Piilolinssien historia

Leonardo da Vinciä pidetään usein piilolinssien esi-isänä hänen Codex of the Eye -teoksessaan esittelemän mallinsa ansiosta. Teoksessa Leonardo esittelee tavan vaikuttaa sarveiskalvon voimaan upottamalla silmä vesikulhoon. Leonardo ei kuitenkaan ollut kiinnostunut näkövirheiden korjaamisesta, vaan hän halusi tutkia silmän mukautuvuutta. Monien mielestä da Vincin ideat kuitenkin johtivat nykyaikaisten piilolinssien kehittämiseen yli 350 vuotta myöhemmin.

René Descartes toi esille uuden idean vuonna 1636, missä lasinen nesteellä täytetty putki asetettiin suoraan kontaktiin silmän sarveiskalvon kanssa. Putken toinen pää oli muotoiltu korjaamaan näköä, mutta idea osoittautui epäkäytännölliseksi, koska se esti kokonaan silmien räpyttelyn.

Vuonna 1801 tiedemies Thomas Young teki silmän mukautuvuutta tutkivia kokeiluja ja rakensi nesteellä täytetyn “silmäkupin”, johon hän sovitti mikroskoopin okulaarin. Youngin “silmäkuppia” voidaan pitää piilolinssin edeltäjänä, mutta Leonardon tapaan sitäkään ei oltu suunniteltu korjaamaan valon taittumisesta aiheutuvia näkövirheitä.

Linssin huomattiin mahdollistavan näkövirheiden korjaamisen

Vuonna 1845 John Herschel esitti Encyclopedia Metropolitanan alaviitteessä kaksi ideaa näkövikojen korjaamiseksi. Ensimmäinen oli “pallomainen lasikapseli, joka sisältäisi liivatetta” ja toinen “sarveiskalvon muotti, joka sisältäisi jotain läpinäkyvää ainetta”. Vaikka Herschel ei tiettävästi koskaan itse testannut näitä ideoita, useat keksijät, kuten unkarilainen Dr. Dallos (1929), käyttivät ideoita myöhemmin muotin ottamiseen elävästä silmästä. Tämä mahdollisti linssien valmistamisen ensimmäistä kertaa silmän luonnollisia muotoja mukaillen.

Adolf FickVasta vuonna 1887 valmisti saksalainen lasinpuhaltaja F.E.Muller ensimmäisen silmään laitettavaksi tarkoitetun esineen, josta näki läpi. Seuraavana vuonna Adolf Eugen Fick, saksalainen filologi, teki ja sovitti ensimmäisen onnistuneen piilolinssin. Työskennellessään Zürichissä, Fick puhalsi lasista 18-21 mm halkaisijaltaan olleita linssejä, jotka oli muotoiltu istumaan silmän valkuaisosan päällä. Näin linssit rasittivat vähemmän silmän herkimpiä alueita. Hän testasi linssejä kaniineilla, itsellä ja lopuksi vapaaehtoisilla. Fickin työ Contactbrille julkaisiin 1888.

Lasisista muovisiin piilolinsseihin

Fickin linssi oli kuitenkin suuri, kömpelö ja sitä kykeni pitämään vain muutaman tunnin kerrallaan. Vuonna 1888 August Müller valmisti linssistä miellyttävämmän version, jolla hän korjasi oman vahvan likinäköisyytensä. Myös Louis J. Girard teki silmän valkuaisen päälle asetettavasta lasilinssistä oman versionsa. Lasista tehdyt linssit olivat ainoa piilolinssityyppi 1930-luvulle saakka, jolloin kehitettiin PMMA (polymetyylimetakrylaatti), joka puolestaan mahdollisti muovisten linssien valmistuksen. Vuonna 1936 optometristi William Feinbloom esitteli ensimmäiset muoviset piilolinssit, jotka olivat huomattavasti lasisia linssejä kevyemmät ja miellyttävämmät. Nämä linssit olivat yhdistelmä lasia ja muovia.

Vuonna 1949 valmistettiin ensimmäiset sarveiskalvon päälle tulevat linssit. Nämä olivat huomattavasti pienempikokoiset ja niitä voitiin käyttää jopa 16 tuntia päivässä. PMMA:sta suunniteltiin ensimmäiset hienostuneet piilolinssit, jotka kiinnostivat myös suurta yleisöä 1960-luvulla.

PMMA-linssien haittapuoli oli se, että ne eivät läpäisseet lainkaan happea ja se aiheutti monia terveydellisiä haittavaikutuksia. 1970-luvun lopulta lähtien, aina 80- ja 90-luvuille asti kehitettiin happea läpäiseviä piilolinssejä, eli RGP-linssejä (engl. rigid gas permeable). RGP- ja PMMA-linssit olivat ns. kovia linssejä.

Ensimmäiset pehmeät piilolinssit 1960-luvulla

Pehmeiden linssien läpilyönti tapahtui vuonna 1959 tsekkiläisten kemistien Otto Wichterlen ja Drahoslav Limin toimesta. Kaksikko julkaisi työnsä Hydrophilic gels for biological use, mikä johti 60-luvulla ensimmäisten pehmeiden (hydrogeeli-) linssien valmistukseen. 1970-luvulla pehmeitä linssejä määrättiin jo enemmän kuin kovia linssejä, mikä johtui niiden paremmasta mukautuvuudesta. Pehmeitä linssejä kehiteltiin seuraavat 25 vuotta, keskittyen niiden hapen läpäisykyvyn parantamiseen.

Vuonna 1999 tuli markkinoille ensimmäiset silicone hydrogel -piilolinssit. Uusi materiaali käytti hyväkseen silikonimateriaalin erittäin hyvää hapen läpäisykykyä sekä hydrogeelin 30 vuoden kehityksen tuloksena saavutettua mukavuutta. Nämä linssit mahdollistivat ensimmäiset jatkuvakäyttöiset yötäpäivää-linssit, mutta materiaalia käytetään nykyään myös muissa linssityypeissä.

Piilolinssien historia aikajanalla

Virstanpylväitä piilolinssien historiassa ja kehityksessä ovat muun muassa seuraavat:

1508 Leonardo ja Vinci esittelee idean linssistä, jolla voisi vaikuttaa sarveiskalvon taittovoimaan

1823 Englantilainen tähtitieteilijä Sir Sir John Herschel luo käytännöllisen linssin konseptin

1887 Ensimmäinen lasinen piilolinssi luodaan ja se peittää koko silmän

1939 Luodaan ensimmäiset muoviset piilolinssit

1948 Pehmeät piilolinssit, jotka peittävät vain sarveiskalvon

1959 Otto Wichertle valmistaa ensimmäiset hydrogeelipiilolinssit lasten rakennussarjalla

1971 Esitellään pehmeät piilolinssit

1978 Esitellään kovat RGP-piilolinssit

1981 Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikevirasto FDA hyväksyy ensimmäiset yötäpäivää-linssit

1982 Esitellään pehmeät monitehopiilolinssit

1987 Esitellään pehmeät kertakäyttölinssit

1999 Esitellään ensimmäiset silicone hydrogel -piilolinssit

2002 Ensimmäiset silicone hydrogel -linssit tulevat markkinoille Yhdysvalloissa

2002 FDA hyväksyy ortokeratologian (Ortho-K) eli vain yöllä pidettävät piilolinssit

2010 Kustomoidut silicone hydrogel -linssit tulevat saataville

Lisätietoa ja lähteet: