Miten piilolinssit muuttavat silmän mikrobiomia?

Julkaistu: 9.11.2017 • Muokattu: 17.3.2020
Nainen laittamassa piilolinssiä silmäänsä.

Tutkimuksen mukaan tietyt bakteerilajikkeet ovat yleisempiä piilolinssien käyttäjien silmissä kuin ei-käyttäjien silmissä. Tutkimus saattaa myös selittää, miksi piilolinssien käyttäjät kärsivät useammin silmätulehduksista.

Pienten muovinpalasten eli piilolinssien laittaminen päivittäin silmään saattaa New Yorkin yliopiston julkaiseman uuden tutkimuksen mukaan muuttaa merkittävästi silmän pinnan bakteerikantaa ja tehdä sen alttiimmaksi erilaisille tulehduksille.

Tutkimuksessa analysoitiin yhdeksän piilolinssien käyttäjän ja 11:n ei-käyttäjän pyyhkäisynäytteitä tarkoituksena selvittää, mitä bakteerilajikkeita heidän silmiensä pinnoilla elää – toisin sanoen silmää asuttavia mikrobiomeja eli mikrobistoja. Tutkijat analysoivat myös silmän alla olevalla iholla eläviä bakteereja.

Piilolinssejä käyttävien henkilöiden silmien pinnalla elävän bakteeriston koostumus oli selvästi samankaltaisempi silmien alla olevan ihon bakteeriston kanssa, kuin henkilöillä, jotka eivät käytä piilolinssejä.

Erityisesti neljää bakteerilajia esiintyi piilolinssien käyttäjien silmissä enemmän: lactobacillus, acinetobacter, methylobacterium ja pseudonomas. Tämä mikrobiomin häiriö voi selittää, miksi piilolinssien käyttäjillä on suurempi todennäköisyys saada tiettyjä silmätulehduksia, kuten pseudonomas-bakteeriin yhdistettyjä sarveiskalvon haavaumia.

"Kaikki piilolinssien käyttäjät eivät saa enemmän tulehduksia, vaan heidän silmiensä pinnalla elää hieman erityyppisiä bakteereja. Kysymys kuuluukin: altistaako se heidät tietyntyyppisille silmätulehduksille", toinen tutkimuksen kirjoittajista Lisa Park kysyy The Atlanticissa.

Silmätulehdukset johtuvat usein siitä, että käyttäjät eivät noudata linssien käytössä huolellisuutta – nukkuvat ne päässä tai eivät puhdista linssejä tarpeeksi hyvin tai riittävän useasti. Erään vuonna 2010 vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan vain 32 prosenttia käyttäjistä noudattaa piilolinssien käytössä riittävää huolellisuutta, 44 prosenttia keskivertoa huolellisuutta ja 24 prosenttia "vaatimustenvastaista" huolellisuutta.

"Laitat piilolinssin sormellesi ja sitten silmään. Siirrämmekö samalla erityyppisiä bakteereja silmän pinnalle? Tätä voimme arvailla, mutta emme varmasti tietää", Park kysyy.

Mikäli näin on, käsien tai linssien huono puhdistus voi tarjota bakteereille enemmän mahdollisuuksia siirtyä sormen ja linssin kautta silmään. Riskiä voi pienentää käyttämällä kuukausi- ja yötäpäiväälinssien sijasta kertakäyttölinssejä, jolloin linssi on ainakin aluksi varmasti puhdas. Vaikka New Yorkin yliopiston tutkimuksessa ei huomioitu linssien vaihtoväliä, Parkin mukaan yhä useampi silmälääkäri suosittelee juuri kertakäyttölinssejä.

"Yksinkertaisesti siitä syystä, että ne hävitetään jokaisen käyttökerran jälkeen, ja seuraavalla käyttökerralla otetaan uusi raikas pari käyttöön. Sen sijaan, että linssit säilöttäisiin seuraavaan käyttökertaan asti piilolinssinesteeseen, joka myös sisältää korkealla todennäköisyydellä bakteereja. Kliinisestä näkökulmasta tarkasteltuna kertakäyttölinssit ovat ehdottomasti turvallisin vaihtoehto."

