lähde: Daily Mail

Mainos
LensWay: 10 % alennusta kaikista piilolinsseistä alekoodilla "Piilari".

Lisää juttuja aiheesta...

Clariti elite -piilolinssit poistuvat markkinoilta

CooperVision on lopettanut Clariti elite ‑kuukausilinssien valmistuksen huhtikuussa 2024, joten nämä piilolinssit tulevat poistumaan myös optikkoliikkeiden ja verkkokauppojen valikoimista vähitellen. Päätös on aiheuttanut hämmennystä monien pitkäaikaisten käyttäjien keskuudessa. Mitä tämä tarkoittaa sinulle ja mitkä piilolinssit voivat korvata Clariti eliten? Lyhyesti: CooperVision on lopettanut Clariti elite -piilolinssien valmistuksen. Taustalla on yhtiön […]

Johnson & Johnsonilta uudet kertakäyttölinssit hajataiton ja ikänäön korjaamiseen

Acuvue-tuotteistaan tunnettu piilolinssivalmistaja Johnson & Johnson lanseerasi ensimmäiset kertakäyttöpiilolinssit, jokt aon suunniteltu samanaikaisesti sekä astigmatismista (hajataitteisuudesta) että presbyopiasta (ikänäkö) kärsiville käyttäjille. Katsaus: Acuvue Oasys Max 1-Day Multifocal for Astigmatism -linssit on nyt saatavilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Acuvue Oasys Max 1-Day for Astigmatism -linssien lanseerausta odotetaan myöhemmin tänä kesänä. Aiemmin piilolinssimarkkinoilla […]

Uusi silmäleikkaustekniikka mahdollistaa "supernäön"

Isossa-Britanniassa on ensimmäistä kertaa tarjolla uudenlainen laserleikkaus, joka voi tarjota mahdollisuuden nähdä paremmin kuin "täydellinen näkö". Innovatiivinen tekniikka tarjoaa erityisesti heikosta näöstä kärsiville potilaille mahdollisuuden saavuttaa "supernäkö" ainutlaatuisen, juuri potilaalle personoidun leikkauksen avulla. Monet pitävät tekniikkaa merkittävänä läpimurtona, joka lupaa parempia tuloksia kuin perinteiset silmälasien korvaamiseen tarkoitetut laserleikkaukset. Heikkonäköiset voivat […]

Astianpesukoneen tabletti tuhosi Sannan sarveiskalvon

Tavallinen kodin askare voi muuttua hetkessä painajaiseksi, kuten vaasalainen Sanna Syri sai ikäväkseen kokea kesäkuussa. Hän oli täyttämässä tiskikonetta, kun pieni määrä pesuainetabletin sisältöä päätyi vahingossa hänen silmäänsä. Seuraukset olivat dramaattiset – silmän sarveiskalvo tuhoutui osittain, ja vamma vaati nopeasti sairaalahoitoa. Tapaus on hyvä muistutus kaikille, miten vaarallisia päivittäin käytettävät […]

Tutkimus: Nauru toimii yhtä hyvin kuivasilmäisyyteen kuin silmätipat

Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]

Silmäteräväli: Näin mittaat pupillien välisen etäisyyden (PD) itse

Silmäteräväli, tai pupillien välinen etäisyys (engl. pupillary distance, PD), on silmiesi pupillien välinen mitta. Se on tärkeä tieto silmälaseja hankittaessa, ja tarvitset sen aina ostaessasi silmälasit verkosta. Silmäteräväliä ei aina merkitä silmälasireseptiin. Vaikka pupillien välinen etäisyys on helppo mittauttaa optikkoliikkeessä, palvelu voi olla maksullinen. Tässä blogijutussa kerromme, miten voit mitata […]

Hyvien bakteerien avulla itsevoiteleva piilolinssi: Uusi ratkaisu kuivasilmäisyyden hoitoon?

Piilolinssi, jonka reunaan on istutettu hyviä bakteereja saattaa tulevaisuudessa parantaa kuivasilmäisyydestä kärsivien käyttäjien mukavuutta. Monet piilolinssien käyttäjät kärsivät silmien kuivumisesta käytön aikana. Piilolinssiin upotetut hyvät bakteerit voivat vähentää kuivasilmäisyyden oireita. Turvalliset bakteerit vapauttavat hyaluronihappoa, joka auttaa pitämään silmät kosteina ja mukavina. Innovaatio voi tuoda helpotusta miljoonille piilolinssien käyttäjille. Saksalaiset tutkijat […]

Computer Vision Syndrome eli digitaalinen näkörasitus

Digitaalinen näkörasitus (Computer Vision Syndrome) on yhä yleisempi terveysongelma modernissa yhteiskunnassa, jossa älypuhelimet, tietokoneet, tabletit ja muut digitaaliset laitteet ovat olennainen osa päivittäistä elämäämme. Termi viittaa silmien väsymiseen ja rasitukseen, joka johtuu pitkäaikaisesta altistumisesta digitaalisille näytöille. Vaikka digitaaliset laitteet ovatkin parantaneet monia elämän osa-alueita, niiden liiallisella käytöllä voi olla negatiivisia […]

Mitä piilolinssien vesipitoisuus tarkoittaa?

Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]

Mikä on visus-arvo?

Visus-arvo on termi, johon saatat törmätä eri elämäntilanteissa – silmälääkärin vastaanotolla, optikon tutkimuksessa tai ajokorttia hankkiessa. Tämä mittari antaa tärkeää tietoa silmän kyvystä erottaa yksityiskohtia, ja se on olennainen osa näkökyvyn arviointia. Tässä blogikirjoituksessa avaamme visus-arvon merkitystä: kerromme, mikä visus-arvo on, miten se mitataan ja miksi sen ymmärtäminen on tärkeää […]

Piilolinssien hapenläpäisevyys: Mitä se oikein tarkoittaa?

Piilolinssien valinta voi olla monimutkainen prosessi, joka vaatii huomioimaan useita tekijöitä, mukaan lukien piilarien mukavuus, hinta ja linssityyppi. Yksi tärkeä, mutta usein sivuutettu tekijä on piilolinssien hapenläpäisevyys. Tässä blogijutussa kerromme, mikä piilolinssin hapenläpäisevyys tarkoittaa, miksi se on tärkeä ja miten piilolinssien hapenläpäisevyys on kehittynyt vuosien varrella. Lisäksi tarjoamme listan piilolinsseistä, […]

Pehmeät piilolinssit: hydrogeeli vai silikonihydrogeeli?

Pehmeät piilolinssit ovat saatavilla hydrogeeli- tai silikonihydrogeelimateriaaleista valmistettuna – mutta kumpi on sinulle paras? Yleisimmät piilolinssien valmistusmateriaalit ovat hydrogeeli ja silikonihydrogeeli, jotka tunnetaan yleisesti pehmeinä piilolinsseinä. Sekä hydrogeeli- että silikonihydrogeelilinssit on valmistettu pehmeästä vesipohjaisesta muovimateriaalista. Kun linssit kostutetaan vedellä tai linssinesteellä, materiaali imee kosteutta ja pehmentää linssiä. Vastaavasti kun linssi […]

Suosituinta sisältöä...

Piilolinssien myynti maittain vuonna 2022

Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]

Miten piilolinssit, hoitonesteet ja pakkaukset kierrätetään?

Jos haluat elää vastuullisesti ja tehdä kestävämpiä arkipäiväisiä valintoja, harrastat luultavasti kierrätystä. Palautat pantilliset juomapullot ja -tölkit pullonpalautukseen. Saatat lajitella paperit, pahvit ja lasijätteet erikseen ja toimittaa ne niille tarkoitettuihin keräysastioihin. Lajittelet myös biojätteet tai kukaties kompostoit ne omassa kompostissa. Mutta entä piilolinssien käyttäjät? Tiedätkö, miten käytetyt piilolinssit, niiden hoitonesteet […]

Tiedätkö kumpi silmäsi on dominoiva? Näin selvität helposti

Useimmilla meistä on dominoiva silmä tai silmä, joka tekee hieman enemmän töitä kuin toinen silmä. Vaikka käytät molempia silmiäsi katsellessasi kohteita, käytät dominoivaa silmääsi enemmän. Olet saattanut huomata taipumuksen käyttäessäsi kameraa, mikroskooppia tai teleskooppia. Katsot niiden läpi vaistonvaraisesti dominoivalla silmälläsi. Tässä jutussa kerromme, mitä dominoiva silmä tarkoittaa ja miten selvität […]

