Lapsilla enemmän kuivasilmäisyyden oireita kuin ennen pandemiaa

Julkaistu: 16.2.2022 • Muokattu: 16.2.2022
Lasten kuivasilmäisyys ruutuaika

Lapsilla esiintyy nyt enemmän silmän pintasairauksiin viittavia oireita kuin aikaisemmin, ja oireet saattavat liittyä lisääntyneeseen ruutuaikaan, ilmenee American Academy of Optometryn vuosikokouksessa esitellyssä tutkimuksessa.

"COVID-19-pandemia on lisännyt lasten ruutuaikaa koulutyössä ja vapaa-ajalla", Illinoisin optometrisen yliopiston apulaisprofessori Lindsay A. Sicks kertoo Healiolle.

Sicks kollegoineen rektytoivat syys-marraskuun 2020 välisenä aikana 40 lasta, iältään 5–15 vuotta (ka. 10,3). Tutkijat suorittivat kattavat silmätutkimukset selvittääkseen korreloivatko meibomin rauhasten surkastuminen ja kuivasilmäisyyden oireet lisääntyneen ruutuajan kanssa.

Tutkijat haastattelivat lapsia ja heidän vanhempiaan koskien lasten ruutuaikoja ja määrittivät silmän pintasairausindeksin (Ocular Surface Disease Index, OSDI), jota muokattiin lapsiystävällisillä kysymyksillä.

Tutkijoiden mukaan puolella lapsista OSDI-pisteet olivat normaalit. Muut OSDI-pisteet olivat 17,5 prosentilla lieviä, 12,5 prosentilla keskivaikeita ja 20 prosentilla vaikeita.

Sicks ja muu tutkimusryhmä havaitsivat lisäksi, että meibografilla mitattu meibomin rauhasten surkastumisaste korreloi tilastollisesti modifioituihin OSDI-pisteisiin vasemmassa silmässä, mutta ei oikeassa silmässä.

"Ehkä meidän pitäisi tehdä meibografiaa lapsille", Sicks sanoo.

"Emme tiedä, mitä heille tapahtuu aikuisena. Meillä ei myöskään ole mittareita ja kyselylomakkeita lapsille."

"Olemme tutkineet nyt 160 lasta ja voimme tarkastella tätä dataa. Monet lapsista ovat myooppeja. Mitä tapahtuu, kun annamme heille piilolinssit?"

Ottaen huomioon, että 20 prosentilla lapsista oireet arvioitiin OSDI-indeksillä vakaviksi, Sicks painottaa tämäntyyppisten arviointien tärkeyttä myös lapsipotilailla.

"Jos emme kysy, emme saa koskaan tietää."

Artikkelikuva: McKaela Taylor

Jaa ystävillesi:
  • Copyright © 2009-2022 Piilari.info - Piilolinssit netistä ja hintavertailu. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivustolla esitetty sisältö on luotu informatiivisessa tarkoituksessa, eikä sitä ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteellistä tietoa, diagnooseja tai hoitoja. Noudata piilolinssien kanssa aina silmälääkärin, optikon tai muun näönhuollon ammattilaisen antamia ohjeita. Osa sivustolla olevista linkeistä johtaa yhteistyökumppaneidemme sivuille. Kumppanimme voivat maksaa meille komissiota näiden linkkien kautta tulevista myynneistä. Sivuston tietoliikenne on suojattu turvallisella SSL-salauksella.