Teknologia parantamaan ihmisten näköä kehitysmaissa

Julkaistu: 20.11.2014 • Muokattu: 5.8.2024
Netra

Toisinaan on helppo unohtaa, miten onnekkaita olemme. Näemme maailman aina kirkkaana meille määrätyillä silmälaseilla tai piilolinsseillä. Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä onnekkaita. Maailman Terveysjärjestö WHO:n mukaan korjaamattomat taittovirheet on iso globaali ongelma ja yleisin näkövammojen aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Kehitysmaissa näönhuolto on useimmille joko saavuttamattomissa tai liian kallista.

Toivoa ei kannata kuitenkaan menettää, koska maailmassa on asialle omistautuneita hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Itsesäädettävät Adspecs-silmälasit

Oxfordin yliopiston tutkimuskeskuksen mukaan noin 60 % kehitysmaiden nuorista ei saa minkäänlaista apua näkönsä korjaamiseen. Tästä aiheutuu heille vakavia taloudellisia, koulutuksellisia ja yleiseen turvallisuuteen liittyviä rajoitteita.

Oxfordin yliopiston fyysikko tohtori Joshua Silver aikoo taistella ongelmaa vastaan keksimillään itsesäädettävillä silmälaseilla, joita kutsutaan nimellä Adspecs.

Adspecsit on suunniteltu siten, että niiden käyttäjät voivat itse korjata oman näkönsä. Käyttäjä voi kääntää silmälasien sankaan asennettua ruiskua, joka pumppaa silikoniöljyä linsseihin. Öljy muuttaa linssin voimakkuutta ja korjaa näin silmien taittovirheet. Lopuksi sangoissa oleva ruuvit ruuvataan kiinni ja korjaavat silmälasit ovat valmiit.

Adspecsejä on jaettu kehitysmaihin jo yli 40 000 paria ja niillä on saatu loistavia tuloksia teini-ikäisten keskuudessa.

Taittovirheen laskeminen älypuhelimen avulla

Kehitysmaissa asuvilla ei useinkaan ole mahdollisuutta käydä optikon vastaanotolla.

Yhdysvaltalainen Eyenetra-hyväntekeväisyysjärjestö pyrkii ratkaisemaan ongelman itsediagnostiikan ja älypuhelinteknologian avulla.

Järjestö on kehittänyt edullisen Near Eye Tool for Refractive Assessment (Netra) -työkalun, joka on suunniteltu laskemaan silmien taittovirhe.

Netra on vain kaksi dollaria maksava laite, joka yhdistetään älypuhelimeen. Käyttäjä katsoo silmäkappaleen läpi ja tasaa siinä näkyvät kuviot painamalla nappuloita. Tasaukseen tarvittavien painallusten määrästä voidaan laskea taittovirheen suuruus.

Harvinaisten näköongelmien ratkaiseminen sovelluksen avulla

Smart Vision Labs on työryhmä, joka haluaa tuoda teknologiansa yli miljardin näönhuoltoa tarvitsevan ihmisen saavutettaviin.

Useiden tuotteiden joukosta ehkä lupaavin on aberrometri, joka mittaa vääristymiä silmän valoheijastuksista. Näistä voidaan päätellä harvinaisempia ongelmia, kuten kaksoiskuva eli diplopia.

Laite arvioi näköongelmia ottamalla kuvia henkilön silmästä ja analysoimalla niitä tarkoitusta varten kehitetyn ohjelmiston avulla.

Normaalisti tällainen kehittynyt ja monimutkainen laite maksaisi tuhansia euroja, mutta Smart Vision Labs on kehittänyt siitä edullisemman iPhoneen kytkettävän version.

Smart Vision Labsin aberrometrejä on jaettu useisiin kehitysmaihin. Yksi heistä on Haitilla optikkona toimiva Elizabeth Groetken.

Laitetta kentällä käyttäneet ihmiset ovat olleet vaikuttuneita. Se on ollut erittäin hyödyllinen meille täällä Haitilla. Työkalu on hyödyksi kaikissa maissa, joissa näönhuoltoa ei ole saatavilla.

Miljoonia ihmisiä vaivaavan ongelman ratkaiseminen on haasteellinen tehtävä, mutta monet uskovat, että ratkaisu on saavutettavissa.

Joshua Silverin mukaan uuden teknologian avulla päästään eteenpäin maailmanlaajuisessa näköongelmassa.

Taittovirheiden selvittäminen on tärkeää, mutta se on vasta puoli voittoa. Mitä hyötyä on silmälasireseptistä, ellei ole keinoja korjata ihmisten näköä?

Lisätietoa ja lähteet:

  • http://www.lenstore.co.uk/blog/technologies-solving-vision-problems-developing-countries (Viitattu 20.11.2014)
  • http://web.media.mit.edu/~pamplona/NETRA/ (Viitattu 20.11.2014)

Kuva: MIT Media Lab

Mainos
LensWay: 10 % alennusta kaikista piilolinsseistä alekoodilla

Lisää juttuja aiheesta...

Alcon lanseeraa uudet Precision7-viikkolinssit

Alcon on ilmoittanut tuovansa markkinoille Precision7-piilolinssit, jotka vaihdetaan uusiin seitsemän päivän välein. Uudet linssit hyödyntävät ACTIV-FLO -teknologiaa, joka tarjoaa selkeän näön ja jopa 16 tunnin käyttömukavuuden. Tiedotteen mukaan yli puolelle uusista piilolinssien käyttäjistä sovitetaan uudelleenkäytettäviä linssejä kustannussyistä, vaikka lähes yhdeksän kymmenestä silmäterveyden ammattilaisista uskoo, että kertakäyttölinssit ovat kokonaisuudessaan parempi vaihtoehto […]

Uusi silmäleikkaustekniikka mahdollistaa "supernäön"

Isossa-Britanniassa on ensimmäistä kertaa tarjolla uudenlainen laserleikkaus, joka voi tarjota mahdollisuuden nähdä paremmin kuin "täydellinen näkö". Innovatiivinen tekniikka tarjoaa erityisesti heikosta näöstä kärsiville potilaille mahdollisuuden saavuttaa "supernäkö" ainutlaatuisen, juuri potilaalle personoidun leikkauksen avulla. Monet pitävät tekniikkaa merkittävänä läpimurtona, joka lupaa parempia tuloksia kuin perinteiset silmälasien korvaamiseen tarkoitetut laserleikkaukset. Heikkonäköiset voivat […]

Silmäteräväli: Näin mittaat pupillien välisen etäisyyden (PD) itse

Silmäteräväli, tai pupillien välinen etäisyys (engl. pupillary distance, PD), on silmiesi pupillien välinen mitta. Se on tärkeä tieto silmälaseja hankittaessa, ja tarvitset sen aina ostaessasi silmälasit verkosta. Silmäteräväliä ei aina merkitä silmälasireseptiin. Vaikka pupillien välinen etäisyys on helppo mittauttaa optikkoliikkeessä, palvelu voi olla maksullinen. Tässä blogijutussa kerromme, miten voit mitata […]

Hyvien bakteerien avulla itsevoiteleva piilolinssi: Uusi ratkaisu kuivasilmäisyyden hoitoon?

Piilolinssi, jonka reunaan on istutettu hyviä bakteereja saattaa tulevaisuudessa parantaa kuivasilmäisyydestä kärsivien käyttäjien mukavuutta. Monet piilolinssien käyttäjät kärsivät silmien kuivumisesta käytön aikana. Piilolinssiin upotetut hyvät bakteerit voivat vähentää kuivasilmäisyyden oireita. Turvalliset bakteerit vapauttavat hyaluronihappoa, joka auttaa pitämään silmät kosteina ja mukavina. Innovaatio voi tuoda helpotusta miljoonille piilolinssien käyttäjille. Saksalaiset tutkijat […]

Mitä piilolinssien vesipitoisuus tarkoittaa?

Piilolinssien vesipitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa piilarien käyttömukavuuteen, suorituskykyyn ja hoitoon. Tässä blogijutussa pureudumme vesipitoisuuden ymmärtämiseen ja sen merkitykseen piilolinssien valinnassa ja käytössä. Blogijutussa käymme läpi, miten vesipitoisuus vaikuttaa linssien suorituskykyyn ja hoitoon, sekä tarkastelemme uusien materiaalien ja teknologioiden roolia. Lopuksi vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin vesipitoisuudesta, jotta sinä voit […]

Pehmeät piilolinssit: hydrogeeli vai silikonihydrogeeli?