Parkin mukaan seuraava askel olisi analysoida silmätulehduksista kärsineiden henkilöiden silmien mikrobiomeja ja selvittää onko niissä suurempia määriä joitakin näistä bakteereista. Toinen mielenkiintoinen kysymys on, sopeutuuko pitkään piilolinssejä käyttäneiden silmät uudenlaiselle mikrobiomille. "Altistaako se silmätulehduksille vai suojaako se niiltä?" Park kysyy.

Jaa ystävillesi:

Lisää juttuja aiheesta...

Mikä on makula?

Makula (macula lutea) on soikea pigmentoitunut alue ihmisen ja muiden eläinten verkkokalvon keskellä. Ihmissilmän makulan halkaisija on noin 5,5 millimetriä, ja se on jaettu umbo-, foveola- ja foveal-vaskulaarisiin vyöhykkeisiin, sekä fovea-, parafovea- ja perifovea-alueisiin. Anatominen makula (5,5 mm) on huomattavasti suurempi kuin kliininen makula, joka 1,5 millimetrin koossa vastaa anatoomista […]

Jaa ystävillesi:
Mikä on näkökentän sokea piste?

Oletko koskaan huomannut näkökentässäsi pienen kohdan, jossa esineet näyttävät katoavan tai eivät näy ollenkaan? Olet saattanut löytää silmän sokean pisteen. Meidän kaikkien molemmissa silmissä on sokea piste, mutta emme yleensä huomaa sitä, koska toinen silmä kompensoi puuttuvan tiedon. Tässä jutussa kerromme, mikä sokea piste on, mistä se johtuu ja miten […]

Jaa ystävillesi:
Mies otti tirsat piilarit päässä – lihansyöjäloinen söi toisen silmän

Mike Krumholz, 21-vuotias mies Floridasta, menetti toisesta silmästään näön otettuaan päiväunet piilolinssit silmissään. Herättyään hänen silmänsä näyttivät punaisilta ja tuntuivat kuin allergisessa reaktiossa. Lääkärissä hänen silmässään diagnosoitiin väärin HSV1-viruksen aiheuttama herpesinfektio. Vierailtuaan viidellä eri silmälääkärillä ja kahdella erikoislääkärillä, hänen silmässään diagnosoitiin erittäin harvinainen loinen, nimeltä akantameba. Se aiheuttaa vuonna 1973 […]

Jaa ystävillesi:
Oliiviöljyn terveyshyödyt silmille ja näölle

Silmät ovat yksi kehon tärkeimmistä elimistä. Niiden avulla voimme nähdä ja kokea ympäröivää maailmaa. Hyvän silmäterveyden ylläpitäminen on elintärkeää elämänlaadun ylläpitämiseksi, mutta monet eivät ole tietoisia, mitä he voivat tehdä suojatakseen näkökykyään. Yksi silmäterveyden ylläpitämisen menetelmistä on oliiviöljyn sisällyttäminen ruokavaliooon. Oliiviöljy on terveellisten rasvojen, vitamiinien ja antioksidanttien lähde, jolla on […]

Jaa ystävillesi:
Vinkkejä piilolinssien käyttöön

Piilolinsseistä on tullut viime vuosina yhä suositumpia, koska ne tarjoavat kätevän ja huomaamattoman tavan korjata näköongelmia. Piilolinssien käyttö voi kuitenkin olla toisinaan hankalaa, varsinkin ensimmäistä kertaa piilolinssejä käyttäville. Tässä jutussa tarjoamme vinkkejä ja niksejä, jotka voivat tehdä piilolinssien käytöstä helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa kaikille piilolinssien käyttäjille. Olitpa sitten aloittelija ja […]

Jaa ystävillesi:
Voiko kaihi parantua itsestään?

Kaihi (harmaakaihi eli katarakta) on silmäsairaus, jossa silmän normaalisti kirkas linssi eli mykiö samentuu ja läpäisee valoa entistä vähemmän. Kaihi on yksi yleisimmistä iän myötä näköä heikentävistä sairauksista ja harmaakaihi yleisin sokeuden aiheuttaja maailmassa. Mutta voiko kaihi hävitä tai parantua itsestään? Mikä kaihi on? Käypä hoito -verkkosivuston mukaan kaihilla tarkoitetaan […]

Jaa ystävillesi:
Lääkäri poisti 23 piilolinssiä potilaan silmästä

Sosiaalisessa mediassa leviää video, jossa kalifornialainen silmälääkäri poistaa potilaan silmästä 23 päällekkäin asetettua piilolinssiä. "Ne olivat kuin pino pannukakkuja", lääkäri kuvaa ja sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä juttu on referaatti Insiderin haastattelusta.  Tri Katerina Kurteeva on silmälääkäri kalifornialaisella silmävammaklinikalla, jossa oli ollut kiireinen maanantai viikonlopun jälkeen. Päivän […]

Jaa ystävillesi:
Johnson & Johnsonilta uudet piilolinssit digilaitteiden käyttäjille

Kun sekä aikuiset että lapset viettävät yhä enemmän aikaan puhelimien, tablettien ja tietokoneiden näyttöjen ääressä, ovat piilolinssivalmistajat lähteneet taisteluun digitaalisten laitteiden aiheuttamaa silmien väsymistä vastaan. Nyt yksi maailman neljästä suuresta piilolinssivalmistajasta, Johnson & Johnson, kertoo tuovansa markkinoille uudet silmien väsymistä ehkäisevät kertakäyttölinssit. Jo aiemmin CooperVision toi markkinoille Biofinity Energys -piilolinssit, […]

Jaa ystävillesi:
Voiko piilolinssi kadota silmään?

Kun joku kysyy "voiko piilolinssi kadota silmään", hän haluaa yleensä tietää voiko piilolinssi siirtyä paikaltaan silmän etuosasta ja jäädä loukkuun silmän taakse. Hyviä uutisia: Se on mahdotonta. Useimmat piilolinssien käyttäjät ovat kokeneet sen epätoivon, kun piilarin pitäisi olla silmässä, mutta näkö on sumea ja linssi tuntuu hävinneen silmään. Piilolinssi ei […]

Jaa ystävillesi:
Voiko hitsaaminen sulattaa piilolinssin silmään kiinni?

Yksi pitkäikäisimmistä piilolinsseihin liittyvistä myyteistä on, että piilolinssit päässä hitsaaminen voi saada linssit kuumenemaan niin, että ne sulavat kiinni silmän sarveiskalvoon. Saman väitteen kuulee usein liian lähellä nuotiota istumisesta. Päätimme selvittää onko myyteissä perää. Mitä hitsaus on? Wikipedian mukaan hitsaus on osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, […]

Jaa ystävillesi:
Hetkiä jolloin värisokeat näkevät värit ensimmäistä kertaa

Silmän verkkokalvolla on kolmenlaisia erivärisiin valoihin reagoivia tappisoluja. Värien erottamisen mahdollistavat siniseen, vihreään ja punaiseen valoon reagoivat tappisolut. Tavallisimmissa värinäön häiriöissä, puna-viher- ja viher-punaheikkouksissa, punaista tai vihreää valoa erottava tappisolutyyppi toimii puutteellisesti. Puna-viher- ja viher-punaheikkoutta esiintyy 8 %:lla miehistä ja 0,5 %:lla naisista. Väriheikkoudet aiheuttavat hankaluuksia tilanteissa, joissa värien erottelu […]

Jaa ystävillesi:
Tiedätkö kumpi silmäsi on dominoiva? Näin selvität helposti

Useimmilla meistä on dominoiva silmä tai silmä, joka tekee hieman enemmän töitä kuin toinen silmä. Vaikka käytät molempia silmiäsi katsellessasi kohteita, käytät dominoivaa silmääsi enemmän. Olet saattanut huomata taipumuksen käyttäessäsi kameraa, mikroskooppia tai teleskooppia. Katsot niiden läpi vaistonvaraisesti dominoivalla silmälläsi. Tässä jutussa kerromme, mitä dominoiva silmä tarkoittaa ja miten selvität […]

Jaa ystävillesi:

Suosituinta sisältöä...

