Heterokromia eli silmien erivärisyys

Julkaistu: 13.4.2022 • Muokattu: 25.7.2023
Heterokromia eli silmien erivärisyys

Heterokromia on termi, jolla tarkoitetaan useimmiten erivärisiä silmiä, mutta sitä voidaan käyttää kuvaamaan myös hiusten tai ihon värivaihteluita. Muun muassa David Bowiella, Vesa-Matti Loirilla ja Aki Palsanmäellä on eriväriset silmät.

Silmän heterokromia (heterochromia iridum tai heterochromia iridis) voi olla täydellinen tai osittainen. Täydellisessä heterokromiassa yhden silmän iiris on erivärinen kuin toisen silmän iiris.

Osittaisessa heterokromiassa osa iiriksestä on erivärinen kuin muu osa iiristä. Sentraalisessa heterokromiassa pupillin ympärillä on erivärinen rengas tai esimerkiksi pupillista lähteviä "säikeitä".

Sana heterokromia tulee kreikan kielen sanoista heteros (=eri) ja chroma (=väri), so. erivärisyys.

Miten silmien väri määräytyy?

Sentraalinen heterokromia

Sentraalinen heterokromia. Kuva: Leon Blade

Silmien väri, erityisesti iiriksen eli silmän värillisen osan väri, määräytyy melanosyyttisolujen tuottaman väriaineen eli melaniinin pitoisuudesta iiriksessä ja stroomassa sekä strooman solutiheydestä.

Vaikka silmien väriä määrittäviä prosesseja ei vielä täysin ymmärretä, tiedetään, että silmien väri on perinnöllistä ja siihen vaikuttaa useita geenejä.

Nisäkkäillä, mukaan lukien ihmisellä, iiriksen väri on erittäin vaihteleva. Siihen vaikuttavia pigmenttejä on kuitenkin vain kahta tyyppiä, eumelaniineja ja feomelaniineja.

Eumelaniinien väri vaihtelee ruskeasta mustaan. Feomelaniinit sisältävät enemmän rikkiä ja niiden väri vaihtelee punaisesta keltaiseen.

Syyt ja aiheuttajat

Heterokromia voi olla synnynnäinen ominaisuus tai johtua silmään kohdistuneesta vammasta, sairaudesta tai perinnöllisestä oireyhtymästä.

Useimmat heterokromiatapaukset ovat perinnöllisiä tai geneettisten tekijöiden (esim. kimerismi) aiheuttamia. Ne ovat hyvänlaatuisia ja esiintyvät ilman taustalla olevia poikkeavuuksia.

Harvemmin heterokromia liittyy sairauksiin tai oireyhtymiin, mukaan lukien:

  • Bloch-Sulzbergerin oireyhtymä
  • Bournevillen tauti
  • Hirschsprungin tauti
  • Hornerin oireyhtymä
  • Parry-Rombergin oireyhtymä
  • Sturge-Weberin oireyhtymä
  • von Recklinghausenin tauti
  • Waardenburgin oireyhtymä

Myöhemmässä elämänvaiheessa esiintyvää heterokromiaa kutsutaan hankituksi heterokromiaksi.

Sen aiheuttajiin lukeutuvat muiden muassa:

  • Diabetes
  • Glaukooma
  • Iiriksen ektropion-oireyhtymä
  • Iiriksen kasvaimet
  • Pigmentin dispersio-oireyhtymä
  • Posner-Schlossmanin oireyhtymä
  • Silmäleikkaus
  • Silmävamma
  • Silmän turvotus
Heterokrominen husky

Kuva: AWeith

Yleisyys

Heterokromiaa esiintyy vain ihmisillä ja joillakin kotieläimillä.

Vaikka heterokromia on verrattain yleinen kissoilla, koirilla, nautaeläimillä ja hevosilla, ihmisillä se on melko harvinainen.

Arvioiden mukaan heterokromiaa esiintyy Yhdysvalloissa vain noin 200 000 ihmisellä (~0,06 % väestöstä).

Kissaroduista heterokromia on yleisin turkkilaisella vanilla, turkkilaisella angoralla, khao maneella ja japanilaisella bobtaililla.

Heterokromiset kissat ovat valkoisia tai enimmäkseen valkoisia, ja niiden toinen silmä on normaali (kuparin, oranssin, keltaisen tai vihreän värinen). Toinen silmä on aina sininen.

Koirilla heterokromiaa tavataan usein siperianhuskeyillä ja muutamilla muilla roduilla, kuten australianpaimenkoirilla, catahoulanleopardikoirilla ja harvemmin shih tzuilla.

