Tooriset linssit

Toorisilla linsseillä korjataan hajataitteisuutta, mikä aiheuttaa kuvan sumentumista. Kuva © Bausch & Lomb
Tooristen piilolinssien tehtävänä on korjata normaalin taittovirheen lisäksi silmän hajataitteisuutta. Hajataitteisuudella (astigmatismi) tarkoitetaan suhteellisen yleistä valontaittovirhettä, mikä johtuu epätasaisesta silmän sarveiskalvosta. Siinä sarveiskalvo taittaa useita valopisteitä jo ennen sarveiskalvoa, jolloin kuva on epätarkka ja sumea. Tavallisimpia oireita ovat päänsärky, silmien väsyminen lähityöskentelyssä, silmien siristely ja valon hajoaminen esimerkiksi pimeässä. Valon hajoaminen ilmenee mm. pimeällä autoa ajettaessa, jolloin vastaan tulevien autojen valot eivät ole tarkat.

Toorisissa linsseissä on tavallisten arvojen (kuten voimakkuus, kaarevuus ja halkaisija) lisäksi sylinteri- ja akseliarvot. Akseliarvo (myös akselisuunta) kuvaa hajataitteisuuden suuntaa akselilukuna (0-180 °) ja sylinteriarvo hajataitteisuuden määrää.

Kenelle tooriset linssit sopivat?

Tooriset linssit tarjoavat helpotusta heille, joiden silmissä on hajataitteisuutta. Pieneen hajataittoon ei yleensä määrätä toorisia linssejä, mutta jo hajataitteisuus 0,75:stä ja vahvempi on taittovirhe mahdollista korjata tällä linssityypillä. Näöntarkastuksessa selviää sopivatko tooriset linssit sinulle.

Tooristen linssien edut

  • Normaaleja linssejä tarkempi näkö jos silmissä on hajataitteisuutta
  • Saatavilla kuukausilinsseinä ja kertakäyttölinsseinä

Tooristen linssien haitat

  • Tavallisia linssejä kalliimmat

Lue myös