Pehmeät piilolinssit ovat saatavilla hydrogeeli- tai silikonihydrogeelimateriaaleista valmistettuna – mutta kumpi on sinulle paras? Yleisimmät piilolinssien valmistusmateriaalit ovat hydrogeeli ja silikonihydrogeeli, jotka tunnetaan yleisesti pehmeinä piilolinsseinä. Sekä hydrogeeli- että silikonihydrogeelilinssit on valmistettu pehmeästä vesipohjaisesta muovimateriaalista. Kun linssit kostutetaan vedellä tai linssinesteellä, materiaali imee kosteutta ja pehmentää linssiä. Vastaavasti kun linssi […]

Mikä on HydraLuxe-teknologia?

Piilolinsseihin liittyy paljon muotisanoja, joita käytetään kuvaamaan piilolinssejä ja niiden ominaisuuksia. Yksi niistä on Johnson & Johnsonin valmistamissa Acuvue-piilolinsseissä käytettävä HydraLuxe-teknologia. Tässä jutussa kerromme, mitä HydraLuxe oikein tarkoittaa, mitä se tekee silmillesi ja mitkä piilolinssisi hyödyntävät tätä teknologiaa. Mikä HydraLuxe on? Valmistaja Johnson & Johnsonin mukaan HydraLuxe-teknologia on: Luonnollisten kyynelten […]

Johnson & Johnsonilta uudet piilolinssit digilaitteiden käyttäjille

Kun sekä aikuiset että lapset viettävät yhä enemmän aikaan puhelimien, tablettien ja tietokoneiden näyttöjen ääressä, ovat piilolinssivalmistajat lähteneet taisteluun digitaalisten laitteiden aiheuttamaa silmien väsymistä vastaan. Nyt yksi maailman neljästä suuresta piilolinssivalmistajasta, Johnson & Johnson, kertoo tuovansa markkinoille uudet silmien väsymistä ehkäisevät kertakäyttölinssit. Jo aiemmin CooperVision toi markkinoille Biofinity Energys -piilolinssit, […]

Näin estät silmälasien huurtumisen - 5 keinoa

Silmälasien huurtuminen on yleinen ongelma meillä Suomessa, kun ulkona on usein kylmä etenkin talvisaikaan. Siirtyessäsi kylmästä lämpimään silmälasit väistämättä huurtuvat, jolloin sinun on joko odotettava huurteen poistumista tai otettava silmälasit pois päästä. Molemmista seuraa ilmeinen ongelma: et näet vähään aikaan kunnolla. Vaikka ongelma on väliaikainen, se voi olla vaarallinen jos […]

Hetkiä jolloin värisokeat näkevät värit ensimmäistä kertaa

Silmän verkkokalvolla on kolmenlaisia erivärisiin valoihin reagoivia tappisoluja. Värien erottamisen mahdollistavat siniseen, vihreään ja punaiseen valoon reagoivat tappisolut. Tavallisimmissa värinäön häiriöissä, puna-viher- ja viher-punaheikkouksissa, punaista tai vihreää valoa erottava tappisolutyyppi toimii puutteellisesti. Puna-viher- ja viher-punaheikkoutta esiintyy 8 %:lla miehistä ja 0,5 %:lla naisista. Väriheikkoudet aiheuttavat hankaluuksia tilanteissa, joissa värien erottelu […]

FDA hyväksyi ensimmäiset piilolinssit allergioiden ja kutisevien silmien hoitoon

Johnson & Johnson Vision Care kertoi FDA:n hyväksyneen Acuvue Theravision -kertakäyttöpiilolinssit. Ne ovat maailman ensimmäiset allergialääkettä vapauttavat piilolinssit. Uudet linssit voivat korvata silmätippojen tarpeen. Silmien kutina, vetistäminen ja ärsytys voivat johtua allergioista. Piilolinssivalmistaja Johnson & Johnson kertoi maaliskuussa 2022 Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikevirasto FDA:n hyväksyneen Acuvue Theravision with Ketotifen -piilolinssien […]

Silmälasien kiehtova historia: Kuka oikein keksi silmälasit?

