Princetonin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet 3D-tulostimen, jolla voidaan tulostaa ledejä kerroksittain. Tulevaisuudessa laitteella voi olla mahdollista tulostaa piilolinssit, johon on integoitu heijastusnäyttö.
Mikä on heijastusnäyttö?
Heijastusnäyttö (Heads-up display, HUD) on näyttö, johon voidaan heijastaa kulloinkin tarvittavia tietoja. Sellaisia käytetään esimerkiksi sotilaslentokoneissa heijastamaan suunnistamista ja asejärjestelmien käyttöä helpottavia tietoja läpinäkyvään levyyn. Viime vuosina heijastusnäytöt ovat yleistyneet myös autoissa.
Heijastusnäyttö lentokoneessa. Kuva: Wikimedia Commons
Haluaisitko pitää mieluummin heijastusnäytöllä varustettuja silmälaseja vai piilolinssejä?
Teknologia on vielä kaukana valmiista
Jos vastasit piilolinssejä, huono uutinen on, että joudut odottelemaan teknologiaa vielä jonkin aikaa. Hyvä uutinen on, että ledejä tulostavan 3D-tulostimen myötä ideasta tuli hieman saavutettavampi.
Michael McAlpinen johtama tutkimusryhmä on onnistunut tulostamaan ledejä QLED-näyttötekniikalla (Quantum-dot-based LED), joiden oletetaan olevan seuraava askel OLED-tekniikan jälkeen. QLED-tekniikassa käytetään CdSe-nanokiteitä, joilla saavutetaan parempi kirkkaus ja aidommat värit pienemmällä kulutuksella. Ne ovat myös erittäin ohuita, joustavia ja läpinäkyviä - aivan kuten piilolinssitkin.
Mikroelektroniikkateollisuus on erittäin hyvä valmistamaan 2D-vempaimia. Televisioiden ja puhelinten näyttö on litteä, mutta 3D-tulostus tarjoaa myös kolmannen ulottuvuuden. Sitä voidaan käyttää asioihin, joita ihmiset eivät osaa vielä edes kuvitella. Yksi esimerkki on kehossamme olevat 3D-rakenteet.
McAlpinen tutkimusryhmä on tulostanut ledejä viiteen kerrokseen, joiden välillä sähkövirta kulkee.
Tutkimuksen toinen kirjoittaja Yong Lin Kong jatkaa:
Olemme esitelleet uuden tavan integroida elektroniikkaa kolmiulotteiseen esineeseen. Tämä on ensimmäinen esimerkki toimivasta 3D-tulostuksella valmistetusta elektronisesta laitteesta",
Teknologian potentiaalisia sovelluskohteita ovat muun muassa puettavat teknologiat, kuten edellä mainitut piilolinssit. Toistaiseksi isoin ongelma on miten laitteeseen saadaan mukana kulkeva virtalähde. Tutkimusryhmä aikookin selvittää voitaisiinko siihen sisällyttää 3D-tulostettu transistori.
Lähde: CNET, Aihekuva: Nano Letters