Silmät ovat yksi kehon tärkeimmistä elimistä. Niiden avulla voimme nähdä ja kokea ympäröivää maailmaa. Hyvän silmäterveyden ylläpitäminen on elintärkeää elämänlaadun ylläpitämiseksi, mutta monet eivät ole tietoisia, mitä he voivat tehdä suojatakseen näkökykyään.
Yksi silmäterveyden ylläpitämisen menetelmistä on oliiviöljyn sisällyttäminen ruokavaliooon. Oliiviöljy on terveellisten rasvojen, vitamiinien ja antioksidanttien lähde, jolla on osoitettu olevan monia terveyshyötyjä. Sydänterveyden, aivotoiminnan ja painonhallinan lisäksi oliiviöljy on yhdistetty myös silmien terveyteen ja näkökykyyn.
Tässä jutussa selvitämme tieteellisiä todisteita oliviiöljyn terveyshyödyistä silmille ja keskustelemme siitä, miten sisällyttää tämä terveellinen öljy omaan ruokavalioon.
Oliiviöljy ja silmänpohjan ikärappeuma
Silmänpohjan ikärappeuma eli makuladegeneraatio on Terveyskirjaston mukaan tarkan näkemisen alueelle kohdistuva sairaus, jossa silmän valoa aistivan osan, verkkokalvon, rakenne vaurioituu.
Kuivassa ikärappeumassa verkkokalvon tarkan näön alueelle kertyy kuona-ainekokkareita ja verkkokalvon valoa aistivien solujen toiminta heikkenee. Nesteisessä ikärappeumassa silmänpohjan suonikalvoston verisuonet kasvavat hallitsemattomasti tihkuen ympäristöön ja aiheuttaen turvostusta ja verkkokalvon kerrosten irtomista toisistaan.
Silmänpohjan rappeuma on ikääntyneillä yleisin näköä vakavasti heikentävistä sairauksista länsimaissa. Suomessa yli 60-vuotiasta noin 10 prosentilla ja yli 80-vuotiasta joka kolmannella arvioidaan esiintyvän silmänpohjan ikärappeumaa.
Jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että välimerellinen ruokavalio, johon oliiviöljy runsain mitoin sisältyy, voi olla hyödyllinen silmänpohjan ikärappeuman ehkäisyssä.
PLoS Onen mukaan oliiviöljyn säännöllinen käyttö liittyi tilastollisesti merkittävästi myöhäisen ikärappeuman vähenemiseen, mutta sillä ei ollut vaikutusta aikaiseen ikärappeumaan.
Yksi syy oliiviöljyn silmiä suojaavaan vaikutukseen voivat olla sen anti-inflammatooriset eli tulehduksia estävät ominaisuudet. Tutkimuksissa on saatu päteviä todisteita sille, että tulehdukset myötävaikuttavat ikärappeuman kehittymiseen.
Lisäksi oliiviöljyn polyfenoleilla sekä kertatyydyttymättömättömille ja monityydyttymättömillä rasvahapoilla voi olla rooli vähentämällä tulehduksia ja oksidatiivista stressiä silmissä.
Oliiviöljy ja kuivasilmäisyys
Kuivasilmäisyys on monesta eri tekijästä johtuva ja monessa eri muodossa esiintyvä silmän pinnan sairaus, jossa silmän kyynelneste on epätasapainossa aiheuttaen erilaisia silmäoireita, kuten kuivia silmiä, ärsytystä ja epämukavuutta.
DREAM-tukimuksen mukaan suuret annokset kalaöljyä tai oliiviöljyä sisältävää ravintolisää auttavat lievittämään kuivasilmäisyyden oireita, kertoo New England Journal of Medicine.
Tämä voi johtua oliiviöljyn anti-inflammatorisista (tulehduksia estävistä) vaikutuksista johtuen sen sisältämistä hydroksityrosolista ja oleokantaalista.
Kaihi eli harmaakaihi (katarakta) on yleinen sairaus, joka vaikuttaa miljooniin ikääntyviin ihmisiin ympäri maailmaa ja yleisin sokeuden aiheuttaja maailmassa. Siinä silmän normaalisti kirkas linssi eli mykiö samentuu läpäissen valoa entistä vähemmän. Vaikka kaihin ainoa hoitomuoto on kaihileikkaus, on mahdollista pienentää sen kehittymistä ruokavalion muutoksella.
Terveellisen ruokavalion noudattaminen sisältäen hedelmiä ja juureksia sekä terveellisiä rasvoja, mukaan lukien oliiviöljy, pähkinät ja rasvaiset kalat.
Tupakoinnin lopettaminen
Diabeteksen ja korkean verenpaineen hallinta ruokavalion, liikunnan ja lääkkeiden avulla auttaa vähentämään kaihiriskiä.
Säännöllisissä silmätutkimuksissa kaihi voidaan havaita varhaisessa vaihessa ja alkuvaiheessa hoidot ovat tehokkaimpia.
Miten sisällyttää oliiviöljy omaan ruokavalioon
Oliiviöljy on monipuolinen ja terveellinen rasva, jonka sisällyttäminen tasapainoiseen ruokavalioon on helppoa:
Korvaa rypsiöly oliiviöljyllä ruoanlaitossa ja leivonnassa.
Käytä oliiviöljyä kastikkeena balsamiviinietikan, sitruunamehun ja muiden kanssa.
Valitse korkealaatuinen ekstra-neitsytoliiviöljy, joka sisältää eniten antioksidantteja ja muita hyödyllisiä yhdisteitä.
Oliiviöljyn lisäksi myös muut ruoka-aineet vaikuttavat silmien terveyteen:
Lehtivihreät ruoat, kuten pinaatti, lehtikaali ja ydinkaali sisältävät runsaasti luteiinia ja zeaksantiinia – antioksidantteja, joiden on osoitettu vähentävän kaihin ja silmänpohjanrappaumen riskiä.
Omega-3-rasvahappopitoisten ruokien, kuten lohi, tonnikala ja sardiinit, on osoitettu vähentävän tulehduksia ja parantavan silmien terveyttä.
C- ja E-vitamiinit ovat antioksidantteja, jotka auttavat silmiä vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta. Niiden hyviä lähteitä ovat esimerkiksi sitrushedelmät, marjat, pähkinät ja siemenet,
Lisäämällä näitä ruokia ja ravintoaineita ruokavalioosi edistät silmäterveyttä ja vähennät ikään liittyvien silmäsairauksien riskiä.
Yhteenveto
Oliiviöljy on terveellinen ja monipuolinen rasva, joka voi tarjota useita etuja silmien terveydelle, mukaan lukien positiiviset vaikutukset silmänpohjan ikärappeuman ja kuivasilmäisyyden ennaltaehkäisyssä.
Oliiviöljyn lisääminen ruokavalioon on yksinkertainen ja tehokas tapa parantaa silmäterveyttä. Käytä oliiviöljyä ruoanlaitossa ja salaattikastikkeena nauttiaksesi paitsi sen täyteläisestä mausta möys sen tuomista teveyshyödyistä. Valitse ekstra-neitsytoliiviöljy parhaiden teerveyshyötyjen saamiseksi.
Muita silmien terveydelle hyödyllisiä ruokia ja ravintoaineita, ovat lehtivihannekset, omega-3-rasvahapot sekä C- ja E-vitamiinit.
Tekemällä pieniä muutoksia ruokavalioosi voit parantaa silmiesi terveyttä ja vähentää ikään liittyvien silmäsairauksien riskiä.
Tiedätkö sen tunteen? Kevään ensimmäinen lämmin päivä, koivut kukkivat ja silmäsi alkavat kutista jo muutaman minuutin ulkoilun jälkeen. Siitepölykausi on täällä, ja se tarkoittaa todellista taistelua niille yli miljoonalle suomalaiselle, jotka kärsivät siitepölyallergiasta ja joista osa käyttää myös piilolinssejä. Ilmassa leijuvat siitepölyhiukkaset kiinnittyvät pehmeisiin piilolinsseihin kuin magneetti pitäen allergeeneja jatkuvasti […]
Moni meistä kävelee luottavaisin mielin optikkoliikkeeseen, tarkistuttaa näkönsä ja kantaa mukanaan kotiin tutun paketin piilolinssejä. Mutta oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä maksat palvelun ohella itse tuotteesta? Piilari.info toteutti laajan hintavertailun helmikuussa 2026, jossa asetimme vastakkain Suomen suurimmat optikkoketjut – Instrumentariumin, Nissenin ja Silmäaseman – sekä verkkokauppojen halvimmat hinnat. Tulokset ovat […]
Eläinten tapa nähdä maailma on yhtä monimuotoinen kuin niiden elintavat ja -ympäristöt. Joillekin lajeille näkö on elintärkeä selviytymiskeino, kun taas toiset turvautuvat enemmän haju- tai tuntoaistiinsa. Jotkut eläimet näkevät maailman vain harmaan sävyissä tai ovat puna-vihersokeita, kun taas toiset erottavat värejä, joita ihminen ei voi edes kuvitella. Silmä on yksi […]
Isossa-Britanniassa on ensimmäistä kertaa tarjolla uudenlainen laserleikkaus, joka voi tarjota mahdollisuuden nähdä paremmin kuin "täydellinen näkö". Innovatiivinen tekniikka tarjoaa erityisesti heikosta näöstä kärsiville potilaille mahdollisuuden saavuttaa "supernäkö" ainutlaatuisen, juuri potilaalle personoidun leikkauksen avulla. Monet pitävät tekniikkaa merkittävänä läpimurtona, joka lupaa parempia tuloksia kuin perinteiset silmälasien korvaamiseen tarkoitetut laserleikkaukset. Heikkonäköiset voivat […]
Tavallinen kodin askare voi muuttua hetkessä painajaiseksi, kuten vaasalainen Sanna Syri sai ikäväkseen kokea kesäkuussa. Hän oli täyttämässä tiskikonetta, kun pieni määrä pesuainetabletin sisältöä päätyi vahingossa hänen silmäänsä. Seuraukset olivat dramaattiset – silmän sarveiskalvo tuhoutui osittain, ja vamma vaati nopeasti sairaalahoitoa. Tapaus on hyvä muistutus kaikille, miten vaarallisia päivittäin käytettävät […]
Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]
Silmäteräväli, tai pupillien välinen etäisyys (engl. pupillary distance, PD), on silmiesi pupillien välinen mitta. Se on tärkeä tieto silmälaseja hankittaessa, ja tarvitset sen aina ostaessasi silmälasit verkosta. Silmäteräväliä ei aina merkitä silmälasireseptiin. Vaikka pupillien välinen etäisyys on helppo mittauttaa optikkoliikkeessä, palvelu voi olla maksullinen. Tässä blogijutussa kerromme, miten voit mitata […]
Digitaalinen näkörasitus (Computer Vision Syndrome) on yhä yleisempi terveysongelma modernissa yhteiskunnassa, jossa älypuhelimet, tietokoneet, tabletit ja muut digitaaliset laitteet ovat olennainen osa päivittäistä elämäämme. Termi viittaa silmien väsymiseen ja rasitukseen, joka johtuu pitkäaikaisesta altistumisesta digitaalisille näytöille. Vaikka digitaaliset laitteet ovatkin parantaneet monia elämän osa-alueita, niiden liiallisella käytöllä voi olla negatiivisia […]
Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]
Visus-arvo on termi, johon saatat törmätä eri elämäntilanteissa – silmälääkärin vastaanotolla, optikon tutkimuksessa tai ajokorttia hankkiessa. Tämä mittari antaa tärkeää tietoa silmän kyvystä erottaa yksityiskohtia, ja se on olennainen osa näkökyvyn arviointia. Tässä blogikirjoituksessa avaamme visus-arvon merkitystä: kerromme, mikä visus-arvo on, miten se mitataan ja miksi sen ymmärtäminen on tärkeää […]
Piilolinssit ovat täydellinen ratkaisu heille, jotka haluavat välttää silmälaseja hinnalla millä hyvänsä. Monille piilolinssit ovat esteettisempi vaihtoehto kuin silmälasit, ja siksi moni turvautuu niihin aina kuin mahdollista. Tästä herää kaksi keskeistä kysymystä: Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä? Onko piilolinssien jatkuva käyttö haitallista? Onko piilolinssejä turvallista käyttää joka päivä? Piilolinssien päivittäinen […]
Näärännäppy on yleinen, mutta vaaraton silmävaiva, joka näyttää pieneltä patilta. Se voi olla aristava, turvonnut tai punoittava, ja näppy saattaa märkiä. Vaivaa esiintyy kaikenikäisillä, eikä se ole vaarallinen, vaikka patti saattaakin olle kipeä ja tuntua häiritsevältä. Tässä jutussa kerromme, mikä on näärännäppy, miten sitä voi hoitaa itse ja milloin kannattaa […]
Useimmilla meistä on dominoiva silmä tai silmä, joka tekee hieman enemmän töitä kuin toinen silmä. Vaikka käytät molempia silmiäsi katsellessasi kohteita, käytät dominoivaa silmääsi enemmän. Olet saattanut huomata taipumuksen käyttäessäsi kameraa, mikroskooppia tai teleskooppia. Katsot niiden läpi vaistonvaraisesti dominoivalla silmälläsi. Tässä jutussa kerromme, mitä dominoiva silmä tarkoittaa ja miten selvität […]
Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]
Onko piilolinssien laittaminen välillä hankalaa? Suomessa linssit on totuttu asettamaan silmiin aina sormilla, mutta Japanissa on kehitetty apuväline, jonka luvataan tekevän koko prosessista helpomman ja hygieenisemmän. Kyseessä on Meruru, piilolinssipinseteiksi kutsuttu pieni työkalu, joka on herättänyt paljon kiinnostusta erityisesti sellaisten käyttäjien keskuudessa, joilla linssien käsittely sormin tuntuu haastavalta. Meruru-pinsettien idea […]
Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta. Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]
Piilolinssit ovat olennainen osa monien ihmisten elämää, tarjoten helpon ja turvallisen vaihtoehdon näönkorjaukseen silmälasien sijasta. Samalla meikit ovat monille päivittäinen tapa korostaa omaa kauneutta ja ilmaista itseään. Käytettäessä piilolinssejä ja meikkejä, on tärkeää ottaa huomioon erityisvaatimukset ja varotoimet, jotta silmät pysyvät terveinä ja meikki näyttää parhaaltaan. Tässä blogijutussa kerrotaan, miten […]
Näöntarkastus on silmälääkärin tai optikon suorittama sarja testejä, jotka suoritetaan potilaan näkö- ja erottelukyvyn selvittämiseksi. Näöntarkastukseen sisältyy myös muita silmien terveyteen liittyviä testejä ja tutkimuksia. Silmäterveyden alan ammattilaiset suosittelevat käymään säännöllisesti perusteellisessa näöntarkastuksessa, koska monet silmäsairaudet ovat oireettomia. Näöntarkastuksen tarkoitus on selvittää minkälaisessa kunnossa näkösi on, ja minkälaisia näönkorjaustarpeita sinulla […]
Kun olet kiinnostunut hankkimaan piilolinssit ensimmäistä kertaa, haluat päivittää piilolinssireseptiäsi tai vaihtaa piilolinssityyppiä tai -merkkiä, sinun tulee varata aika optikolle piilolinssisovitukseen. Optikko tai silmälääkäri tutkii silmiesi terveydentilan ja määrittää silmillesi parhaiten sopivat piilolinssit oikeilla voimakkuuksilla. Piilolinssit luetaan lääketieteellisiksi laitteiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että ne istuvat hyvin silmiisi. Siksi piilolinssien […]
Alcon on tuonut markkinoille Precision7-piilolinssit, jotka vaihdetaan uusiin seitsemän päivän välein. Uudet linssit hyödyntävät ACTIV-FLO -teknologiaa, joka tarjoaa selkeän näön ja jopa 16 tunnin käyttömukavuuden. Tiedotteen mukaan yli puolelle uusista piilolinssien käyttäjistä sovitetaan uudelleenkäytettäviä linssejä kustannussyistä, vaikka lähes yhdeksän kymmenestä silmäterveyden ammattilaisista uskoo, että kertakäyttölinssit ovat kokonaisuudessaan parempi vaihtoehto potilaille. […]
Piilolinssien käyttäjillä, joilla on silmäallergioita tai silmien kuivumista, saattaa olla kiusaus käyttää piilolinssinestettä silmätippoina tuodakseen helpotusta silmille. Peset piilolinssinesteellä linssisi, joten miksi et voisi käyttää sitä myös silmien huuhteluaineena? Piilolinssinesteen käyttäminen silmätippoina ei ole hyvä idea ja se voi vahingoittaa silmiäsi pitkällä aikavälillä. Loppujen lopuksi piilolinssineste on turvallista vain piilolinsseille. […]
Sokea minnesotalaismies Allen Zderad, 68, ei ollut nähnyt vaimoaan ja lapsenlapsiaan yli vuosikymmeneen, ennen kuin uusi laite käynnistettiin Mayo Clinicin tutkimusyksikössä helmikuussa 2015. "Kyllä", Zderak huudahtaa, kun vaimon piirteet alkavat pikkuhiljaa tarkentua. Hän ei löytänyt enempää sanoja, vaan nappasi vaimonsa syleilyynsä. "Se (laite) on hiomaton, mutta merkittävä. Se toimii", hän […]
Korealaisen Pohangin tiede- ja teknologiayliopiston (POSTECH) professori Sei Kwan Hahnin johtama tutkimusryhmä ilmoittaa kehittäneensä älykkään fotonisen piilolinssin, joka kykenee diagnosoimaan diabeteksen valon avulla ja hoitamaan diabetekseen liittyviä verkkokalvosairauksia. Tutkijat aikovat kaupallistaa älypiilolinssin yhdessä Stanfordin yliopiston lääketieteellisen korkeakoulun kanssa. Diabeetikoiden tulee jatkuvasti seurata omaa verensokeriaan ennen aterioita erilaisten komplikaatioiden välttämiseksi. Tunnetussa […]
Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]
Code Snippet ma-customfonts 3.4.4
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.