Silmälasit ovat optinen apulaite, jotka koostuvat lasista tai kovasta muovista valmistetuista linsseistä, sekä linsseihin kiinnitettyihin kehyksiin tai pelkkiin sankoihin. Linssien välissä on nenävarren ylittävä silta, joka yhdessä korvien päälle asetettavien sankojen kanssa saa silmälasit pysymään silmien edessä. Silmälasien tehtävä on auttaa taittovikaista henkilöä näkemään paremmin, mutta silmälaseja käytetään myös pelkästään […]

Suosituinta sisältöä...

Asiantuntijat suosittelevat siirtymään silmälaseihin COVID-19-tartuntariskin pienentämiseksi

Käytätkö piilolinssejä? Amerikan silmätautiakatemian (American Academy of Ophthalmology, AAO) asiantuntijat uskovat, että siirtyminen käyttämään silmälaseja voi hidastaa koronavirusepidemian leviämistä. Meneillään oleva COVID-19-pandemia on saanut ihmiset miettimään enemmän mitä he tekevät käsillään, koska kasvojen - ja erityisesti suun, nenän ja silmien - koskettelun on varoitettu levittävän virusta. AAO:n mukaan piilolinssien käyttäjillä […]

Voiko kaihi parantua itsestään?

Kaihi, eli harmaakaihi (katarakta), on yleinen silmäsairaus, jossa silmän normaalisti kirkas linssi eli mykiö samentuu ja läpäisee valoa vähemmän, heikentäen vähitellen näköä. Tämä tila kehittyy usein iän myötä ja on maailmanlaajuisesti yksi johtavista syistä sokeuteen. Kaihi vaikeuttaa erityisesti näkemistä hämärässä ja saattaa lisätä silmien herkkyyttä häikäisylle. Moni saattaa pohtia, voiko […]

Kuinka nähdä ilman laseja (video)

Näkö on tärkein ihmisen aisteista. Sanojen, tarinoiden ja äänien avulla voimme kuvitella outoja asioita ja kaukaisia paikkoja, mutta vasta niiden näkeminen saa meidät uskomaan, että ne ovat todella olemassa. Siksi panostamme niin paljon näön korjaamiseen, kun silmien optiikka ei toimi - käytetäänpä korjaamiseen sitten silmälaseja, piilolinssejä tai leikkausta. Tällä MinutePhysicsin […]

Silmäkokeella voidaan mitata henkilön väsymystaso

Lääkärien ja hoitajien uuvuttavat viikonloput sairaaloiden ensiapupoliklinikoilla voivat johtaa pitkien vuorojen tekemiseen vähällä unella. Pitkien vuorojen tekeminen ilman nukkumista on herättänyt huolta, koska se voi kasvattaa virheiden ja väärien päätösten todennäköisyyttä potilaiden hoidossa. Uusi silmäkoe voi mahdollistaa tavan testata onko lääkäri liian väsynyt suorittamaan tehtäviään. Kansainvälinen tutkimusryhmä uskoo, että ihmisen […]

Alcon lanseeraa uudet Precision7-viikkolinssit

Alcon on ilmoittanut tuovansa markkinoille Precision7-piilolinssit, jotka vaihdetaan uusiin seitsemän päivän välein. Uudet linssit hyödyntävät ACTIV-FLO -teknologiaa, joka tarjoaa selkeän näön ja jopa 16 tunnin käyttömukavuuden. Tiedotteen mukaan yli puolelle uusista piilolinssien käyttäjistä sovitetaan uudelleenkäytettäviä linssejä kustannussyistä, vaikka lähes yhdeksän kymmenestä silmäterveyden ammattilaisista uskoo, että kertakäyttölinssit ovat kokonaisuudessaan parempi vaihtoehto […]

Silmälasien kiehtova historia: Kuka oikein keksi silmälasit?