Tutkijat kehittivät silmätipan joka voi parantaa kaihin

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet uuden lääkkeen, joka voidaan annostella silmään tippoina ja joka voi kutistaa tai poistaa kokonaan harmaakaihin – yleisimmän sokeutumista aiheuttavan silmäsairauden. Lääkettä ei ole vielä testattu ihmisillä, mutta Kalifornian yliopiston tutkimusryhmä uskoo voivansa toistaa kliiniset kokeet ja tarjota vaihtoehdon toistaiseksi ainoalle hoidolle, jota kaihipotilaille on tarjolla – […]

Jaa ystävillesi:
Oliiviöljyn terveyshyödyt silmille ja näölle

Silmät ovat yksi kehon tärkeimmistä elimistä. Niiden avulla voimme nähdä ja kokea ympäröivää maailmaa. Hyvän silmäterveyden ylläpitäminen on elintärkeää elämänlaadun ylläpitämiseksi, mutta monet eivät ole tietoisia, mitä he voivat tehdä suojatakseen näkökykyään. Yksi silmäterveyden ylläpitämisen menetelmistä on oliiviöljyn sisällyttäminen ruokavaliooon. Oliiviöljy on terveellisten rasvojen, vitamiinien ja antioksidanttien lähde, jolla on […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinsseistä löydettiin syöpää aiheuttavia kemikaaleja

Uusi tutkimus paljastaa, että monet Yhdysvalloissa valmistettavat pehmeät piilolinssit sisältävät syöpää aiheuttavia "ikuisia kemikaaleja". Tutkijat testasivat 18 suosittua piilolinssimerkkiä ja löysivät niistä erittäin korkeita määriä orgaanista fluoria, joka on yksi ikuisista kemikaaleista. Tutkimuksesta raportoi muun muassa Guardian. Mitä ikuiset kemikaalit ovat? Ikuiset kemikaalit (engl. forever chemicals) tunnetaan myös nimellä PFAS-yhdisteet. […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssit parhaalla UV-suojalla

Ihon suojaaminen auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä on itsestäänselvyys, mutta entä silmät? UV-säteilystä on silmille enemmän haittaa kuin ehkä uskotkaan. Altistumme päivittäin UVA- ja UVB-säteilylle jopa pilvisinä päivänä, ja siksi UV-suojalla varustettujen piilolinssien käyttö voi olla erittäin hyödyllistä silmien terveydelle. Mitä ultraviolettisäteily on Ultraviolettisäteily eli UV-säteily on esimerkiksi auringosta, loiste- ja halogeenivalaisimista […]

Jaa ystävillesi:
Vita-Pos -silmävoiteen käyttö piilolinssien kanssa?

Lukijamme kysyy: "Hei! Minulla on käytössä silikoniset kuukausilinssit, jotka otan yöksi pois. Olen alkanut kärsiä kuivien silmien ongelmista ja silmät punoittaa aamulla. Käytän päivisin piilareille sopivaa kostutustippaa, mutta yöksi haluaisin laittaa jotain järeämpää. Kysymykseni siis on: Voinko laittaa yöksi kunnon voidetta, esimerkiksi Vita-pos-salvaa, joka sisältää mm. parafiinia ja valkovaseliinia?" Silmien […]

Jaa ystävillesi:
Teknologia parantamaan ihmisten näköä kehitysmaissa

Toisinaan on helppo unohtaa, miten onnekkaita olemme. Näemme maailman aina kirkkaana meille määrätyillä silmälaseilla tai piilolinsseillä. Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä onnekkaita. Maailman Terveysjärjestö WHO:n mukaan korjaamattomat taittovirheet on iso globaali ongelma ja yleisin näkövammojen aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Kehitysmaissa näönhuolto on useimmille joko saavuttamattomissa tai liian kallista. Toivoa ei kannata kuitenkaan […]

Jaa ystävillesi:
Voivatko piilolinssit mennä huuruun?