Hevosilla, joilla on heterokromia, on aina yksi ruskea ja yksi valkoinen, harmaa tai sininen silmä.

Tiedätkö muuten, mikä on maailman harvinaisin silmien väri?

Lähteet:

Artikkelikuva: Karl Fredrickson

Mainos
LensWay: 10 % alennusta kaikista piilolinsseistä alekoodilla "Piilari".

Lisää juttuja aiheesta...

Uusi silmäleikkaustekniikka mahdollistaa "supernäön"

Isossa-Britanniassa on ensimmäistä kertaa tarjolla uudenlainen laserleikkaus, joka voi tarjota mahdollisuuden nähdä paremmin kuin "täydellinen näkö". Innovatiivinen tekniikka tarjoaa erityisesti heikosta näöstä kärsiville potilaille mahdollisuuden saavuttaa "supernäkö" ainutlaatuisen, juuri potilaalle personoidun leikkauksen avulla. Monet pitävät tekniikkaa merkittävänä läpimurtona, joka lupaa parempia tuloksia kuin perinteiset silmälasien korvaamiseen tarkoitetut laserleikkaukset. Heikkonäköiset voivat […]

Astianpesukoneen tabletti tuhosi Sannan sarveiskalvon

Tavallinen kodin askare voi muuttua hetkessä painajaiseksi, kuten vaasalainen Sanna Syri sai ikäväkseen kokea kesäkuussa. Hän oli täyttämässä tiskikonetta, kun pieni määrä pesuainetabletin sisältöä päätyi vahingossa hänen silmäänsä. Seuraukset olivat dramaattiset – silmän sarveiskalvo tuhoutui osittain, ja vamma vaati nopeasti sairaalahoitoa. Tapaus on hyvä muistutus kaikille, miten vaarallisia päivittäin käytettävät […]

Tutkimus: Nauru toimii yhtä hyvin kuivasilmäisyyteen kuin silmätipat

Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]

Silmäteräväli: Näin mittaat pupillien välisen etäisyyden (PD) itse

Silmäteräväli, tai pupillien välinen etäisyys (engl. pupillary distance, PD), on silmiesi pupillien välinen mitta. Se on tärkeä tieto silmälaseja hankittaessa, ja tarvitset sen aina ostaessasi silmälasit verkosta. Silmäteräväliä ei aina merkitä silmälasireseptiin. Vaikka pupillien välinen etäisyys on helppo mittauttaa optikkoliikkeessä, palvelu voi olla maksullinen. Tässä blogijutussa kerromme, miten voit mitata […]

Computer Vision Syndrome eli digitaalinen näkörasitus

Digitaalinen näkörasitus (Computer Vision Syndrome) on yhä yleisempi terveysongelma modernissa yhteiskunnassa, jossa älypuhelimet, tietokoneet, tabletit ja muut digitaaliset laitteet ovat olennainen osa päivittäistä elämäämme. Termi viittaa silmien väsymiseen ja rasitukseen, joka johtuu pitkäaikaisesta altistumisesta digitaalisille näytöille. Vaikka digitaaliset laitteet ovatkin parantaneet monia elämän osa-alueita, niiden liiallisella käytöllä voi olla negatiivisia […]

Mitä piilolinssien vesipitoisuus tarkoittaa?

Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]

Mikä on visus-arvo?

Visus-arvo on termi, johon saatat törmätä eri elämäntilanteissa – silmälääkärin vastaanotolla, optikon tutkimuksessa tai ajokorttia hankkiessa. Tämä mittari antaa tärkeää tietoa silmän kyvystä erottaa yksityiskohtia, ja se on olennainen osa näkökyvyn arviointia. Tässä blogikirjoituksessa avaamme visus-arvon merkitystä: kerromme, mikä visus-arvo on, miten se mitataan ja miksi sen ymmärtäminen on tärkeää […]

Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä?