Silmälasit ovat optinen apulaite, jotka koostuvat lasista tai kovasta muovista valmistetuista linsseistä, sekä linsseihin kiinnitettyihin kehyksiin tai pelkkiin sankoihin. Linssien välissä on nenävarren ylittävä silta, joka yhdessä korvien päälle asetettavien sankojen kanssa saa silmälasit pysymään silmien edessä. Silmälasien tehtävä on auttaa taittovikaista henkilöä näkemään paremmin, mutta silmälaseja käytetään myös pelkästään […]

Heterokromia eli silmien erivärisyys

Heterokromia on termi, jolla tarkoitetaan useimmiten erivärisiä silmiä, mutta sitä voidaan käyttää kuvaamaan myös hiusten tai ihon värivaihteluita. Muun muassa David Bowiella, Vesa-Matti Loirilla ja Aki Palsanmäellä on eriväriset silmät. Silmän heterokromia (heterochromia iridum tai heterochromia iridis) voi olla täydellinen tai osittainen. Täydellisessä heterokromiassa yhden silmän iiris on erivärinen kuin […]

Näin valitset laskettelulasit voimakkuuksilla

Mikäli harrastat laskettelua tai muita talviurheilulajeja ja tarvitset näönkorjausta, voit käyttää joko piilolinssejä, silmälaseja laskettelulasien alla tai laskettelulaseja voimakkuuksilla. Kunnolliset laskettelulasit vahvuuksilla helpottavat elämää, kun näet tarkasti myös rinteessä. Lisäksi ne suojaavat silmiä tapaturmilta ja haitalliselta UV-säteilyltä. Markkinoilla on onneksi paljon yrityksiä, jotka valmistavat laskettelulaseja myös meille taittovirheistä kärsiville. Suojaa […]

Piilolinssit lapselle? Minkä ikäisenä piilarien käytön voi aloittaa?

Piilolinssit ovat olleet mullistava keksintö näönkorjauksen alalla, tarjoten vaihtoehdon perinteisille silmälaseille. Ne tarjoavat käyttäjilleen laajemman näkökentän, vapauden liikkua ja urheilla ilman lasien aiheuttamia rajoituksia, sekä esteettisen vaihtoehdon silmälaseille. Piilolinssien käytön aloittamiselle ei ole ehdotonta alaikärajaa, mutta useiden asiantuntijoiden suositusten mukaan piilolinssien käyttö voidaan aloittaa lapsilla aikaisintaan noin 8–14 vuoden iässä. […]

Miksi piilolinssit kirvelevät?

Puhtaiden ja asianmukaisesti sovitettujen piilolinssien tulisi olla erittäin mukavat silmissä – niin mukavat, että tuskin huomaat niiden olevan silmissä. Jos piilolinssit kirvelevät tai polttavat silmissä, jotain on pahasti vialla. Piilolinssien kirvely voi johtua muun muassa seuraavista syistä: Silmäallergiat voivat saada silmät kirvelemään, erityisesti silloin kun pidät piilolinssejä. Yleiset silmiä ärsyttävät […]

Lääkärit löysivät 67-vuotiaan naisen silmästä 27 piilolinssiä

Isossa-Britanniassa sattunut tapaus, jossa 67-vuotiaan naisen silmästä löytyi kaikkiaan 27 piilolinssiä, on kuohuttanut ympäri maailmaa ja saanut monet kysymään "miten se voi olla mahdollista?" Rutiininomaiseen kaihileikkaukseen naista valmistellut hoitohenkilöstö löysi potilaan oikeasta silmästä ensin 17 yhteen liimautunutta piilolinssiä ja samasta silmästä myöhemmin vielä 10 yksittäistä linssiä. British Medical Journalin mukaan […]

Google patentoimassa piilolinssejä, joilla voi ottaa valokuvia

Google toi aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain markkinoille puettavat Google Glass -älylasit, joilla voi mm. soittaa puheluita, lähettää viestejä, navigoida, ottaa valokuvia ja nauhoittaa videota. Nyt hakukoneyhtiö on hakenut patenttia mikrokokoiselle kamerakomponentille, joka voitaisiin upottaa piilolinsseihin. Kamera täydentää Googlen aiempaa hanketta, jossa piilolinsseissä olevilla sensoreilla voitaisiin mitata diabates-potilaiden glukoositasoja kyynelnesteestä. Googlen […]