Jokainen silmälasien käyttäjä tuntee sen kiusan, kun silmälasit huurtuvat. Silmälasit huurtuvat, koska linsseihin muodostuu kosteuden ja lämpötilagradienttien yhteisvaikutuksen seurauksena kosteutta. Likaiset linssit voivat edesauttaa huurtumista. Mutta voivatko piilolinssit mennä huuruun? Silmälasit huurtuvat kondensaation takia Silmälasit huurtuvat, koska hien, hengityksen tai ympäristön kosteuden aiheuttama vesihöyry laskeutuu kylmien linssien pinnalle ja muuttuu […]

Jaa ystävillesi:
Värilliset piilolinssit vahvuuksilla

Jos käytät silmälaseja, voit päästä niistä eroon piilolinsseillä, mutta miksi et kokeilisi samalla jotain uutta ja muuttaisi hieman silmiesi ulkonäköä? Värillisillä piilolinsseillä voit muuttaa silmiesi ulkonäköä korostamalla niiden luonnollista väriä tai muuttamalla sen kokonaan toiseksi. Ja niitä on saatavilla myös vahvuuksilla. Tässä jutussa käsittelemme värillisiä piilolinssejä vahvuuksilla ja kerromme, mitä […]

Jaa ystävillesi:
Vinkkejä piilolinssien käyttöön

Piilolinsseistä on tullut viime vuosina yhä suositumpia, koska ne tarjoavat kätevän ja huomaamattoman tavan korjata näköongelmia. Piilolinssien käyttö voi kuitenkin olla toisinaan hankalaa, varsinkin ensimmäistä kertaa piilolinssejä käyttäville. Tässä jutussa tarjoamme vinkkejä ja niksejä, jotka voivat tehdä piilolinssien käytöstä helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa kaikille piilolinssien käyttäjille. Olitpa sitten aloittelija ja […]

Jaa ystävillesi:
Tästä syystä ei kannata käyttää halpoja sovittamattomia linssejä

Buzzfeed Life kertoo varoittavan tarinan Julian Hamlinista, 23-vuotiaasta eteläcarolinalaisesta miehestä, jonka toinen silmä sokeutui hänen käytettyään huoltoasemalta ostamiaan piilolinssejä. Hamlin, joka työskentelee tällä hetkellä johdon assistenttina ja vastaanottovirkailijana, kertoo ostaneensa 15 dollaria (n. 13,6 euroa) maksaneen parin piilolinssejä ilman reseptiä vuonna 2010. Näitä halpoja värillisiä linssejä myytiin paikallisen huoltoaseman "kauneusosastolla". […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssit ja ultraviolettisäteily (UV)

Tutkimukset ovat osoittaneet, että auringon ultraviolettisäteily (uv-säteily) on haitallista paitsi iholle, myös silmille. Siksi kannattaa kiinnittää huomiota myös piilolinssien tarjoamaan UV-suojaan. UV-säteily on vaarallista silmille Ultraviolettisäteilyn UVA-säteilyalue on silmien kannalta kaikista ongelmallisin, koska se pääsee silmässä tunkeutumaan mykiöön asti ja aiheuttaa sen samentumista eli harmaakaihia. Harmaakaihi eli katarakti (cataract) on […]

Jaa ystävillesi:
Piilolinssit ja roskan tunne silmässä - 8 mahdollista syytä

Täydellisessä maailmassa piilolinssit istuvat silmän sarveiskalvolla niin mukavasti, että niitä tuskin edes huomaa. Useimmat meistä kuitenkin kokevat piilolinssien käytöstä johtuvaa epämukavuuden tunnetta silmissämme ainakin jossakin vaiheessa elämää. Mitkä asiat voivat aiheuttaa roskan tunnetta tai muuta epämukavuutta piilolinssejä käytettäessä? 1. Kuivasilmäisyys Kun kyynelnesteen määrä tai laatu on heikko, silmät eivät enää […]

Jaa ystävillesi:
Piilari.info logo
Piilari.info © 2009-2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Piilari.info tarjoaa tietoa piilolinsseistä ja niiden käytöstä, sekä jatkuvasti päivittyvän piilolinssien hintavertailun, jonka avulla kuluttajat voivat löytää edullisimman paikan ostaa piilolinssit netistä. Tällä sivustolla esitetty sisältö on luotu informatiivisessa tarkoituksessa, eikä sitä ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteellistä tietoa, diagnooseja tai hoitoja. Noudata piilolinssien käytössä aina silmälääkärin, optikon tai muun näönhuollon ammattilaisen antamia ohjeita. Osa sivustolla olevista linkeistä johtaa yhteistyökumppaneidemme sivuille. Kumppanimme voivat maksaa meille komissiota affiliate-linkkien kautta tulevista myynneistä. Sivuston tietoliikenne on suojattu turvallisella SSL-salauksella.