Leonardo da Vinciä pidetään usein piilolinssien esi-isänä hänen Codex of the eye -teoksessaan esittelemän mallinsa ansiosta. Teoksessa Leonardo esittelee tavan vaikuttaa sarveiskalvon voimaan upottamalla silmä vesikulhoon. Leonardo ei kuitenkaan ollut kiinnostunut näkövirheiden korjaamisesta, vaan hän halusi tutkia silmän mukautuvuutta.

René Descartes toi esille uuden idean vuonna 1636, missä lasinen nesteellä täytetty putki asetettiin suoraan kontaktiin silmän verkkokalvon kanssa. Putken toinen pää oli muotoiltu korjaamaan näköä, mutta idea osoittautui epäkäytännölliseksi, koska se esti kokonaan silmien räpyttelyn.

Vuonna 1801 tiedemies Thomas Young teki silmän mukautuvuutta tutkivia kokeiluja ja rakensi nesteellä täytetyn “silmäkupin”, johon hän sovitti mikroskoopin okulaarin. Youngin “silmäkuppia” voidaan pitää piilolinssin edeltäjänä, mutta Leonardon tapaan sitäkään ei oltu suunniteltu korjaamaan valon taittumisesta aiheutuvia näkövirheitä.

Vuonna 1845 John Herschel esitti Encyclopedia Metropolitanan alaviitteessä kaksi ideaa näkövikojen korjaamiseksi. Ensimmäinen oli “pallomainen lasikapseli, joka sisältäisi liivatetta” ja toinen “sarveiskalvon muotti, joka sisältäisi jotain läpinäkyvää ainetta”. Vaikka Herschel ei tiettävästi koskaan itse testannut näitä ideoita, useat keksijät, kuten unkarilainen Dr. Dallos (1929), käyttivät ideoita myöhemmin muotin ottamiseen elävästä silmästä. Tämä mahdollisti linssien valmistamisen ensimmäistä kertaa silmän luonnollisia muotoja mukaillen.

Vasta vuonna 1887 valmisti saksalainen lasinpuhaltaja F.E.Muller ensimmäisen silmään laitettavaksi tarkoitetun esineen, josta näki läpi. Seuraavana vuonna Adolf Eugen Fick, saksalainen filologi, teki ja sovitti ensimmäisen onnistuneen piilolinssin. Työskennellessään Zürichissä, Fick puhalsi lasista 18-21 mm halkaisijaltaan olleita linssejä, jotka oli muotoiltu istumaan silmän valkuaisosan päällä. Näin linssit rasittivat vähemmän silmän herkimpiä alueita. Hän testasi linssejä kaniineilla, itsellä ja lopuksi vapaaehtoisilla. Fickin työ Contactbrille julkaisiin 1888.

Fickin linssi oli kuitenkin suuri, kömpelö ja sitä kykeni pitämään vain muutaman tunnin kerrallaan. Vuonna 1888 August Müller valmisti linssistä miellyttävämmän version, jolla hän korjasi oman vahvan likinäköisyytensä. Myös Louis J. Girard teki silmän valkuaisen päälle asetettavasta lasilinssistä oman versionsa. Lasista tehdyt linssit olivat ainoa piilolinssityyppi 1930-luvulle saakka, jolloin kehitettiin PMMA (polymetyylimetakrylaatti), joka puolestaan mahdollisti muovisten linssien valmistuksen. Vuonna 1936 optometristi William Feinbloom esitteli ensimmäiset muoviset piilolinssit, jotka olivat huomattavasti lasisia linssejä kevyemmät ja miellyttävämmät. Nämä linssit olivat yhdistelmä lasia ja muovia.

Vuonna 1949 valmistettiin ensimmäiset sarveiskalvon päälle tulevat linssit. Nämä olivat huomattavasti pienempikokoiset ja niitä voitiin käyttää jopa 16 tuntia päivässä. PMMA:sta suunniteltiin ensimmäiset hienostuneet piilolinssit, jotka kiinnostivat myös suurta yleisöä 1960-luvulla.

PMMA-linssien haittapuoli oli se, että ne eivät läpäisseet lainkaan happea ja se aiheutti monia terveydellisiä haittavaikutuksia. 1970-luvun lopulta lähtien, aina 80- ja 90-luvuille asti kehitettiin happea läpäiseviä piilolinssejä, eli RGP-linssejä (engl. rigid gas permeable). RGP- ja PMMA-linssit olivat ns. kovia linssejä.

Pehmeiden linssien läpilyönti tapahtui vuonna 1959 tsekkiläisten kemistien Otto Wichterlen ja Drahoslav Limin toimesta. Kaksikko julkaisi työnsä Hydrophilic gels for biological use, mikä johti 60-luvulla ensimmäisten pehmeiden (hydrogeeli-) linssien valmistukseen. 1970-luvulla pehmeitä linssejä määrättiin jo enemmän kuin kovia linssejä, mikä johtui niiden paremmasta mukautuvuudesta. Pehmeitä linssejä kehiteltiin seuraavat 25 vuotta, keskittyen niiden hapen läpäisykyvyn parantamiseen.

1999 tuli markkinoille ensimmäiset silicone hydrogel -piilolinssit. Uusi materiaali käytti hyväkseen silikonimateriaalin erittäin hyvää hapen läpäisykykyä sekä hydrogeelin 30 vuoden kehityksen tuloksena saavutettua mukavuutta. Nämä linssit mahdollistivat jatkuvakäyttöiset yötäpäivää-linssit, mutta materiaalia käytetään nykyään myös muissa linssityypeissä.

Lähteet: Englanninkielinen Wikipedia (viitattu 5/2009)

Aiheeseen liittyvää:

• Piilolinssitietoa
• Piilolinssityypit
• Minkälaiset piilolinssit sopivat minulle?
• Usein kysyttyjä kysymyksiä