Piilolinssit ovat täydellinen ratkaisu heille, jotka haluavat välttää silmälaseja hinnalla millä hyvänsä. Monille piilolinssit ovat esteettisempi vaihtoehto kuin silmälasit, ja siksi moni turvautuu niihin aina kuin mahdollista. Tästä herää kaksi keskeistä kysymystä: Voiko piilolinssejä käyttää joka päivä? Onko piilolinssien jatkuva käyttö haitallista? Onko piilolinssejä turvallista käyttää joka päivä? Piilolinssien päivittäinen […]

Näärännäppy silmässä ja sen hoito

Näärännäppy on yleinen, mutta vaaraton silmävaiva, joka näyttää pieneltä patilta. Se voi olla aristava, turvonnut tai punoittava, ja näppy saattaa märkiä. Vaivaa esiintyy kaikenikäisillä, eikä se ole vaarallinen, vaikka patti saattaakin olle kipeä ja tuntua häiritsevältä. Tässä jutussa kerromme, mikä on näärännäppy, miten sitä voi hoitaa itse ja milloin kannattaa […]

Mistä silmien räpyttely johtuu?

Silmien räpyttely on puoliautonominen kehon toiminto, jossa silmäluomi sulkeutuu ja avautuu nopeasti. Aikuinen ihminen räpäyttää silmiään noin 12 kertaa minuutissa ja yksi silmänräpäys kestää noin kolmasosasekunnin. Ihmiset räpyttelevät silmiään luonnollisena refleksinä, jolla on useita tärkeitä tarkoituksia. Räpyttelyn ensisijainen tarkoitus on suojata ja kosteuttaa silmiä sekä poistaa ärsyttäviä aineita sarveis- ja […]

Mikä on makula?

Makula (macula lutea) on soikea pigmentoitunut alue ihmisen ja muiden eläinten verkkokalvon keskellä. Ihmissilmän makulan halkaisija on noin 5,5 millimetriä, ja se on jaettu umbo-, foveola- ja foveal-vaskulaarisiin vyöhykkeisiin, sekä fovea-, parafovea- ja perifovea-alueisiin. Anatominen makula (5,5 mm) on huomattavasti suurempi kuin kliininen makula, joka 1,5 millimetrin koossa vastaa anatoomista […]

Mikä on näkökentän sokea piste? Näin löydät omasi

Oletko koskaan huomannut näkökentässäsi pienen kohdan, jossa esineet näyttävät katoavan tai eivät näy ollenkaan? Olet saattanut löytää silmän sokean pisteen. Meidän kaikkien molemmissa silmissä on sokea piste, mutta emme yleensä huomaa sitä, koska toinen silmä kompensoi puuttuvan tiedon. Tässä jutussa kerromme, mikä sokea piste on, mistä se johtuu ja miten […]

Suosituinta sisältöä...

Piilolinssien myynti maittain vuonna 2022

Piilolinssit ovat olennainen osa monien arkea ympäri maailmaa. Mutta miten paljon piilolinssejä myydään eri maissa? Mihin Suomi sijoittuu tässä tilastossa verrattuna muihin maihin? Tässä jutussa tarkastelemme tuoreita tilastoja piilolinssien myynnistä asukasta kohden maittain vuonna 2022. Piilolinssien myynti maittain -tilasto Alla olevassa tilastosta löydät piilolinssien myynnin asukasta kohden 29 eri maassa […]

Miten piilolinssit, hoitonesteet ja pakkaukset kierrätetään?

Jos haluat elää vastuullisesti ja tehdä kestävämpiä arkipäiväisiä valintoja, harrastat luultavasti kierrätystä. Palautat pantilliset juomapullot ja -tölkit pullonpalautukseen. Saatat lajitella paperit, pahvit ja lasijätteet erikseen ja toimittaa ne niille tarkoitettuihin keräysastioihin. Lajittelet myös biojätteet tai kukaties kompostoit ne omassa kompostissa. Mutta entä piilolinssien käyttäjät? Tiedätkö, miten käytetyt piilolinssit, niiden hoitonesteet […]

Tiedätkö kumpi silmäsi on dominoiva? Näin selvität helposti

Useimmilla meistä on dominoiva silmä tai silmä, joka tekee hieman enemmän töitä kuin toinen silmä. Vaikka käytät molempia silmiäsi katsellessasi kohteita, käytät dominoivaa silmääsi enemmän. Olet saattanut huomata taipumuksen käyttäessäsi kameraa, mikroskooppia tai teleskooppia. Katsot niiden läpi vaistonvaraisesti dominoivalla silmälläsi. Tässä jutussa kerromme, mitä dominoiva silmä tarkoittaa ja miten selvität […]

Tässä ovat japanilaiset piilolinssipinsetit

Onko sinulla usein ongelmia piilolinssien laittamisessa silmiin? Meillä Suomessa piilolinssit on totuttu asettamaan piilolinssit silmiin sormilla, mutta Japanissa paikallinen yritys on kehittänyt kätevän laitteen, jolla piilarien asettamisen ainakin luvataan tulevan helpommaksi. Kyseessä on eräänlaiset piilolinssipinsetit, joita kutsutaan nimellä Meruru. Meruru-piilolinssipinsetit mahdollistavat piilolinssien asettamisen ja poistamisen ilman sormien käyttämistä. Tuote on […]

