Piilolinssiblogi

Piilari.infon piilolinssiblogissa käsittelemme piilolinssejä ja erilaisia piilolinssityyppejä sekä uusimpia edistysaskelia ja innovaatioita piilolinssiteknologian kehityksessä. Lisäksi julkaisemme juttuja näkemisestä ja silmäterveydestä sekä silmälaseista ja aurinkolaseista.

FDA hyväksyi ensimmäiset piilolinssit allergioiden ja kutisevien silmien hoitoon

Johnson & Johnson Vision Care kertoi FDA:n hyväksyneen Acuvue Theravision -kertakäyttöpiilolinssit. Ne ovat maailman ensimmäiset allergialääkettä vapauttavat piilolinssit. Uudet linssit voivat korvata silmätippojen tarpeen. Silmien kutina, vetistäminen ja ärsytys voivat johtua allergioista. Piilolinssivalmistaja Johnson & Johnson kertoi maaliskuussa 2022 Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikevirasto FDA:n hyväksyneen Acuvue Theravision with Ketotifen -piilolinssien […]

Lapsilla enemmän kuivasilmäisyyden oireita kuin ennen pandemiaa

Lapsilla esiintyy nyt enemmän silmän pintasairauksiin viittavia oireita kuin aikaisemmin, ja oireet saattavat liittyä lisääntyneeseen ruutuaikaan, ilmenee American Academy of Optometryn vuosikokouksessa esitellyssä tutkimuksessa. "COVID-19-pandemia on lisännyt lasten ruutuaikaa koulutyössä ja vapaa-ajalla", Illinoisin optometrisen yliopiston apulaisprofessori Lindsay A. Sicks kertoo Healiolle. Sicks kollegoineen rektytoivat syys-marraskuun 2020 välisenä aikana 40 lasta, […]

Piilolinssit ja roskan tunne silmässä - 8 mahdollista syytä

Täydellisessä maailmassa piilolinssit istuvat silmän sarveiskalvolla niin mukavasti, että niitä tuskin edes huomaa. Useimmat meistä kuitenkin kokevat piilolinssien käytöstä johtuvaa epämukavuuden tunnetta silmissämme ainakin jossakin vaiheessa elämää. Mitkä asiat voivat aiheuttaa roskan tunnetta tai muuta epämukavuutta piilolinssejä käytettäessä? 1. Kuivasilmäisyys Kun kyynelnesteen määrä tai laatu on heikko, silmät eivät enää […]

Piilolinssit parhaalla UV-suojalla

Ihon suojaaminen auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä on useimmille itsestäänselvyys, mutta entä silmät? UV-säteilystä on silmille enemmän haittaa kuin ehkä uskotkaan. Altistumme päivittäin sekä UVA- että UVB-säteilylle jopa pilvisinä päivänä, ja siksi UV-suojalla varustettujen piilolinssien käyttö voi olla erittäin hyödyllistä silmien terveydelle. On kuitenkin tärkeää huomata, että UV-säteilyä estävät piilolinssit eivät korvaa […]

Silmälasien historiaa

Silmälasit ovat optinen apulaite, jotka koostuvat lasista tai kovasta muovista valmistetuista linsseistä, sekä linsseihin kiinnitettyihin kehyksiin tai pelkkiin sankoihin. Linssien välissä on nenävarren ylittävä silta, joka yhdessä korvien päälle asetettavien sankojen kanssa saa silmälasit pysymään silmien edessä. Silmälasien tehtävä on auttaa taittovikaista henkilöä näkemään paremmin, mutta silmälaseja käytetään myös pelkästään […]

Miltä piilolinssit tuntuvat?

Kun kokeilet piilolinssejä ensimmäistä kertaa, niiden laittaminen voi tuntua vaikealta ja linssit saattavat tuntua hieman epämukavilta silmissä. Muutaman ensimmäisen kerran jälkeen piilolinssien pitäisi tuntua jo mukavilta – joillakin siltä, kuin niitä ei olisikaan. Tässä jutussa tarkastelemme, miltä piilolinssit tuntuvat silmissä, mitä odottaa kun käytät piilolinssejä ensimmäistä kertaa ja minkälaisia oireita […]

Alconilta uudet TOTAL30-kuukausilinssit

Yhdysvaltalais-sveitsiläinen silmienhoitotuotteisiin erikoistunut, yksi maailman suurimmista piilolinssien valmistajista, Alcon, kertoi elokuussa aikeistaan tuoda markkinoille ensimmäiset ja ainoat porrastetulla vesipitoisuudella varustetut kuukausipiilolinssit. Yhtiön mukaan uudet linssit eivät tunnu miltään edes 30 päivän käytön jälkeen ja tarjoavat ensiluokkaisen käyttökokemuksen uudelleenkäyttävien piilolinssien käyttäjille. Kuukausilinssien markkinaosuus on arviolta 45 % maailmanlaajuisista piilolinssimarkkinoista. TOTAL30-kuukausilinsseissä hyödynnetään […]

Onko silmälasien sinivalosuojasta hyötyä?

Ihmiset käyttävät yhä enemmän aikaa älypuhelinten, tietokoneiden, tablettien ja televisioruutujen äärellä. Digitaalisten laitteiden näyttöjen siniselle valolle (myös sinivalo tai korkeaenerginen näkyvä valo, engl. Blue Light tai High-energy Visible Light) altistumisen sanotaan aiheuttavan muun muassa silmien rasitusta, kuivumista, kutinaa, kirvelyä, punoitusta, väsymistä, unettomuutta ja jopa silmänpohjan rappeumaa. Onko väitteissä perää ja […]

Mitä tehdä kun piilolinssi ei tartu silmään?

Sadattuhannet suomalaiset käyttävät piilolinssejä. Yllättävän suurella osalla heistä on joskus ongelmia niiden laittamisessa silmään. Oli syy ongelmaan mikä tahansa, siihen löytyy yleensä ratkaisu. Tässä jutussa kerrotaan, mistä syistä piilolinssi ei välttämättä tartu silmään ja mitä asialle voi tehdä. 1. Piilolinssi on väärin päin Ensimmäiseksi kannattaa aina varmistaa, että yrität laittaa […]

Miksi näkö sumenee piilolinssejä käyttäessä?

Piilolinssien tulisi aina tarjota tarkka näkö ja mukava käyttökokemus. Varsinkin pidempään piilolinssejä käytettäessä näkö voi kuitenkin joskus sumentua. Tämä voi saada kohteet näyttämään epätarkoilta ja utuisilta. Saatat huomata räpytteleväsi, siristäväsi tai hierovasi silmiäsi entistä useammin. Joitakin sumentuneen näön aiheuttajia voivat olla muutokset näössä, kerrostumat linssien pinnalla, silmien kuivuminen, allergiat, infektiot […]

Kaksiteholinssit saattavat hidastaa likitaittoisuuden kehittymistä lapsilla

Kaksiteholinssit eivät ole enää vain ikääntyville silmille. Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan lukualueella varustetut pehmeät piilolinssit voivat hidastaa likitaittoisuuden etenemistä 43 prosentilla lapsista yksiteholinsseihin verrattuna. "Mitä korkeampi lisävahvuus piilolinsseissä on, sitä hitaampaa eteneminen on", sanoo Ohion yliopiston optometriaopiston apulaisdekaani Jeffrey Walline. Tutkimuksessa tehtyihin havaintoihin perustuen Walline kehottaa vanhempia keskustelemaan silmälääkärin kanssa […]

Asiantuntijat suosittelevat siirtymään silmälaseihin COVID-19-tartuntariskin pienentämiseksi

Käytätkö piilolinssejä? Amerikan silmätautiakatemian (American Academy of Ophthalmology, AAO) asiantuntijat uskovat, että siirtyminen käyttämään silmälaseja voi hidastaa koronavirusepidemian leviämistä. Meneillään oleva COVID-19-pandemia on saanut ihmiset miettimään enemmän mitä he tekevät käsillään, koska kasvojen - ja erityisesti suun, nenän ja silmien - koskettelun on varoitettu levittävän virusta. AAO:n mukaan piilolinssien käyttäjillä […]

Osta piilolinssejä Lensonilta. Laaja valikoima, huokeat hinnat.