Tässä ovat japanilaiset piilolinssipinsetit

Onko sinulla usein ongelmia piilolinssien laittamisessa silmiin? Meillä Suomessa piilolinssit on totuttu asettamaan piilolinssit silmiin sormilla, mutta Japanissa paikallinen yritys on kehittänyt kätevän laitteen, jolla piilarien asettamisen ainakin luvataan tulevan helpommaksi. Kyseessä on eräänlaiset piilolinssipinsetit, joita kutsutaan nimellä Meruru. Meruru-piilolinssipinsetit mahdollistavat piilolinssien asettamisen ja poistamisen ilman sormien käyttämistä. Tuote on […]

Tutkimus: Nauru toimii yhtä hyvin kuivasilmäisyyteen kuin silmätipat

Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]

Piilolinssit ja meikki

Piilolinssit ovat olennainen osa monien ihmisten elämää, tarjoten helpon ja turvallisen vaihtoehdon näönkorjaukseen silmälasien sijasta. Samalla meikit ovat monille päivittäinen tapa korostaa omaa kauneutta ja ilmaista itseään. Käytettäessä piilolinssejä ja meikkejä, on tärkeää ottaa huomioon erityisvaatimukset ja varotoimet, jotta silmät pysyvät terveinä ja meikki näyttää parhaaltaan. Tässä blogijutussa kerrotaan, miten […]

Lääkäri poisti potilaan silmästä 23 piilolinssiä

Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta.  Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]

Mitä näöntarkastuksessa tehdään ja mitä se maksaa?

Näöntarkastus on silmälääkärin tai optikon suorittama sarja testejä, jotka suoritetaan potilaan näkö- ja erottelukyvyn selvittämiseksi. Näöntarkastukseen sisältyy myös muita silmien terveyteen liittyviä testejä ja tutkimuksia. Silmäterveyden alan ammattilaiset suosittelevat käymään säännöllisesti perusteellisessa näöntarkastuksessa, koska monet silmäsairaudet ovat oireettomia. Näöntarkastuksen tarkoitus on selvittää minkälaisessa kunnossa näkösi on, ja minkälaisia näönkorjaustarpeita sinulla […]

Piilolinssisovitus - mitä siitä tulee tietää?

Kun olet kiinnostunut hankkimaan piilolinssit ensimmäistä kertaa, haluat päivittää piilolinssireseptiäsi tai vaihtaa piilolinssityyppiä tai -merkkiä, sinun tulee varata aika optikolle piilolinssisovitukseen. Optikko tai silmälääkäri tutkii silmiesi terveydentilan ja määrittää silmillesi parhaiten sopivat piilolinssit oikeilla voimakkuuksilla. Piilolinssit luetaan lääketieteellisiksi laitteiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että ne istuvat hyvin silmiisi. Siksi piilolinssien […]

Voiko piilolinssinestettä käyttää silmätippoina?

Piilolinssien käyttäjillä, joilla on silmäallergioita tai silmien kuivumista, saattaa olla kiusaus käyttää piilolinssinestettä silmätippoina tuodakseen helpotusta silmille. Peset piilolinssinesteellä linssisi, joten miksi et voisi käyttää sitä myös silmien huuhteluaineena? Piilolinssinesteen käyttäminen silmätippoina ei ole hyvä idea ja se voi vahingoittaa silmiäsi pitkällä aikavälillä. Loppujen lopuksi piilolinssineste on turvallista vain piilolinsseille. […]

Mies sai bionisen silmän ja näki vaimonsa ensi kertaa vuosikymmeneen

Sokea minnesotalaismies Allen Zderad, 68, ei ollut nähnyt vaimoaan ja lapsenlapsiaan yli vuosikymmeneen, ennen kuin uusi laite käynnistettiin Mayo Clinicin tutkimusyksikössä helmikuussa 2015. "Kyllä", Zderak huudahtaa, kun vaimon piirteet alkavat pikkuhiljaa tarkentua. Hän ei löytänyt enempää sanoja, vaan nappasi vaimonsa syleilyynsä. "Se (laite) on hiomaton, mutta merkittävä. Se toimii", hän […]

Voiko hitsaaminen sulattaa piilolinssin silmään kiinni?

Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]