Tutkimus: Nauru toimii yhtä hyvin kuivasilmäisyyteen kuin silmätipat

Kuivasilmäisyys on vaiva, joka koskettaa monia piilolinssien käyttäjiä. Oireet, kuten silmien kuivuus, polttelu ja väsymys, voivat tehdä piilolinssien käytöstä epämiellyttävää ja joskus jopa mahdotonta. Yleisimpiä hoitokeinoja ovat kostutustipat, mutta uusi tutkimus ehdottaa jotain yllättävää: nauru saattaa olla yhtä tehokas. Lähiaikoina julkaistu tutkimus vertasi naurujumppaa ja perinteisiä hyaluronihappotippoja kuivasilmäisyyden hoidossa, ja […]

Piilolinssit ja meikki

Piilolinssit ovat olennainen osa monien ihmisten elämää, tarjoten helpon ja turvallisen vaihtoehdon näönkorjaukseen silmälasien sijasta. Samalla meikit ovat monille päivittäinen tapa korostaa omaa kauneutta ja ilmaista itseään. Käytettäessä piilolinssejä ja meikkejä, on tärkeää ottaa huomioon erityisvaatimukset ja varotoimet, jotta silmät pysyvät terveinä ja meikki näyttää parhaaltaan. Tässä blogijutussa kerrotaan, miten […]

Lääkäri poisti potilaan silmästä 23 piilolinssiä

Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta.  Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]

Mitä näöntarkastuksessa tehdään ja mitä se maksaa?

Näöntarkastus on silmälääkärin tai optikon suorittama sarja testejä, jotka suoritetaan potilaan näkö- ja erottelukyvyn selvittämiseksi. Näöntarkastukseen sisältyy myös muita silmien terveyteen liittyviä testejä ja tutkimuksia. Silmäterveyden alan ammattilaiset suosittelevat käymään säännöllisesti perusteellisessa näöntarkastuksessa, koska monet silmäsairaudet ovat oireettomia. Näöntarkastuksen tarkoitus on selvittää minkälaisessa kunnossa näkösi on, ja minkälaisia näönkorjaustarpeita sinulla […]

Piilolinssisovitus - mitä siitä tulee tietää?

Kun olet kiinnostunut hankkimaan piilolinssit ensimmäistä kertaa, haluat päivittää piilolinssireseptiäsi tai vaihtaa piilolinssityyppiä tai -merkkiä, sinun tulee varata aika optikolle piilolinssisovitukseen. Optikko tai silmälääkäri tutkii silmiesi terveydentilan ja määrittää silmillesi parhaiten sopivat piilolinssit oikeilla voimakkuuksilla. Piilolinssit luetaan lääketieteellisiksi laitteiksi ja on äärimmäisen tärkeää, että ne istuvat hyvin silmiisi. Siksi piilolinssien […]

Voiko piilolinssinestettä käyttää silmätippoina?

Piilolinssien käyttäjillä, joilla on silmäallergioita tai silmien kuivumista, saattaa olla kiusaus käyttää piilolinssinestettä silmätippoina tuodakseen helpotusta silmille. Peset piilolinssinesteellä linssisi, joten miksi et voisi käyttää sitä myös silmien huuhteluaineena? Piilolinssinesteen käyttäminen silmätippoina ei ole hyvä idea ja se voi vahingoittaa silmiäsi pitkällä aikavälillä. Loppujen lopuksi piilolinssineste on turvallista vain piilolinsseille. […]

Mies sai bionisen silmän ja näki vaimonsa ensi kertaa vuosikymmeneen

Sokea minnesotalaismies Allen Zderad, 68, ei ollut nähnyt vaimoaan ja lapsenlapsiaan yli vuosikymmeneen, ennen kuin uusi laite käynnistettiin Mayo Clinicin tutkimusyksikössä helmikuussa 2015. "Kyllä", Zderak huudahtaa, kun vaimon piirteet alkavat pikkuhiljaa tarkentua. Hän ei löytänyt enempää sanoja, vaan nappasi vaimonsa syleilyynsä. "Se (laite) on hiomaton, mutta merkittävä. Se toimii", hän […]

Voiko hitsaaminen sulattaa piilolinssin silmään kiinni?

Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]